Normaali nainen

Intouduin eilen töissä esittelemään hermovamman myötä kevyemmän treenin ja ehkä myös hitusen sallivamman ruokavalion tuomia vatsamakkaroita 8 vuotta nuoremmalle naiskolleegalle, joka ei ole mitenkään erityisen liikunnallinen tai terveysorientoitunut. Ainakaan samassa mielessä kuin itse olen. Hän ei kuitenkaan juurikaan reagoinut mun läskin puristeluihin ja makkaroiden venytykseen vaan totesi tyynesti silmäänsä räpäyttämättä että "Normaali naisen kroppa!". Enpä tiennyt mitä siihen olisi pitänyt vastata, joten jäin vain miettimään, kuinka erilaiset kehokäsitykset meillä on. En tosin voi väittää itseäni lihavaksi, mutta en kyllä mielestäni ole mitenkään normaalikunnossakaan; lihasten ja rasvan suhde ei ole millään tavalla silmiä tai olotilaa hivelevä. Niin, omasta mielestäni tietenkin. Taitaa tämä kehokuva olla ihan yhtä yksilöllinen käsite kuin kauneuden määritelmäkin. Jos kauneus on katsojan silmässä, niin yhtälailla "läskiys" on. Positiivista sen sijaan on huomata kuinka estottomasti pystyn nykyään röllyköitäni esittelemään. Vielä viisi vuotta sitten olisin pitänyt makkarat visusti vain omana tietonani ja tiukasti piilossa muilta. Iän karttuessa myös läski tuntuu jotenkin luonnollisemmalta ja ihan inhimilliseltä. Olen vain joutunut toteamaan, että en ole niitä ihmisiä, joiden keho pysyy kunnossa ilman kovaa ja jatkuvaa työtä. Rasvaa kerääntyy pikapikaa, jos vähänkin herpaannun tai hellitän otetta (JOUDUN hellittämään ;)). Viime kuukausina liikuntaa on kertynyt viikossa noin 2500 kcalrin ja 7-8 tunnin verran. Suurin osa on ollut aerobista harjoittelua, juoksua tai saliaerobista, punttitreenien ollessa nyt hieman paitsiossa. Valitettavasti näin, mutta ei voi mitään. Kehon ehdoilla tässä vaan on mentävä ja elettävä. En ole ollut loman ja reissun jälkeen varsinaisesti dieetillä, vaikka melko orjallisesti olenkin syömiset taulukoinut. Viimeisen kuukauden osalta taulukoimatta on jäänyt 6 päivää ja keskimäärin olen taulukointipäivinä syönyt 1500 kcalria jaolla 34/34/32. Paino on pysynyt aika samoissa 55-56 kilon lukemissa, vaikkakin tuo kehonkoostumus on muuttunut huomattavasti negatiivisempaan suuntaan. Tämä kertonee siitä, että herpaantumiseen ei todellakaan ole varaa ja että tiukka painoharjoittelu raskailla painoilla ja lyhyillä sarjoilla on se, mikä mun kehoni kunnossa pitää. Aerobiset harjoitteet tällä tasolla eivät siihen riitä. Miksi mä nyt sitten näitä pohdin? No tietysti siksi, että ei olisi yhtään pahitteeksi saada rasvaprosenttia hieman laskemaan, mutta näissä olosuhteissa todellisuus on aika ankara. Jos tällä nykyisellä systeemillä keho pysyy jokseenkin ennallaan, niin kuinka paljon vaatiikaan muutos tiukempaan pakettiin. Liikuntaa en pysty lisäämään (jalkojen palautuminen ja ajan puute) ja raskaat salitreenit ovat yhä ties kuinka kauan out of question. Myös ravintoainesuhteet ovat mun mielestä ihan kohillaan ja sallivat näin monipuolisen syömisen, joka näin flunssakautena on mun mielestä erityisen tärkeää. Ja olenpa vähän muutenkin sellaisen kultaisen keskitien kannattaja enkä mitenkään innostunut näistä ääridieeteistä. Ainoa ratkaisu olisi siis ravintoenergian (ruoan määrän) rajoittaminen 300-500 kcalrilla vuorokautta kohden. Olenko tässä elämäntilanteessa valmis siihen? En tiedä.

