Hiilarikiukku
Hiilareiden vähyys alkaa vähitellen tuntua kropassa. Ja päässä. Jokaista lihasta kolottaa ja olen kiukkuinen kuin ampiainen. Nyt olisi parempi muuttaa erämaamökkiin mahdollisimman kauaksi kaikista elävistä olennoista. Olen tänään saanut katua muutamaan otteeseen voimakasta reagointiani ja joutunut mm. pyytämään puhelinkeskustelussa aivan uudelta työkontaktilta suoraan anteeksi omaa käytöstäni. Tai puheitani lähinnä. Monster is in da house! Tuo anteeksipyynnön esittäminen oli oikeastaan aika hauska kokemus; mieshenkilö langan päässä ei oikein enää tiennyt, kuinka mua olisi pitänyt käsitellä, vihollisena vai ystävänä. Heh, mielenkiintoinen tilanne ja toiselle osapuolelle ilmeisen odottamaton ja jopa hieman tukala ;)
Nyt olisi varmaankin aika tankata hieman hiilarivarantoja, mutta en millään malttaisi vielä. Josko lauantaihin asti jaksaisin itseäni katsella. Tarkkailen tilannetta. Tänään rintatreeni meni ihan ok, kipuihin nähden jopa yllättävän hyvin. Huomiselle suunnittelemani olkapää- ja ojentajatreenin siirrän kuitenkin suosiolla perjantaille. Tarkoitus ei ole kiduttaa itseä hengiltä. Vai onko? Josko kevyttä lenkkiä kävisin koittamassa. Niin, josko...
Itseasiassa kokonaisenergiansaanti ei ole ollut kovinkaan matalalla; en ole viime päivinä onnistunut pysymään tavoitteissani. Ilmeisesti tämä hiilarien pudotus on nyt se asia, joka syö naista. Keho on tottunut elämään suuremmilla määrillä ja pyristelee nyt epätoivoisesti vähennystä vastaan. Yritän kuitenkin kestää. Yrittäkää muutkin. Tämä EI ole PMS:ää ;)
Muutin tänään myös kiristelytavoitetta, koska aikaisempi alkoi olla jo sula mahdottomuus. Alunperin ajatus oli pudottaa paino 53,7 kiloon heinäkuun alkupäiviin mennessä. Menneiden viikkojen saamattomuus kuitenkin kostautui, ja jotta olisin tuohon tavoitteeseen päässyt, niin pudotustahtia olisi pitänyt kiriä 800 grammaan viikkoa kohden. Onnistuu ehkä joltain, mutta ei multa. Itselleni sopiva tahti on ~250 g/vko, joten myös uusi tavoite, 53,5 kg heinäkuun loppuun mennessä, on kova (~460 g/vko). Tavoitteet pitää kuitenkin pitää aina korkealla ;). Saadaan vähän haastetta elämään! ;)
:)
Nyt on aika nauttia elämästä ja kesästä! Aloitin tänään. Kävin aamulenkillä ja olen sopinut pitäväni Juhannuksen alusviikolla viikon verran ylityövapaita. Neljä viikkoa kesälomaakin odottaa alkavaksi elokuun toisella viikolla. Kiva! :) Työt eivät ole kadonneet, niihin pitää vaan asennoitua oikein ;)
Ai olenko vähän hyvällä tuulella? No totta hemmetissä olen!!! :)
Klo 16.26: Nojoo, toi olikin liian hyvää ollakseen totta. Olen jälleen normaali itseni ja taivaan peittävän vitutuksen vallassa. Stna! Helvettiin joka iikka! Etunenässä sekoilevat kolleegat! Räyh! Mä en jaksa, kestä, enkä haluu enää ikinä nähdä teitä! Pilasitte mun täydellisen päivän... *nyyh* :(
So weird...
Tänään on ollut outo päivä. Yö meni su-ma -tapaan johonkin kahteen asti hermoillessa. Ja kuudelta tikkana pystyyn! Väsytti ai-van sairaasti, mutta eipä auttanut muu kuin kammeta ylös ja vääntäytyä toimistolle, jossa koko päivä menikin mukavasti palaveeratessa. Aivosolujakin jouduin sen verran kiusaamaan, että kolmen aikaa olin jo todella naatti ja ulkona kuvioista; suusta hyppi jos jonkinlaista sammakkoa ja mielessä takoi ainoastaan, että mun on PAKKO päästä nukkumaan. Nyt! Heti!
Heti päikkärit eivät tietystikään onnistuneet vaan ensin piti selvitä iltapäiväruuhkassa kaupan kautta kotio ja tsekata duunimeilit samalla välipalaa rouskuttaen. Viiden jälkeen kuvittelin vihdoinkin pääseväni puoli päivää kaipaamilleni päiväunille, mut hah!, kolleega soittaa puheripulin vaivaamana ja lähinnä työasioita jauhetaan. Kun vihdoin saan kattimatit kainaloon ja suuntaan unille, niin kello on jo niin paljon, ettei enää unista puhettakaan. Olen kuin nukkuneen rukous kun alan valmistautumaan illan salikeikalle: "Plaah, tästä EI VOI tulla yhtään mitään..."...
Selkätreeniä siinä sitten vääntämään raskaimman kaavan mukaan (lähinnä leuanvetoja ja kulmasoutuja). Ja kyllähän se vähän pisti ihmetyttämään kun enkkatahtiin tuli painettua eikä "mikään" paino tuntunut olevan tarpeeksi. Outoa... Ja vielä oudommaksi asian tekee dieetin myötä rajoitetut energiatasot, joilla ei tänään näyttänyt olevan mitään merkitystä. Hmmm... ehkä mä olen vihdoinkin vuosien etsinnän jälkeen löytänyt sen salaisen reseptin ;). Taidanpa kuitenkin jättää nämä lääkkeet huomista ajatellen käyttämättä ja kaatua sänkyyn pitkien ja virkistävien unien toivossa. Hyvää yötä!
Kohtaamisia salilla
Tänään tuli salilla kuultua taas kaikenlaista, heh. Olin vääntämässä kyykkyä Smith -laitteessa kun sellainen "ei mikään bodari", mutta ihan kohtuulihakset omaava atleetti tuppasi seuraan.
Tyyppi: "Ootko tehny yhen jalan kyykkyä?"
Mä: "Joo, oon."
Tyyppi: "Kannattais tehä sitä."
Mä: "Joo, kyl mä välillä teenkin, mut nykysessä ohjelmassa keskityn tavalliseen."
Tyyppi: "Ei tarvitsis latoo noin paljo rautaa tankoon."
Mä: "Joo, ei tässä mitään. Ihan hyvin sujuu näinkin."
Tyyppi: "Ei sattuis niskaankaa nii paljo, ku ois vähemmän rautaa."
Siis häh ja täh?! Ensinnäkään mua EI satu muualle kun sinne missä pitääkin tuntua. Jos irvistelen tuskissani sarjaa vääntäessä, niin sekään EI tarkoita, että sattuisi johonkin muualle kuin tarkoitus on. Ja tosiaan, homman on ihan oikeasti tarkoitus tuntua jossain. Tiedän, että saattaa myös olla karmeata katsottavaa kun kokoiseni mimmi lataa 25 kilon kiekkoja lähes silmien tasolla olevaan tankoon. Mutta hei, I can handle it! Really!
Kundi siinä sitten hauiskääntöä vääntämään sellaisilla sopivilla painoilla, joita liikuttaakseen on parempi pitää kädet staattisessa ysikympin kulmassa ja keskittyä lähinnä alaselän liikkeeseen. Tekipä mieli väläyttää, että "Jos et latais noin paljoa painoa tankoon, niin saisit ehkä kädet suoriksi ja hauiksetkin treenattua.". Pysyin hiljaa ja jatkoin omaa ohjelmaa.
-----
Pukuhuoneessa törmäsin puolituttuun kauneudenhoitoalalla työskentelevään ulkosuomalaiseen naiseen, jolle innoissani esittelin kesäkynsiäni (laitan kuvaa myöhemmin, nyt ei jaksa ;)). Kynsistä pääsimme näppärästi haaveilemaani hiustenpidennykseen. Noh, olen asiasta vielä hieman epävarma, mutta ajatuksena oli/on, että kun paino on taas kohdallaan (~miinus 4 kiloa) ja kroppa kuosissa, niin palkitsisin itseni uusilla hiuksilla ;). Hiustenpidennys ei nyt kuitenkaan ole tässä se pointti, vaan tämä kehopainotteinen elämäntapani, jota jälleen kerran jouduin selittelemään. Nainen on reilu kymmenisen vuotta mua vanhempi ja haaveilee malli -tyyppisestä vartalosta. "En missään nimessä halua mitään lihaksia näkyviin! Haluan vain laihtua!". Okei.. Asia selvä, your choice, eikä mulla ole aikomustakaan käännyttää ketään mihinkään suuntaan.
Mutta keskustelu jatkui. Aluksi hän ei voinut millään ymmärtää, että minä haluaisin laihtua. Niin, ei kai mun niinku periaatteessa tarvitsisi. "Tää ei oo niinku normaalilaihdutusta vaan kuuluu tähän harrastukseen...", yritin selittää vatsamakkaroita venytellen. Eihän niitä makkaroita varmaan kauheasti ole "tavallisen" ihmisen silmään, mutta mun mittakaavassa makkarat ovat järkyttävän isot ja niitä on aivan liikaa! Sitten vähän puhetta liikkumisesta, syömisestä, ruokien punnitsemisesta, taulukoinnista, sykemittarista jne., jonka jälkeen nainen katsoi mua silmät suurena ihmetellen, että teenkö tätä siis vain itseäni varten?! Joo, mähän haluan näyttää hyvältä ja mun silmissä tavoittelemani lihaksikas ja vähärasvainen keho näyttää hemmetin hyvältä!!! Taustalla on suurempiakin motiiveja, mutta tohon on helppo hätätapauksessa turvautua; uppoo parhaiten, koska on vastaus, jonka moni haluaakin kuulla. En siis kilpaile, enkä tee tätä tsemppiryhmässä vaan ihan itsekseni ja itseäni miellyttääkseni. Yllättävin kysymys ehkä kuitenkin oli, että käynkö ollenkaan töissä. Hmmmm... niin, käynhän mä ja ainakin omasta mielestä ihan liikaa vieläpä. Edellisen jätin tosin mainitsematta... Lopuksi totesin vaan leveästi hymyillen, että palataanpa aiheeseen parin kuukauden päästä ;)
Edellinen keskustelu käytiin täysin positiivisessa ja aidon ihmetyksen hengessä, vaikka hieman nuivalta edellisessä kuvannossa saattaakin vaikuttaa :)
Periaatepäätöksiä osa 4238
Eilinen ahdistuspäivä lupaili tästä päivästä täyttä katastrofia, mutta kas kummaa, toisin kävi :). Tai ehtiihän sitä vielä... ;). Myöhäisilta hyvässä seurassa sai mielen rennoksi ja karviksetkin olivat edellisyön valvomisesta ja koko päivän kestäneestä lintubongailusta niin väsyneet, että nukkuivat kuin tukit mamman kainalossa. Molemmat, jopa yökukkuja Kinnunen! Ja nukkuivatpa nuo täysin onnellisina vielä puoli ysin aikaan, kun itse kampesin ylös ja suuntasin aamulenkille. On ne vaan niiiiin ihania mamman kultapoikia! :)
Noh, lenkillä sitten keskustelin vakavasti itseni kanssa ja tein jälleen kerran muutamia periaatepäätöksiä. Niin, mähän teen näitä joka toinen viikko, koska siinä välissä ne pääsevät aina jotenkin unohtumaan. Kaksi päätöstä nousivat yli muiden; ei viikonlopputöitä, eikä siivousta tänään! Relaan vaan ja nautin eilisen paniikkikohtauksen häipymisestä. Ja AIKA hyvin olen onnistunut päätöksissäni pysymään. Lenkin, suihkun ja aamupuuron jälkeen nappasin pojat kainaloon ja yhdessä suuntasimme aamupäivän torkuille! Luxusta... :)
Torkuista toivuttuani löysin itseni yllättäen ensin lataamasta astianpesukonetta ja "kiillottamasta" keittiötä, sen jälkeen vessaa ja eipä aikaakaan kun jo viuhuin imurin varressa ympäri kämppää ja latailin siinä välissä pari koneellista pyykkiäkin. Eikä siinä mitään, homma tuntui jopa ihan kivalta kun siihen näin "vapaaehtoisesti" ryhdyin. Ja nyt taatusti tuntuu aivan järkyttävän mukavalle :)
Parin tunnin päästä luvassa salikeikkaa ja arrrrmotonta jalkareeniä! Toivottavasti, heh... Syömisetkin näyttävät menevän tavoitteita hipoen, joten ei kai tässä auta muu kuin olla onnellinen ;D
Päivän tärkeimmät
Aika: klo 02.13
Paikka: oma asunto
Herään yöllä, kuten kunnon äidin pitääkin, kakomiseen. Voi ei, taasko?! Kyllä vaan, mutta tällä kertaa ei sentään sängyssä. Nousen tokkuraisena ylös ja tunnen pehmeän karvaisen hipaisun paljaita sääriäni vasten. Syyllinen? Todennäköisesti. Sytyttelen valoja ja vaellan ympäri kämppää. Mihin perhanaan se katti nyt yökkäsi? Tarkistettuani kaikki huoneet kolmeen kertaan vakuutun siitä, että näin vain unta eikä mitään oikeasti tapahtunutkaan. Palaan takaisin petiin ja vaivun loppuyöksi horrokseen, joka katkeaa säännöllisin väliajoin Santeri Kinnusen huutoon tai ylijuoksuun. "Suu kiinni nyt, prkleen katti!". Viideltä kyllästyn ja käyn avaamassa parvekkeen oven; josko aamulinnut pitäisivät Santeri Kinnusen kiireisenä. Turha toivo, juoksumatka vain hieman pitenee.