Näin ajatteli Hermis klo 9/30/2005 12:09:00 ap. 0 viestiä

Edistystä eläinrintamalla

Kovasti ajatus, jutut ja elämä pyörii nyt toipilaan ympärillä. Yö meni itseasiassa odotettua paremmin ja aamulla huomasin jo ajattelevani, että eihän toi katti nyt mihkään kuole vaan on jo selvästi paranemaan päin. Haavat, joita olen kortisonivoiteella lääkinnyt ovat parantuneet jo nyt todella hyvin ja vaikka ihoa vielä kutittaa, niin sellainen tuskainen käyttäytyminen on muuttunut maltillisemmaksi. Tänään uskalsin jopa jättää pojat keskenään kun lähdin toimistolle. Tein niin kauan etähommia, että painuivat päiväunille ja sitten hiivin salaa ovesta ulos. Tarkoitus oli olla vain muutama tunti poissa, mutta jotenkin homma taas venyi useampaan tuntiin. Palatessa herrat vetelivät edelleen sikeitä eli ihan hyvin sujui elo ilman mamman valvovaa silmää. Kaulurin kanssakin on Risto Reipas jo oppinut olemaan. Enää ei tule ihan niin paljoa törmäiltyä ja syöminen sekä juominenkin sujuvat. Hyvä hyvä! Pidän kuitenkin kauluria mahdollisimman paljon poissa. Rasvaamisen jälkeen joutuu härpäkettä käyttämään, samoin öisin ja tietysti silloin kun en ole itse vahtimassa. Väsynythän tuo on ollut ja Kinnusta kohtaan hieman agressiivinen, mutta ihmekkös tuo. Eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu! :)

Näin ajatteli Hermis klo 9/28/2005 10:12:00 ip. 2 viestiä

Risto Reipas

Voi voi voi voi, sanois Viiviläinenkin... Onpa taas takana sellainen vuorokausi ettei paremmasta väliä. Huomaan olevani kuin esikoisensa juuri synnytyslaitokselta kotiin saanut uusi äiti; herkkänä Riston pienimpäänkin liikahdukseen. Ja Riston kannalta hyvä näin. Viime yönä reagoin kissan jokaiseen ääneen ja asennon vaihtoon tarkistamalla, että kaikki oli kunnossa. Puoli kahden aikaan jälleen havahtuessani kaikki ei ollut kunnossa; Risto oli onnistunut jotenkin raapimaan kauluria paikoillaan pitävän sideharson niin tiukalle, että oli hirttää itsensä. Minä en saanut solmuja auki, mutta onneksi tajusin siinä yliväsyneessä tilassa rynnätä hakemaan sakset, joilla paniikissa olleen kissan sain vihdoin vapautettua. Revin kaulurin hemmettiin ja päätin, että sitä ei enää kattiparan kaulaan sinä yönä ripustettaisi. Ei ripustettu ei, mutta aamuseitsemään valvoin itseään tuskaisena raapivaa ja jäytävää kissaa estäen näin suurimmat tuhot. Kun Risto Reipas viimein taipui uupumuksen alla uneen oli mun aika nousta uuteen työpäivään ja lähteä sitä ennen vielä hommaamaan pantaa, jolla saisin kaulurin haavojen rasvauksen jälkeen takaisin paikoilleen. Hiukan aikaa tuhersin itkua sängyssä puhkiväsyneenä ja aivan varmana siitä, että nyt joutuisin jälleen yhden rakkaimpani hautaamaan. Voimakas menettämisen pelko juontanee reilun viikon takaiseen painajaisuneen, josta heräsin niin ikään kyyneleet poskilla henkeä haukkoen. Unessa Risto Reippaalla syöpyivät etujalat nopeaan tahtiin, kunnes vain veriset luut ja jänteet olivat näkyvissä. Kissa yritti liikkua hätääntyneenä, mutta jalat eivät enää toimineet. Itse yritin tavoittaa epätoivoisesti paniikissa eläinlääkäreitä ja ystäviäni siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopuksi vain itkin ja yritin lohduttaa tuskissaan silmät suurina hiljaa apuani huutavaa kissaa, joka yhä siinäkin tilanteessa luotti täysin ehdoitta minuun. Heräsin kun unessa yhä rutistin kyyneleistäni märkää Risto Reipasta. Uni oli kaikin puolin omituinen ja hyvin voimakas tunnekokemus. Kerroin siitä samana päivänä äipälle useita päiviä ennen kuin Risto alkoi oirehtia. En ole mikään hihhuli enkä usko enneuniin, mutta kyllähän tämä aika pelottavaa on kun nyt vieressä makaa katti etujalat auki järsittyinä. Noh, siinä nyt todennäköisesti syy miksi olen Riston vuoksi niin hysteerinen ja laitan sen ehdottomasti kaiken muun edelle. Totesin sängystä noustuani, että en ole työkuntoinen, joten soitin pomolle, josko voisin pitää päivän tai pari vapaata. Mulla on useita ylitöinä sisään tehtyjä päiviä ja kesälomastakin vielä viikko käyttämättä, joten uskoin homman olevan ok. Lisäksi olin saanut eilen tehtyä kaikkein kiireellisimmät hommat ja ajattelin käydä tämän päivän juttuja tiimin kanssa läpi, jotta he saisivat projekteja eteenpäin. Pomo oli erittäin epäystävällinen ja siinä mielentilassa mielestäni jopa törkeä! Hän ei halunnut ottaa millään tavalla kantaa mun vapaapäivään ja tokaisi vielä, että "Kyllähän työt täytyy hoitaa!". Niinpä niin... Olenko koskaan, KOSKAAN, edes sairaana tai lomillani jättänyt töitä hoitamatta?!! Loukkaannuin kommentista todella pahasti ja päätin, että mähän pitäisin "vapaapäivän" ja kärsin sitten seuraamukset jälkeenpäin. Äh, mä voisin jauhaa tästä aiheesta enemmänkin, mutta jätetään raivolauseet tällä kertaa tähän. Ja terveiset sekä kiitokset vaan pomolle, joka tietää kuka tämän blogin takana oikeasti on. Olit tänään mielestäni äärimmäisen epäoikeudenmukainen eikä olisi pahitteeksi tuoda firman toimintaan muutenkin vähän inhimillisyyttä. Niin, mitäpä yhdestä kissasta. Sehän on vaan eläin ja "sen kanssa ei niin kauheen inhimillistä tartte ollakaan, kun ei ole ihminen... ", kuten Maxi tähän sanoisi. Mä olen asiasta täysin eri mieltä oli kyseessä sitten tintti tai mikä tahansa muu "järkevä" eläin. Ja mua vituttaa, että jos kyseessä olisi ollut ihmislapsi, niin tämän päivän ylityövapaata ei olisi kukaan kyseenalaistanut. Olisin jopa saanut päivän palkallisena vapaana. Tiedän, että moni ei tätä vertausta ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, että mä tiedän kuinka tärkeä tämä ja tämä toinen jaloissa pyörivä karvanaama mulle on. Jotta ei nyt ihan täysin paatoksellista postausta tulisi, niin kerrottakoon, että Risto Reippaan raapenäytteet olivat kaikki aivan puhtaita ja diagnoosina edelleen ihotulehdus, jonka aiheuttaja on tuntematon. Antibioottien pitäisi purra, mutta edelleen tänään on kissa tuskainen ollut. Eläinlääkärin suosituksesta kävin ostamassa apteekista rasvahappovalmistetta. Ellei katti viikon sisään rauhoitu, niin luvassa on vielä kortisonikuuri tabletteina. Nyt Risto viettää parin tunnin kaulurivapaata, jotta saa hlökohtaisen hygieninsa hoidettua. Kohtapuoliin lyödään taas kauluri paikoilleen ja rasvat haavoihin. Antibiootti meni jo. Reipas Risto! :)

Näin ajatteli Hermis klo 9/27/2005 10:31:00 ip. 7 viestiä

Kipeitä kissoja

Risto Reipas kävi lääkärissä. Tulos:

• kulunutta aikaa yksi tunti
• painoa 6,6 kg
• ajettuja ja muuten vaan irroineita karvoja miljoona
• ihoraappeita 3 kpl
• antibioottipiikkejä 1 kpl
• soittoaikoja 1 kpl
• reseptejä 1 kpl
• geeliä verestäviin haavoihin 2 x vrkssa 5 vrkden ajan
• antibioottia tablettina 2 x vrkssa 3 viikon ajan
• 10 cm:n kaulureita 1 kpl 10 päivän ajan
• mahdollisia diagnooseja monta
• mopseja taluttimessa 1 kpl
• uupuneita kissoja 2 kpl (Santeri Kinnunen, 6,95 kg oli seuraneitinä)
• stressaantuneita ja ylihuolestuneita ihmisiä 1 kpl
• äitejä 1 kpl
• laskua 70,80 €