Aamulla astelen varovasti ja tutkailen lattioita uudemman kerran. Ei mitään. Okei, unta siis. Klo 14 kurkotan keittiöpöydän päädyn ylitse avatakseni keittiönikkunan. Pöydällä, lehtipinon takana komeilee iso kasa kissanoksennusta. Great...
-----
Aika: klo 16.05
Paikka: Salin pukuhuone
Kännykkä soittaa jo ihan liian tutuksi tullutta Popstars Jonnan poppibiisiä "Kaikki talossa". Näytössä vilkkuu "Äiti soittaa...".
Mä: "Mikä hätänä?"
Äippä: "Tuutko syömään?"
Mä: "En."
Äippä: "Mutku ois lihapullia"
Mä: "Mutku mulla menee kalkkunan rintafileet vanhaksi. Pakko laittaa tänään."
Äippä: "No mut tuutko illalla?"
Mä: "En."
Äippä: "Mutku mul ois sitä suklaakakkua..."
Mä: "Äiti, mä oon dieetillä!"
Äippä: "Mut tänäänhän on lauantai! Tänään sä saat syödä!"
Mä: "No en oikeestaan... ku oon syöny jo monta päivää... Mut katotaan... Akku loppuu! Moi!"
Kalkkunat odottavat edelleen valmistusta. Ja suklaakakun himo käy kohta ylitsepääsemättömäksi! ;)
Uusi uljas elämä
Niin, tänäänhän se piti aloittaa, uusi uljas elämä. Mutta miksi ihmeessä tuntuu, että kaikki mahdolliset ja mahdottomat olosuhteet ovat sitä vastaan?! Eihän asiaa tietystikään kannata tehdä liian helpoksi, heh. Enemmän haastetta tällä viisiin. Ja enemmän myös epäonnistumisen mahdollisuuksia. Eniten ongelmia tuottaa nyt työelämä, joka näyttää jälleen kerran laukaisseen jonkinlaisen stressireaktion, jota kai paniikkihäiriöksikin voisi kutsua. Olo on jumalattoman rauhaton; mihinkään en pysty keskittymään ja mitään en saa aikaiseksi, vaikka niin paljon PITÄISI. Huoh... Mitä prklettä mä tälle asialle oikein teen?! Lopetan hommat?! Sen kun uskaltaisin... (Terveiset sinne vaan tätä lukeville työkavereille ja pomolle ;))
Noh, jotain sentään olen saanut tänään valmiiksi. Kaipa sitäkin voisi pitää osana uutta uljasta elämää. Uudet sali ja viikko-ohjelmat ovat valmiit ja eka treeni jopa tehtynä, hauikset. Päätin nyt sittenkin jatkaa max-OT -linjalla. Miksipäs ei? Max-OT -treenit tuntuvat kivoilta enkä jaksa uskoa niiden takapakkia tuoneen. Jos eivät nyt mitään räjähdysmäistä kehitystäkään ole aikaiseksi saaneet.
Salitreenit ovat sujuneet tähänkin asti mallikkaasti eli suurin uusi uljas elämä odottaa ravintopuolella. Mä olen kyllästynyt tähän "muka" -dieettiin, joka kyllä pitää paikat entisellään, mutta ei tuo sitä kauan (?) kaivattua tulosta. Farkut eivät edelleenkään mahdu jalkaan :(. Tai no, saan mä ne jalkaan, mutta askeltakaan en kykene ne päällä ottamaan. Eivät siis ole kovin käytännölliset. Nyt täytyy vaan tiukentaa linjaa ja uskoa, että sillä sitä tulosta tulee. Miksei tulisi? Tulihan viime vuonnakin. Mutta oli se vaan hemmetin kovan työn takana. Ja mitä töihin tulee, niin viime kesä oli jotain aivan eri luokkaa kuin tuleva. Silloin mulla oli jopa mahdollisuus saleilla kesken työpäivän! Nyt ei puhettakaan sellaisesta...
Johkin mä jo ravintoainetavoitteetkin kirjasin... Tossa, työpaperin kulmassa, heh! Tavoitteena siis ennenkoke(ile)maton
- ~1400 kcal
- prot 160 g
- hh 105 g
- rasva 40 g
En tiedä onnistuuko elämä noilla hiilarimäärillä, mutta tavoitteitahan saa ja pitää aina olla ;). Joo.. että näin. Ja työmatkat armahdetaan edelleen. Ja hiilaripitoisempia päiviäkin lienee paikallaan pitää silloin tällöin. Ehkä jopa kerran vkossa. Lähemmin projektin edistymistä pääsee seuraamaan rekisteröitymällä. Meiliä vaan tännepäin
(hermis[ät]hermeliini[piste]net), niin katsotaan mitä voin asian hyväksi tehdä ;). Ainakin päiväpainot, päivittäiset ruokalistat ja puolustuspuheet nähtävillä. Toivottavasti silloin tällöin myös muutama valokuva ;)
Jep jep, loppuun vielä kerran
ISO KIITOS sille salihemmolle, joka anteliaasti täytti nöyrimmän toiveeni ja lahjoitti käyttööni pari
"kissa" -paitaa. Olen otettu ja lupaan kantaa niitä edustuksellisesti, kuten puhe oli :)
Kotona taas
Reissusta palattu rähjäisenä, väsyneenä ja ah, niin onnellisena. Home, sweet home :) , vaikka karvikset vielä kuvioista puuttuvatkin. Palaavat kotio huomenna ja koti on taas niin täydellinen :) Myös työtilanne on enemmän kuin täydellinen eli kädet täynnä. Huoh... eikö tää myllytys ikinä lopu?! Nyt on kuitenki kesä ja kaikki!
Salilta offia, lenkkipoluilta offia, ruokavaliosta offia ja unista offia (3,5 tunnin päikkärit korjasivat kaiketi jotain, vaikka edelleen väsy painaa pahasti silmäluomia ja koko kroppaa). Huomenna takaisin raiteille ja kahden viikon päässä odottaa uusi reissurupeama.