Näin ajatteli Hermis klo 9/26/2005 12:49:00 ip. 2 viestiä

Ajatuksia

Oi voivoivoi kun nämä viikonloput menevät niin nopeasti ja taas on sunnuntai. No mutta, sainpa ainakin kaikki ne asiat tehdyksi, jotka viikonlopun aikana ajattelinkin tehdä. Hyvä mä!!! *iloailoailoa*. Heh, onpa tämä kirjoittaminen nyt vaikeaa; pitääkö mun oikeasti alkaa ajattelemaan mitä blogiini kirjoitan? En tiedä, mutta takuulla nyt mietityttää, jotta uskallanko tai haluanko enää edes tilittää avoimesti tuntojani vai onko aika muuttaa sisältöä ns. faktablogin suuntaan. Tunnot hoituvat kyllä näytölle nopeammin kuin fakta, joten epäilenpä faktablogin johtavan ajan puutteesta johtuen koko blogeilun lopettamiseen. Mutta aikansa kutakin, niinhän sitä sanotaan! Ja onhan tässä jo muutama vuosi ehtinyt Blogistaniassa vierähtää. Noh, aika näyttää ja ajatus selkiää... Ja onhan sitä tietysti olemassa myös mahdollisuus palata sinne, mistä alunperin lähdinkin *vilkutuksia "KeKen" kansalle* :) Negavaroitus!!! Risto Reipas on kipeä ja mä olen erittäin huolestunut siitä. Kuvittelin stressireaktioksi, mutta kyseessä taitaa olla jotain muuta. Yritän päästä huomenna Riston kanssa eläinlääkäriin, jotta saataisiin sekä katti että emäntä voimaan paremmin. Elämä ongelmamagneettina siis jatkuu! Mutta onneksi sentään edes Santeri Kinnunen voi tässä taloudessa vielä hyvin! :) Mietinpä tänään myös jonkinlaisen kiristelyn aloittamista. Harvemmin on sitä tullut tähän aikaan vuodesta harrastettua, mutta nyt taitaisi vamman ja rajoitetun treenin myötä olla ihan realistisesti mahdollisuudet päästä sinne kauan haaveilemaani 52 kiloon. Se ois vaan löysät pois! Lihasmassahan ei enää ole mikään este tuon painon saavuttamiselle. Heh, löytyihän sitä jotain positiivista tästäkin asiasta. Kävin tänään salilla mielenkiintoista keskustelua erään SM-tason kisoihin kolmen vuoden totaalitauon jälkeen (omien sanojensa mukaan) paluuta tekevän urheilijan kanssa. Keskustelu avasi silmiäni ja sai jo haudatut kisahaaveet nousemaan takaisin tiedostetulle ajatustasolle. Tunnen kyllä järjettömän suurta kunnioitusta hänenlaisiaan tyyppejä kohtaan. Hieno asia tuo paluupäätös. Toivon hänelle oikein paljon onnea, menestystä ja terveyttä matkalla tavoitetta kohti! Ja hyviä treenejä tietysti myös! :)

Näin ajatteli Hermis klo 9/25/2005 09:54:00 ip. 2 viestiä

Aurinkoa päivään!

Muutama kuvamuistelo Rhodoksen paahteisesta Lindoksesta :)

Näin ajatteli Hermis klo 9/24/2005 02:15:00 ip. 2 viestiä

***Negavaroitus!!!***

Noniin, palataanpa näin päivällisen jälkeen aiheeseen, joka on muutamia kommentteja kirvoittanut. Aiheesta on ollut juttua toisaalla jo aikaisemmin eli en jaksa enää paneutua tohon "jos ei kritiikkiä kestä niin plaaplaaplaa" -asiaan. Sitä noidankehää voidaan pyöritellä loputtomiin ja totuushan on, että MINÄ kirjoitan OMAAN blogiini justiinsa sitä mitä haluan. Jopa siitä huolimatta, että onnistun pahoittamaan pikkutyttöjen mieliä heidän sääliessä kurjaa elämääni tai pilaamaan heidän päivänsä ainaisella valituksella. Netti on vapaa! Menkää muualle, jos ei pää kestä näitä juttuja. Jostain kumman syystä täällä kuitenkin visiteeraa päivittäin keskimäärin 130 eri kävijää ja sivulatauksiakin tehdään ~ 250 päivässä. Valitusta tai ei, niin ihan kohtuullista joukkoa se näyttää jossain määrin kaikesta huolimatta kiinnostavan. Sähköinen viestintä on mielenkiintoinen ja vaikea laji, koska vastuu viestin ymmärtämisestä on paljolti lukijan päässä. Perinteiseen face-to-face -viestintään verrattuna paljon, varmasti reippaasti yli puolet jää suoranaisesti kertomatta eleiden, ilmeiden, äänenpainojen ym. muun kuin kirjoitetussa muodossa esitetyn sanallisen viestinnän puuttuessa täysin. Sanat sinänsä ovat melko tyhjiä, joten viestin ymmärtäminen peilaa suuressa määrin lukijan omaa elämää, kokemuksia ja tunnetilaa. Niinpä voidaan miettiä, missä tilassa lukijan oma elämä on hänen tulikitessaan viestiä jollain tietyllä tavalla. Onko positiivisuutta korostavan nettipersoonan IRL -elämä sittenkään niin aurinkoista vai pyritäänkö tällä aurinkoisella ja harmonisella esiintymisellä ehkä peittämään todellista minää? Ehkä negatiiviset jutut vain jäävät paremmin joidenkin ihmisten mieliin ja positiiviset pääsevät unohtumaan. Ehkä siksi blogini on vain pelkkää valitusta. Tavallisestihan mieleen parhaiten jäävät itseä kiinnostavat jutut ja loput menevät joko suoraan tai mutkan kautta roskakoriin. Kuten sekä nettipersoonani että irl -elämääni pidemmän aikaa seuranneet ovat voineet todeta, niin oma ulosantini on usein ylidramatisoivaa tai jopa provosoivaa. Ilmeisesti viime aikojen vähäinen osallistumiseni keskustelupalstoille on saanut jotkut unohtamaan tämän tapani esiintyä. Yleensä kirjoitan kuitenkin juttuja tietty pilke silmäkulmassa, vaikka teksti jotenkin raadollista olisikin. Se vain on tyylini, joten miettikääpä seuraavalla kerralla valitustani lukiessa, että onko sen elämä todella noin kurjaa vai löytyykö tekstistä ehkä kuitenkin jonkinlaista sarkastisuutta. Paljastettakoon vielä, että irl mä olen aivan loistava järjestämään pienistäkin asioista kohtauksen. Valitettavasti monet eivät näitä kohtauksia ota enää edes kovin tosissaan, joka saa puolestaan mut ihan oikeasti raivon partaalle. Musta on perin ärsyttävää kesken hyvän scenen kuulla, että "palataan asiaan kun sä olet taas kohtauksesta toipunut ja rauhoittunut". Siis WTF?! Kohtauksethan vain piristävät elämää ja antavat mahdollisuuden hiukan päästää ylipaineita pihalle ;). Mitä pahaa siinä on?! Mä tunnustan myös olevani perusnegatiivinen feet on the earth -tyyppi eikä siinä ole mun mielestä mitään hävettävää. Ei mun tarvii olla mitään muuta kuin olen. Ei mulla ole tarvetta esittää mitään tai miellyttää ketään. Jos ei näin kelpaa, niin voi voi ja bye bye, your lost! Maailma on mielenkiintoisia ihmisiä täynnä! Ei tämä homma ole yhdestä tai kahdesta tyypistä kiinni. Negatiivisuudesta huolimatta mä tiedän myös olevani, erään herrasmiehen sanoin, monessakin mielessä Huipputyyppi! (silmänvilkutusta sinne järven rannalle ;)). Enkä pelkää sitäkään tarpeen tullen sanoa. Tosin sitä ei ole syytä turhan usein mainostaa, koska niin saa hyvin äkkiä ylpeän leiman otsaansa. Mutta on myös tilanteita, joissa sitä ei kannata jättää leiman pelossa sanomatta. En ymmärrä miksi pitäisi pitää yllä jonkinlaista "pyhimyksen" julkisivua. Miksei voi kertoa epäkohdista itsessään ja omassa elämässään? En mä häpeile kertoa omista retkahtamisista. Mä olen rehellinen tyyppi eikä mulla ole tarvetta ylläpitää mitään Terästytön imagoa, vaikka monet mut sellaiseksi mieltävätkin. Kyllä; itsekuria, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa löytyy jopa siinä määrin, että onnistun ihan itse tekemään elämästäni helvettiä. Pitäisikö sitä nyt sitten hävetä vai? Nou nou nou, not my style. Vaikka joku nyt kokee ruikutuksen ahdistavana, niin on myös niitä, jotka samalla tavalla kanssani tuntevina kokevat helpotusta; joku muukin ajattelee asioista samalla tavalla ku mä! Ehkä mä en olekaan niin epänormaali mässyttäessäni karkkipussin stressiin ja tuntiessani sen jälkeen syyllisyyttä. Ehkä niin voikin ja saakin tuntea! Ei se elämä siihen yhden illan morkkikseen, niin pahalta ja lopulliselta kuin se tuntuukin, kaadu. Noh, tästä asiasta voisin varmasti jauhaa loputtomiin ja jos joku nyt tämän perusteella pitää mua erikoisena ja täysin vinksahtaneena ihmisenä, niin siitä vaan! Käykääkä vaikka lopuksi lukemassa nämä jo ennenkin mainostamani, mutta aina yhtä mainiot lyriikat ja miettikää hetki omaa elämäänne. Ja koska negatiivisia tunteita ja pahoja sanoja ei tarvitse mun mielestä hävetä, niin ajattelinkin aloittaa blogimerkintöjen sarjan nimeltä "7 kuolemansyntiä", jossa tunnustan julkisesti oman synnillisyyteni. Huonot puolet esiin, pahat sanat ja negatiivisuus kunniaan!!! EDIT klo 0:16: Älkää nyt ajatelko, että mä tämän asian vuoksi yöuneni menetän. Kyllä päässä pyörii tällä hetkellä paljon tärkeämmät asiat ja isommat rahat; kovasta yrityksestä huolimatta en välttynyt viikonlopputöiltä :/