Lisää Pori -kuvaa...
Pömpöttääkö vatsa?
Olen nyt lukenut useasta eri "lähteestä" kuinka vatsa pömpöttää ajoittain ikävästi ja kuinka asialle pitäisi tehdä jotain. Aika usein hommaa lähdetään oikopäätä korjaamaan vähentämällä energiansaantia ja/tai lisäämällä liikuntaa (=laihduttamalla) ja kahden viikon päästä voidaan jälleen hyvin; vatsa on litteä ja peilikuva kelpaa taas. Muutaman viikon jälkeen alkaa jälleen valitus ja uusi toimenpidekierros.
Siis mitä ihmettä?! Onko kellekään pömppövatsan kanssa taistelevalle tullut mieleenkään, että ilmiö on täysin normaali asia, joka kuuluu olennaisena osana erityisesti naisen elämään? Toki niitä pömpötyksen syitä on muitakin kuin ajoittainen nestekertymä, mutta antakaa masun pömppöillä ihan rauhassa niin kauan kun pömpötyksen aiheuttaja ei ole sitä löysää nahan alle kertyvää tavaraa, jota myös ihraksi kutsutaan. Pieni pömppömasukka on naisella vaan söpöä ;). Hyväksykää elämän tosiasiat ja nauttikaa niistä avoimin mielin! :)
Viikonloppuhöpötystä
Onpas vetämätön olo... Noh, ehkä tähän aikaan sunnuntai-iltana saakin jo olla vetämätön olo. Varsinkin kun koko päivä on mennyt touhutessa. Toisin kuin eilinen. Eilinen tosin oli sitä mulle melko tavallista lauantain viettoa (paitsi etten tehnyt YHTÄÄN töitä! Jee!), toipumista viikon rasituksesta. Lauantait ovat ikäviä; unettaa eikä ajatus kulje. Sillon on parempi vaan nukkua, olla ajattelematta ja ulkoiluttaa karviksia. Kyllä sitä taas viikolla ehtii touhuta. Ja sunnuntaina ;)
Sanoisinko, että tämäkin päivä on ollut mulle ihan yhtä tavanomainen kuin eilinen (paitsi etten tehnyt tänäänkään YHTÄÄN töitä --> kostautuu ensi viikolla :(). Tosin tästä päivästä olen jo pystynyt nauttimaan huomattavasti enemmän. Mitä nyt vähän väliä iskee sunnuntaituntien vähyys melkoisella voimalla tajuntaan; ois niiiiiin paljon vielä tekemistä ja kello on jo noin paljon! Kaipa tämä on sopeutumista alkavaan työviikkoon. Arkena mulla on jatkuvasti sellainen olo, ettei vuorokaudessa ole mulle riittävästi tunteja.
Aamu alkoi ihanasti keskipitkällä aamulenkillä. En edes muistanut koska olin viimeksi käynyt lenkillä ennen kuin tarkistin ajankohdan sykemittarista; viime lauantaina. Viime viikko olikin niin asiaa ja ajatuksia täynnä, ettei sinne sekaan olisi enää lenkki mahtunutkaan. Lenkkeily ei ole muutenkaan sujunut tänä talvena ja keväänä mitenkään auvoisesti, ja juoksukunto on melkoisen kaukana viime vuoden vastaavasta. Mutta eipä nyt oteta siitä sen enempää stressiä. Sitä on ihan tarpeeksi jo muutenkin ;)
Aamusta lenkkivetimet niskaan ja baanalle! 50 metriä etenemistä ja takaisin kotio. Viime lenkistä oli jo sen verran aikaa etten ymmärtänyt tapahtunutta ilmastomuutosta. Ohuen takin ymmärsin ottaa, mutta alle vanhasta tottumuksesta kerrastopaidan. Hanskojakin harkitsin, mutta en sentään mukaan ottanut ;). Noh, paitavaihdoksesta huolimatta hikeä pukkasi, vaikka taivas oli siihen aikaan aamusta vielä sopivasti pilvessä, kunnes puolimatkassa repesi ja täytti maankamaran kuumaakin kuumemmalla porotuksella (tummansininen "tuulitakki", great!). Syke veteli nätisti 160:n ja 175:n väliä, joten pakko sitä oli alkaa keskellä taajamaa strippaamaan. Toppiselleni en sentään kehdannut heittäytyä. Mutta mutta, juoksu kulki korkeista sykkeistä huolimatta kuin unelma ja ennakkopäätös kävelyvaihteella kuljettavista ylämäistä ja loppumatkasta oli kumottava. Sielu sai kauan kaipaamaansa voitelua ja voi Jeesus, että mä olin ylpee itestäni!
Loppupäivä menikin siivotessa, kuuratessa, tampatessa, tuulettaessa, jynssätessä, pyykätessä, pyyhkiessä, viikatessa, ladatessa, tyhjentäessä, ruokaa väsätessä ja katinkarvoja metsästäessä. Vain silitys jäi uupumaan. Ja päiväunet. Iltasella keula kohti rautoja ja kylmää kyytiä tällä kertaa jalkojen sijaan selälle ja hauiksille. Jalat saivat ansaitun armahduksen aamun upean suorituksen jälkeen ja joutuvat tositoimiin vasta huomenissa.
Niin, ja olenpa saanut myös ajatuksia kasaan ja motivaatiota ammennettua mitä kesäkuukausien treeni- ja ravintorintamaan tulee. Suuret linjat ovat jo kasassa, detaljit hion vasta viikon päästä. Ensi viikko tulee joka tapauksessa olemaan poikkeuksellinen, koska tiedossa on kahden vuorokauden bisnesmatka yöpymisineen (porilaissii ja/tai raumlaisii linjoilla..?). Eipä siis luoda turhia paineita. Mutta kohtapuoliin on otettava dieetti tosissaan, jos aion ennen joulusuklaita kuntoon. Kuukausi tässä on nyt dieetattu henkisesti, oisko aika aloittaa myös fyysisellä puolella??? (Olen kyllä todella pettynyt ettei puolentoista viikon vatsavaivoista aiheutunut syömättömyys jättänyt rasvakerrokseen minkäänlaisia pysyviä jälkiä :(.) Myös treenikuviot alkavat olla jatkon suhteen selvillä. Luvassa on Mix System by Hermeliini :) eli jotain aivan uutta ja ihmeellistä (?) bodytreenimarkkinoilla ;). Hmmmm... toivottavasti myös jotain ennennäkemättömän tehokasta ;D
Lopuksi vielä rekisteröityneille tiedoksi, että ensi viikolla tuskin tulen kaikesta luvassa olevasta hässäköinnistä johtuen täyttämään ruoka-/treenipäiväkirjaa, en ainakaan joka päivältä. Aamupainot sen sijaan käyn merkitsemässä kuten tähänkin asti, vaikka päivä muuten loistaisi tyhjyyttä. Ja niin, eiköhän laiteta kohtapuoliin muutamia uusia Mega-Hermis -kuvia sen aidon ja oikean dieetin aloittamisen kunniaksi! ;)
MAKSAMATON MAINOS: Aivan loistava kotimaista alkuperää oleva janojuoma vihdoin myös Suomessa nimellä Novelle Friss! Ensi kertaa pääsin makuun reilut 10 vuotta sitten Skotlannissa ja kovasti jäin silloin tuotetta kaipaamaan. Onhan näitä nyt jo saanut vuosia Suomestakin, mutta tämä kyseinen pullo sopi erityisen hyvin mun aikuiseen makuun ;) Ruokajuomana tosin ei uponnut.