Näin ajatteli Hermis klo 9/23/2005 11:00:00 ip. 0 viestiä

Aivan tavallinen työmatka

God, I HATE these days! Joo, takana reissupäivä eli paljon kilometrejä, nälkää, janoa, pissahätää ja hiilareita. Huoh, miksi nämä aina menevät näin? Ensin puoli päivää syömättä ja sitten väsymykseen ja kärsimykseen julmettu määrä paskahiilareita. Onko nyt hyvä olla?! Ei. Aamulla puoli kahdeksan aikaan lapioin järkyttävällä kiireellä tavallisen puuroaamiaisen nassuuni; kaurapuuroa rasvattomaan maitoon rasvattomalla raejuustolla ja soijalesitiinillä höystettynä, päälle lasillinen sokeritonta mehukeittoa ja lusikallinen kalaöljyä. Niin ja tätä ennen heti herättyä heraproteiinia veteen. Kaksi Jaspia matkalle mukaan; tiedossa lyhyt päivä <-- kotona arviolta klo 16-17. Tässä vaiheessa päivä näyttää vielä valoisalta. Aamu on sankasti sumuinen, mutta päivä tuo auringonpaisteen tullessaan. Parin tunnin ajomatkan jälkeen asiakkaan luona alkaa pissahätä vaivata. En ehdi vessaan, joka on hankalassa paikassa muutenkin eli ei ihan ulottuvilla, joten pikainen paikalta poistuminen ei vain onnistu. Haaaa!!! Vesiautomaatti! Pakko käyttää tilaisuus hyväksi, ties koska seuraavan kerran on kurkun kostuketta käden ulottuvilla. Joskus klo 14:sta aikoihin siirrytään vihdoin myyntitiloista kokoustiloihin. Vatsa kurnii jo, mutta pystyn yhä jättämään munkit ja viinerit tarjottimelle ja tyydyn isoon teekupilliseen. Reilu tunti palaveeramisen alkamisesta alkaa vatsa todella muistuttaa ruoan tarpeesta, murina on aivan järkyttävä eikä varmasti jää sokerit suupielissä hymyileviltä kokouskolleegoilta huomaamatta. Okei, mitäpä sitä peittelemään "Kauhee nälkä!", tokaisen kuuluvasti. Omenat autossa ja hymyt pöydän toisella puolella levenevät. Naispuolisen asiakkaan jakussa kiipeilee hämähäkki. Neljän jälkeen lähes yhdeksän tunnin paasto ja pidätys vihdoin päättyy. Ryntään vessaan, huokaisen helpotuksesta, hyppään autonrattiin ja tungen omenaa suuhuni kaksin käsin yrittäessäni samalla myös ohjata autoa, vaihtaa vaihteita ja puhua kännyyn. Toista omenaa tarjoan vieressä istuvalle kolleegalle, joka tokaisee, ettei hänellä ole vielä jättiviinerin jäljiltä nälkä, mutta josko kuitenkin pysähtyisimme matkalla syömään. Selevä! Omena ei paljoa kurnivaa vatsaa vaientanut. Määränpäänä ABC! Noin klo 17 asemalla annoksen arpomista; päädyn pihvin sijaan jo tuttuun ja turvalliseen aurajuustobroileriin riisillä, alkuruoaksi salaatin jämiä ja pari pikkiriikkistä ruisleivän kannikkaa, juomaksi pieni laittikola. Annos katoaa pikavauhtia masukkaan. Tosin suurin osa puuroksi keitetystä riisistä jää lautaselle haarukan ja veitsen seuraksi. "Mitä jälkkäriä?!", hihkaisen silmät loistaen kassaneidin suuntaan. "Kahvia tai teetä.". Ei kiitos, nyt tarvitaan jotain OIKEAA jälkkäriä. Makeeta mahan täydeltä!!! Kolleegan kanssa arvomme taas kakkupalan puolittamisen ja suklaapatukan välillä. Valitsen Fazerinan. Jätän kolleegan juna-asemalle ja suuntaan kotiin... väsyttää ja jotain makeeta tekis vielä mieli... Ärrälle! "Onks Ärrä-pussii?!" "Voi kun on nyt päässy kaikki loppumaan, mutta karkkipussit löytyvät tuolta.", opastaa myyjä ystävällisesti. Okei, TV-Mix on melkein sama kuin Ärrä -pussi. Revin pussin auki ennen kuin saan edes auton ovet auki. Klo 19.30; vihdoinkin home, sweet home! Nyt on TV-Mix melkein tuhottu ja siinä sivussa myös 50 g mysliä ja Ruispalan päälipala Delite 5%:lla juustolla. Vatsa pömpöttää, on ahdistunut olo ja kaduttaa. Viikon namipäivä vietetty!