Too Many Times
...
Too many times your body can't take
Too many times you've made a mistake
Too many times you haven't realized
Too many times your mind became paralyzed
-Kai Tracid-
Niin, että ahdistaako? Joo. Ahdistaa.
P.S. Muutama muu päivän kuva löytyy "Snapshots by Hermeliini". Jossain vaiheessa :)
Tiesitkö..
.., että onnistuessasi korvaamaan kehostasi kilon rasvaa samalla määrällä lihasta lisääntyy perusaineenvaihduntasi kokonaiset 8 kcal vuorokaudessa!
Niin, että se siitä "lihas kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa levossa kuin rasvakudos" -myytistä. Eli järjettömiä ravintomääriä on aivan turha perustella sillä, että kun käy salilla ja kehonkoostumus muuttuu/on muuttunut edullisempaan suuntaan (= lisää lihaa, vähemmän rasvaa), niin mun pitää tai mä saan syödä näin monta sataa kaloria vuorokaudessa enemmän. Höpöhöpöä!
Jonkun toisen elämää
Joskus tuntuu, että elän ihan jonkun muun elämää kuin omaani. Filmi vaan rullaa omalla painolla eteenpäin ja mä mietin, että millon se oikein loppuu. Tai koska herään. Tai heräänkö koskaan? Hyvä vai huono juttu? En tiedä. Vielä :)
Välillä vähän asiaakin
Tässä on nyt sellanen elämäntilanne päällä, että pahoittelen jo valmiiksi mahdollisesti sekavaa, vaikeasti ymmärrettävää ja huumorintajutonta viestiä. Nuppi sanoo kohta riks raks ja poks, mutta yritän vielä sinnitellä ja saada muutaman ihan oikean ajatuksenkin ruudulle.
Olen nyt repinyt rautaa max-OT -tyyliin kohta kolmisen kuukautta ja nyt olisi aika punnita työn tuloksia ja miettiä seuraavaa siirtoa. Tällä hetkellä ko. siirto näyttää pahasti body -uran lopettamiselta 33 -vuotiaana. Sanooko ne, että huipulla on hyvä lopettaa? No mutta, siitä ei mun kohdalla ole kyse, vaan yksinkertaisesti siitä, etteivät aika ja aivokapasiteetti enää tällä menolla riitä rakkaimmalleni :(. Joo, mä tiedän, sooooo sad, soooooo sad :(. Mutta eipä vielä haudata kirvestä kaivoon vaan pohditaan hieman ensin. Ja ensi viikonloppuna.
Ajatuksesta taas kiinni ja takaisin max-OT:n pariin. Olen tänään yrittänyt kartoittaa työn tuloksia ja todennut sen olevan lähes mahdotonta. Omasta peilistä näkyy pelkkää ihraa (myös vaaka tukee tätä näkyä :() ja muut eivät ole katsoneet mua "sillä silmällä". Tai sitten ovat, mutta eivät joko kehtaa myöntää karua totuutta nähdessään saman näyn kuin peilissä kohtaamani. Tai sitten eivät vaan ihan oikeasti osaa sanoa. Ymmärrän, ymmärrän... Eihän tässä mitään dramaattista ole kuitenkaan tapahtunut ja kahden tai kahdensadan gramman lisälihan jakautuminen ympäri kehoa sopivan pehmeän (?) rasvakerroksen alle on tosiaan oikeasti vaikeasti havaittava asia. Noh! Viikonloppuna olen vihdoinkin yli kuukauteen näillä näkymin täysin työvapaa, joten aion vetää mietintämyssyn silmille ja kelailla kaikkea viimeisen kuukauden aikana tapahtunutta, ja tehdä päätöksiä jatkon suhteen.
Äh, oli mulla muutaki, mutta nyt ajatus katosi kuin neula heinäsuopaan. Jouduin jälleen kerran loukkaamaan jotakuta... Prkl! Joskus mä olen niin inhottava ihminen, että oikein hävettää :(
Voihan kissan viiksikarvat!
Kissat on ihania. Varsinkin silloin, kun ne oksentavat keskellä yötä. Sängyssä. Ymmärsi sentään yrjötä yli laidan kuin pahempaakin krapulaa poteva herrasmies. Kiitos Kinnuselle siitä. Vai oliko se sittenkin Risto...? Enpä jaksa enää muistaa, mutta kissa oli kumminkin.
Klikkaamalla kuvaa suuremmaksi ja selkeämmäksi!
Kuvassa muuten Santeri Kinnunen jo legendaariseksi muodostuneessa Pisa -istunnassa.
Yksi seitsemästä
Mä haluun niiiiin paljon just nyt! Tiedän, että yhtälö on jälleen kerran mahdoton ja sen sijaan, että miettisin kuinka saan nämä kaikki asiat mahtumaan elämääni, pitäisi mun miettiä prioriteetteja. Mikä on juuri nyt tärkeämpää kuin jokin toinen? Mistä voin tällä hetkellä luopua ja palata siihen ehkä myöhemmin? Joo-o, näin sanoo järki ihminen, se tavallisesti vahvempi puoli mussa, mutta tällä kerralla tunnepuoli pistää yllättävän kovasti hanttiin. Suuri sisäinen tulitaistelu; en ole valmis luopumaan mistään. Haluan sen kaiken, mitä tarjottimella on. Olen sairastumassa henkiseen ahmimishäiriöön.
Aika jatkaa lentoa. Ajattelemaan täytyy palata myöhemmin. Toivottavasti silloin ei ole liian myöhäistä. Ehkä silloin ei ole enää voimia kurkottaa kohti tarjotinta. Tai ehkä tarjotin onkin jo tyhjä...
13. päivä perjantain unelmia
Life is soooooo weird... sometimes.
Uskokaa hyvät ihmiset unelmiinne. Jopa niihin, jotka tuntuvat täysin utopistisilta, mahdottomilta ja kaiken järjen vastaisilta. Kun uskoo ja jaksaa kärsivällisesti, hätäilemättä odottaa oikeaa hetkeä, niin se tulee. Varmasti. Jossain vaiheessa. Jopa 13. päivä perjantaina :).
Positive me
Mun väitetään olevan paitsi epäsosiaalinen (äiti, äiti, tämän mä tulen muistamaan lopun ikääni ja sua siitä tasaisin väliajoin muistuttamaan ;)) niin myös perusolemukseltani negatiivinen persoona. Itse koen kuitenkin olevani ennen kaikkea vankkumaton realisti, jolla on jalat nilkkoja myöden maankamarassa. Toki on totta, että mun on helpompi nähdä kauhukuvia (ja monta eri versiota samasta skenaariosta) kuin kaikkea ihanaa, ihanaa. Mutta mä opettelen näkemään myös niitä ihanan positiivisia asioita ja siitä sikisi seuraava lista otsakkeella "Pitkittyneen vatsakivun positiiviset vaikutukset"
- olen tottunut pienempiin annoskokoihin, jopa syömättömyyteen (auttaa dieetillä)
- olen tottunut pidempiin ateriaväleihin (saattaa auttaa dieetillä)
- olen kasvattanut kipu- ja epätoivokynnyksiä (auttaa ehdottomasti dieetillä)
- olen onnistunut hävittämään 200 grammaa rasvaa ja todennäköisesti tuplaten lihasta (on onnistuneen dieetin perusedellytys)
- olen saanut nukkua pitkään ja herätä omia aikoja, vaikka öitä olenkin valvonut (I feel free!)
- olen suoriutunut ikävistä matemaattisista työtehtävistä, joita olen onnistunut välttelemään vuoden päivät (olen itselleni kiitoksen velkaa)
- olen saanut myös paljon muita töitä tehdyksi (olen työmyyrä)
- olen ollut vähemmän vaativa itseäni kohtaan ja nauttinut tänään terveen (?) vatsan kunniaksi liikaa niiiiiin hyviä äipän munkkirinkeleitä (auttaa dieetillä olemaan syömättä äipän munkkirinkeleitä)
- olen ollut armollinen itseäni kohtaan ja suonut keholle ylimääräisiä vapaapäiviä tuskallisten lenkkien ja lihasta kuormittavan salitreenien sijaan (auttaa dieetillä välillisesti matalampien kortisolitasojen muodossa ja lisäämällä treenimotivaatiota)
- olen ehtinyt pitää huolta kehostani käymällä hieronnassa (huh! tämä se vasta auttaakin dieetillä ja myös muulloin)
- olen ehtinyt ihastella hiirenkorvia puissa (auttaa tajuamaan myös dieetillä, että kohta on lämmintä)
- olen ehtinyt tuntea tuoreen ruohon tuoksun ja tajuta, että keväästä tulee kohta kesä (auttaa ymmärtämään, että mitä helvetin väliä jollain dieetillä on kun maailmassa on näinkin hienoja asioita ja kesäloma elokuussa! ;))
Pretty good, ha?!
Oman navan ympärys
Mitä on body -elämä ilman body -treeniä? Se on yhtä tuskaa, hermostuneita kädenliikkeitä, seinille kipuamisia, puhdasta epätoivoa ja suurta turhautumista. Itkua tässä tekisi mieli vääntää, kyyneliä lennätellä. Kuvittelin jo kaiken olevan kohdallaan. Nälkäkin oli jo. Ja kattia kanssa! Yhtä suurta kehon huijausta! Byääääh! Tulihan se sieltä. Itku.
Eilen kuvittelin jo vatsaepisodin olevan ohi, förbi, you know! Olo oli miltei mainio; kipu poissa ja elämä hymyilee jälleen. Tavoitteena nostaa 1200 kcalrin paikkeilla keikkuvat syömiset ainakin 1400:aan. Eikä saarnaa liian vähästä ravinnosta, kiitos!!! I`m sick of hearing it! Joka stnan palstalla kaikkitietävät wanna-be ravintogurut toitottavat samaa sanomaa! Pelkkää BSää!!! "Syöt aivan liian vähän! Sun aineenvaihdunta pysähtyy! Sä kuolet!" Joo-o... Mä olen elänyt jo yli viikon 1200 kcalrilla ja vielä henki pihisee ja treeni potkii. Paitsi tänään :(
Niin, mihinkäs mä jäinkään ennen kuin ärsytysnappula hirtti tappiin? Me and my achy belly! Tarina jatkuu (toivottavasti ei kovin pitkään..). Noh, illasta iski suitsait sukkelaan salamana taivaalta viiltävä alavatsakipu ja sitten olikin jo kiire repiä housua nilkkaan ja tähdätä pönttöön. Vanha kunnon ripulihan se siellä kaikui pitkin pöntön reunoja. (Tämän miespuolinen kolleegani totesi kuuluvan juttuihin, joita ei olisi halunnut kuulla, heh!) Tämäkin tähän vielä! Anna mun kaikki kestää... *silmät marttyyrimaisesti kiertäen kohti kattoa*. Mutta ei hätää, muutaman tyhjennyksen jälkeen homma taas hallinnassa. Tai ainakin niin luulin.
Aamusta heräilin varovasti oloa tunnustellen. Hieman omituinen olo, mutta ah, ei kipua! Missään! Taivaallista! Kivuton elämä on taivaallista. Mitäs siinä sitten muuta kun sairaslomapäivää viettämään ja oikopäätä töiden kimppuun. Ai, enkö vielä kertonut, että mä vietän sairaslomaa aina töitä tehden? Mitäpä sitä päivät pitkät muutakaan. Jossain vaiheessa omituinen olo alkoi kuitenkin kiusaamaan liikaa, joten hain avuksi kuumemittarin. 37,3... Not bad! Käyn illalla tekemässä ihan kevyesti vaan pohkeet ja vatsat. No prob.
Iltapäivästä oli aika vaihtaa lääkäritädin kanssa hieman kuulumisia. Kerroin tilanteen ja kerroin epäileväni yllättävästä käänteestä tyrmäystabletteja (ks. ed. postaus). Täti ei yhtynyt mielipiteeseeni; saattaa olla suolistoinfektio... tai salmonellaa. Whaaaat?! Salmonellaa! Mistäs prkleestä mä sellasen oisin nyt napannut? Ei hajua, mutta sovimme uudesta puhelinneuvottelusta perjantaille, jolloin tilanne tsekataan uudelleen ja päätetään pitääkö pistää paskaa purkkiin vai ei. (Myöskin tämän miespuolinen kolleegani totesi kuuluvan juttuihin, joita ei olisi halunnut kuulla! Kumma tyyppi.. niin suloisen herkkä ;))
Klo on 18.30. On aika valmistautua klo 19 treenitreffeille. Voimamies odottaa. Kamat kassiin, palari messiin ja menoks! Hei hetkinen... mitataan nyt vielä se lämpö ennen lähtöä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voimamiehelle oli tekstaria naputeltava ja treffit peruttava, ja kassin purkuun ryhdyttävä. Yksi sydänlihastulehdus elämässä, lieväkin, riittää.