Näin ajatteli Hermis klo 9/22/2005 09:47:00 ip. 10 viestiä

Feeling like a owl

"Oot sä treenaamassa fitness -kisoihin vai miks sä treenaat noi kovaa?!" Siis whaaaat?! Mimmi on aika lähellä elämänsä huonointa kuntoa eikä ole voinut viime kuukausina treenata juuri ollenkaan. Mitä nyt vähän tätä kuntojumppaa, jossa painot pyörivät 40-50% normipainoista ja toistot siellä 15-20 nurkilla. Elopainossa ei sinänsä ole valittamista, mutta enpä tiedä milloin olisin viimeksi ollut tässä painossa näin julmetun löysä! Voi hyvä ihme sentään! Mä en oikeasti tiedä pitäiskö tosta salihemmon kommentista olla ylpeä vai tuntea itsensä verisesti loukatuksi. Noh, sitäpä pohtiessa... Tänään oli fyssaripäivä. Itseasiassa yritin aamusta jo perua koko hoitosessiota, koska jotenkin olin mieltänyt, että tapaisimme vasta torstaina, jolloin olen työmatkalla. "Ai se mun aika onkin tänään! No kyllä mä sitte pääsenki tuleen... Ei, ei tarvii siirtää. Mä tulen!", sopersin vastaanoton vanhemmalle leidille puhelimessa. Ja minähän menin. Tässä on taas viikon verran ollut muiden kipujen lisäksi hieman päänsärkyä korvan takana ja takaraivossa. Syy selvisi nopeasti; niskan joku prkleen nivel oli taas lukossa. "Avataanko?!... Ai ei avata? No ei avata."." Eiku avataan vaan. " Toi niskan manipulaatio on ehdottomasti kauheinta mitä tiedän, mutta helpottaa ah, niin nopeasti. Ja pää pyörii taas kuin vanhalla lehtopöllöllä konsanaan :). Tämän lisäksi venyteltiin scalenusta ja pectoralis minoria. Ja sattu aivan stnasti. Venyttelystä olikin enemmän juttua kun varmistelin, että salilla suorittamani lämmittelyvenytykset vamma-alueelle olivat ok. No eivät olleet. Ne olivat ok "aikana ennen personal traineria", joka ystävällisesti paitsi sekoitti täysin mave -tekniikkani, niin myös korjasi venytysasennot päin helvettiä ja käski myös venyttämään sellaisia lihaksia (esim. etuolka), joita mun ei yliliikkuvuuden vuoksi tarvitse venyttää sitten pätkääkään. Ja viitisen vuottako tässä on nyt taas venytelty täysin mehtässä? Opetus: Älkää pitäkö niitä PTitä jumalina edes siitä huolimatta, että FAFin tai jonkun muun "virallisen" tahon paperit löytyvät taskusta fysioterapeutin tmv. papereiden lisäksi! Lopuksi vielä hermokudoksen pumppausta ilmeisesti kudoksen aineenvaihdunnan parantamiseksi. Ja taas sattui. Ohje kuuluikin: älä tee tätä kotona! Jep, ei pelkoa. Älä tee myöskään montaa muuta asiaa kuten ripusta pyykkejä, laita astioita kaappiin, kurota hiutaleita ylähyllyltä, pue tai riisu paitoja pään ylitse, tee ylätalja- tai leuanvetoja jne. Huoh... Vapaaehtoisia kurottelijan hommiin? Kyselin myös diagnoosista ja se oli kuin olikin toiminnallinen TOS, joka johtuu pääasiassa oikean olkapään kiertymisestä eteen- ja sisäänpäin sekä yliliikkuvasta niskasta, jota muuhun kehoon nähden heikot kaulan ja niskan lihakset eivät pysty kylliksi stabilisoimaan --> muut tukevat lihakset muuttuvat yliaktiivisiksi yrittäessään auttaa näitä heikompia lihaksia --> hermosto viestittää jatkuvasti mikrosupistuksia --> krooninen lihasjännitys- ja hermoston ylirasitustila. Jotkut venytysliikkeet olivat paitsi omituisissa asennoissa suoritettuja ja kivuliaita, niin myös sikäli jänniä, että niissä käytettiin omaa kättä tavallaan suojana, ettei terapeutin tarvitse koskea suoraan "aroille" alueille, jolloin seurauksena saattaisi olla syyte seksuaalisesta häirinnästä. Useasti tämä hoitava nuori mies mainitsikin, että hänellä ei ole tarkoitus kähmiä, mutta voiko hän laittaa käden sinne ja tänne venytystä tai muuta varten. Eipä mulle missään vaiheessa ole tullut pieneen mieleenkään, että kosketukset voitaisiin tulkita kähminnäksi. Ja jos totta puhutaan, niin tuossa vaiheessa teki mieli sanoa, että: "Kähmi pois vaan, enkä panis yhtään pahitteeksi vaikka kähmisit hieman enemmänkin!" ;D