Kunnossa kaiken ikää
Tuoreimmasta Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä löytyy viereinen kuva vuoden 1981 Ms. Olympia Kike Elomaasta. Wow! Olen mykistynyt. Mimmi on aivan loistavassa kuosissa yhä edelleen parikymmentä vuotta aktiiviuransa jälkeen. Täytyy vaan toivoa, että itse on yhtä komeassa kunnossa 15 vuoden kuluttua. Ja miksi en olisi? Eihän siihen vaadita kuin pitkää (?) ikää, terveyttä ja nykyisen elämäntavan säilyttämistä. Puolet "urasta" takana, toinen puoli toivottavasti edessä ;)
"...Kilpaileminen on äärettömän raskasta. Joskus itkin, kun lihakset huusivat, ja koko ajan oli järkyttävä nälkä. Ammattimainen kehonrakennus on 101 -prosenttisesti urheilua, ei estetiikkaa. Siihen ei mahdu mitään muuta, ei työtä eikä poikkeuksia."
- Kike Elomaa, 49 -
HS Kuukausiliite toukokuu 2005 s.24
Virallinen vatsatiedote
Minäpä sitten rohkaisin mieleni ja talsin loppujen lopuksi sinne lääkäriasemalle. Tunnin sain siellä kulumaan, josta 45 minuuttia odotushuoneessa. Lääkärinkin tapasin peräti kolmeen eri otteeseen. Kerran keskustelimme tilaanteestani odotustiloissa. Kuulivathan nyt kaikki muut sairaat mikä mimmillä on vikana?!
Jo lääkärin ensimmäinen lause oirekuvausten ja palpoinnin (?) jälkeen palautti kauhukuvat mieleen ja muistutti miksi lääkärissä käynti on mulle aina niin vastenmielistä, että menen sinne ainoastaan pakon edessä ja silloinkin hampaat irveessä ja niskavillat pystyssä. "Nyt otetaan susta tulehdusarvot ja jos ovat koholla, niin menet suoraan täältä sairaalaan!" Whaaaat?! Sairaalaan?! No en varmana mene niin!!!
Sain pillerin kouraan ja käskyn nielaista sen välittömästi ennen labraan menoa odotustilojen lähdevesiautomaatin viileän veden kera. Tein työtä käskettyä ja siirryin samantien automaatilta neulaneidin mukana labraan.
Mä: "Iso vai pieni koe?"
Neiti: "Sormenpäästä riittää."
Mä: "Hyvä."
Ja niin neiti napautti reiän sormenpäähän, josta tuntui valuvan litratolkulla punaista elämännestettä. No ei ihan, mutta aika paljon kuitenkin. Paperilappu tuli ihan punaiseksi. Keskeltä.
Lääkäritäti: "Noh, joko helpotti?"
Mä: "Joo.. ei se paljoa sattunu ees."
Täti: "Ei kun se tabletti? Auttoiko?"
Mä: "Ei se oo vaikuttanu mitenkään. Vähän etova olo kyllä... Johtuu vedestä. Mun vatsa ei kestä nestettä."
Täti: "No oottele vielä puolisen tuntia."
Nyökyttelen ja vajoan entistä syvemmälle epämukavaan odotustuoliin...
Ja sitten, viimeinen tuomio. Tulehdusarvo normaali --> ei sairaalaan. Jeeeee!!! Mutta ultraääni ja mahdollisesti gastroskopia pitäisi tehdä. "Ei!!! Älä kirjota siihen lähetteeseen mitään gastroskopioita. Mä en suostu sellaseen. Enkä leikkaukseen!" Täti nostaa kulmakarvoja ja toteaa, että: "Eihän siinä muuta ku niellään vähän letkua...". Juu, sepä se, liian HC:tä mulle. Ei skopioita, mutta UÄ:een voin suostua.
Sain siis pillerireseptin kouraan, viikon sairaslomaa (ei työmatkoja tällä vkolla) ja lähetteen UÄ:een. En ole mikään pilleristi, mutta tällä kertaa taisin ihan itse kerjätä sitä parkaistessani, että: "Anna mulle nyt vaan jotain millä tämä kipu lähtee ja päästä mut kotiin potemaan!"
Oikaisu
Hah hah! Eilinen kakkutempaukseni on pantu merkille myös Blogistanian keltaisessa lehdistössä. Siinäpä vasta uutinen!!! Ja sekin keltaiselle lehdistölle tavanomaiseen tapaan aivan päin pyllyä. Minä en toimittajantyöstä ymmärrä yhtään mitään, mutta hyvä ja kunniallinen toimittaja kaiketi tarkistaa taustat ja tietojensa paikkansa pitävyyden, eikä tee ns. omia vääriä johtopäätöksiä. Jos Blogistaniassa olisi tuomioistuin, niin haastaisin Blogisanomat välittömästi oikeuteen tästä väärien tietojen levittämisestä ja WannaBe bodarin kunnianloukkauksesta! Tällä kertaa tyydyn kuitenkin vain oikaisemaan väärän tiedon oman WannaBe BB:n aidon ja oikean tietotoimiston sivuilla.
Niin, minähän en syönyt LIIKAA JÄÄTELÖkakkua ja mansikoita, kuten valveutunut HH-blogin jäsenistö hyvin tietää. Faktaa on, että jäätelökakkua meni tasan 75 grammaa ja mansikoita (isoja!) kuusi kappaletta eli kutakuinkin 100 grammaa. Energiaa näistä tuli yhteensä 237 kcalria, joka vatsakivuista johtuvan huonon syömisen vuoksi nousee peräti 23,4% päivän kokonaisenergiansaannista. Tästä jokainen matikantunneilla hereillä ollut osaa vaivattomasti laskea päivän energiamäärän kaloreina ja pystyy toteamaan kuinka paljon liikaa sitä Äitienpäivän kunniaksi tulikaan syötyä. Huomioikaa myös eilen liikunnalla kulutettu 230 kcalria ;)
Noh, tämä oli pikkujuttu, mutta ehdottomasti vakavampi virheellinen tieto oli antaa ymmärtää, että vatsakivut johtuivat Äitienpäivän tarjoilusta. Näinhän asia ei todellisuudessa ollut vaan vatsakivut alkoivat jo hyvän aikaa ennen Äitienpäivä -valmisteluita. Niin.. viikkohan tässä on kivuissa kieriskelty ja tänään tilattu jopa lääkäriaika puolueettoman arvauksen vastaanottamiseksi. Joo, totuuden (?) hetki koittaa tänään klo 14.15 ja WBBB:n uutistoimisto uutisoi mahdollisimman pian TOTUUDEN Hermiksen harrastus- (ja työ-) toimintaa haittaavista vatsanpuruista ;)
Be there! And stay aware!
P.S. Vatsa tosin tuntuu vielä aamupuuron jälkeenkin kohtalaisen hyvältä. Hmmmm... pitäisiköhän perua koko hemmetin lekuri...
Olen imarreltu
Wow! Enpä ole pitkiin aikoihin (jos koskaan) törmännyt näin imartelevaan linkkaukseen! :) Transvigor (a blog for fans of strong, muscular women) mainitsee Hermeliinin blogilistauksessaan kuvauksella "A blog belonging to a Finnish female bodybuilder who may be named Hermis". Wow! Kuulostaa hyvälle, vaikka ei ihan koko totuus olekaan ;).
Äitienpäivän iltakahveelta olen palannut taas aivan järkyttävän vatsakivun saattelemana. Sen siitä saa kun lappaa jätskikakkua ja pari mansikkaa naamaansa. Olisi sittenkin pitänyt jatkaa paastolinjalla. Onhan tässä jo tänään syötykin edellisessä postauksessa mainitsemieni ohella palautusjuoma tämän kahveetarjonnan lisäksi. Sairasta, I know, mutta nyt mä olen ihan oikeasti sairas.
Ja kyllä isä, jos joku tyttärensä tuntee! Heh! Isukki oli kuullut huhuja mun valmistamasta äitienpäiväkakusta ja kommentoi siihen että: "Sen kakun minäkin haluan nähdä, jonka Hermis on tehnyt!" Joooooh.. Musta se oli oikein hieno ja hyvä kakku. Suklaista jätskiä ja tuoretta mansikkaa sopivassa suhteessa, kauniisti katettuna. Iskä uhkui tyytyväisyyttä: "Mitä minä sanoin!"
Huomenna mennään...
...Korkeasaareen koko päiväksi!
Juups, mutta ei ihan kuitenkaan. En tiedä mistä tuo typerä lastenlaulu juuri nyt iskostui päähäni. Se soi siellä edelleen.. yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta minä olen menossa huomenna lääkäriasemalle! Kyl-lä, ja olen niin kovin innoissani siitä. NOT! Mutta vaihtoehtoja ei juuri nyt ole, ellei sitten ensi yönä tapahdu joka ilta rukoilemani ihmeparantuminen. Meikäläisen kipumitta on nyt muutaman kohtuullisen kipeän viikon ja viiden helvetin kipeän vuorokauden jälkeen tullut vihdoinkin täyteen. Eihän tällaista kipua kestä kukaan! Ja kipukin on vielä pientä näiden valvottujen öiden ja syömättömien sekä liikkumattomien päivien rinnalla. Näistä tässä nyt ensisijaisesti yritän lääkärin avulla eroon ;) Muusta viis... Joo niin ja kyse tosiaan on vatsasta. Vatsahaava siellä todennäköisesti vääntää kotikoloa mun tavallisesti niin vahvoille vatsakalvoille. Kaipa nekin on nyt sitten tässä tehokkuusyhteiskunnassa kulutettu loppuun ja voidaan vaihtaa tuoreen terveisiin.
Nojoo, tämäpä oli tänään päällimmäisenä mielessä. Nyt voitanee keskittyä päivän muihin uutisiin.
En tiedä onko tämä tässä vaiheessa enää mikään uutinen, mutta tänään on Äitienpäivä ja mäkin olen sitä tänään jo kertaalleen vietellyt. Viettelen sitten illasta uudemman kerran. Hmmmm.. vai onko Äitienpäivän vietto-oikeus ainoastaan äideillä? Enpä tiedä, sinne mulla on vielä piiiiitkä matka (ehkä jopa ikuinen), mutta oman äippäni kävin aamusta kukittamassa ja illalla olisi tarkoitus nautiskella kahvipöydän ympärillä varmaan ensimmäisestä äitienpäiväkakusta ala Hermis ever! Niin... mähän en tunnetusti ole mikään jauhopeukalo tai keittiössä ylipäätään viihtyvä ihminen, joten tämä "kylmän romanttinen kakku" espanjalaisin lentomansikoin koristeltuna on jo melkoinen saavutus.
Juups, juups ja sitten itse asiaan eli BB -juttuihin. Mulla treeniviikon ensimmäinen päivä on sunnuntai ja tämä viikko piti suunnitelmien mukaan viettää huilaillen eli salitauosta nauttien. Viime viikot olen kuitenkin treenannut vain kolmijakoisella (vrt. aikaisempi 5-jako) ja kuten vähän jo viime viikolla uumoilinkin, niin treenitaukoon ei tunnu nyt olevan tarvetta muutoin kuin tämän vatsan osalta. Ja jonkun vatsan mä en todellakaan anna päättää mun salitreeneistä eli viesti ignoorattu! Juoksuihin vatsa viestittää sen verran voimakkaasti, että ne ovat nyt holdissa kunnes jotain helpotusta kipuiluun löytyy. Eli siis suunnitelmissa painua kohta kohti salia ja jatkaa max-OT sivuston viikoista 20-22 kohdasta back & biceps. Jalat treenasin perjantaina, joten ne huilikoon vielä ensi viikkoon. Varsinkin kun loppuviikon työmatkojen vuoksi koko viikkoa täytyy hieman järjestellä uuteen uskoon. Saapa nähdä kuinka treeni ottaa tulta alleen tällaisen paastopäivän jäljiltä; huivissa vasta aamuprotsku ja klo 15 nautittu aamupuuro, josta vatsa on nyt yrittänyt toipua viimeiset pari tuntia.
Sorppa vaan niille, jotka repäistiin näihin juttuihin tosta noin vaan aivan äkkiseltään. Olen paitsi kipeä, niin myös tietyissä asioissa äärettömän laiska ihminen enkä jaksa lähteä jaarittelemaan menneiden kuukausien tapahtumia sen enempää. Ja täytyyhän sitä rekisteröitymisvaivan nähneille jotain ekstraa suoda ;). Valotetaan nyt kuitenkin sen verran, että Hermeliini Heavyksi -projekti oli epäonnistunut yritys ja nyt jo historiaa, jonka jälkiä paikkailen tänäkin päivänä. Yllättävän paljon samaa kävin kuitenkin aikanaan läpi kuin Kutri oman päätöksensä kanssa.
HipHei, pysykää kanavalla!!!