Näin ajatteli Hermis klo 9/20/2005 10:45:00 ip. 2 viestiä

Koukussa...

..JASPIIN!

Näin ajatteli Hermis klo 9/18/2005 03:47:00 ip. 0 viestiä

Lenkkiä toisen perään

Se on sitten taas se surullisen kuuluisa sunnuntai. Huomenna pärähtää hullunmylly jälleen käyntiin. Ensimmäinen loman jälkeinen viikko oli vielä ihan siedettävä, mutta viime viikko palautti takaisin karuun todellisuuteen. Töitä saa painaa aivan perkeleesti ja mikä pahinta, niin tämän perkeleellisen työtahdin loppumisajankohtaa ei pysty kukaan tällä hetkellä määrittämään. Kyllähän sitä aina viikon tai kaksi, jopa kuukauden jaksaa painaa, kun tietää, että sen jälkeen helpottaa. Ikuisuuden jatkuva paniikki sen sijaan saa paukut loppumaan ennen aikojaan. Mutta elämä on! Ja tähän joku viisas voisi vielä todeta, että elämä on juuri tasan tarkkaan sellaista kuin siitä itse teet. Totta toinen puoli :) Kiireisestä arjesta johtuen painottuvat viikon liikunnat jopa hieman ikävässä mittakaavassa viikonlopulle. Ja se tuntuu! Se tuntuu jaloissa, koko kropassa ja päässä. Eilen tein aamulla tehokkaan puolitoista tuntisen saliaeron ja reilut kuusi tuntia sen päättymisestä kirmasin lenkille. No eihän siitä mitään tullut. Kolmen kilometrin hölköttelyn jälkeen oli syke pilvissä ja jalat lyijyä. Loppumatka sujui kankeasti kävellen. Putken alla oli vielä perjantai-illan aerobisella höystetty kuntoutuspuntti. Tänään aamusta tuntui koivissa taas hieman paremmalta. Isäpappa otti onkeensa eilen antamistani vihjeistä ja tarjoutui pesemään aika karmeaan kuntoon päässeen menopelini. Tarjouksesta innostuneena löin lenkkivehkeet niskaan ja ajoin vanhempieni luokse, jossa tarjoutui loistava mahdollisuus vaihtaa lenkkimaisemaa ja palata ajassa taaksepäin lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Asuin aikanaan lenkkiharrastusta aloittaessani tuolla samalla seudulla ja olipa mukava huomata kuinka juoksukunto on tässä vuosien aikana kehittynyt. Mäet, jotka silloin jouduin väistämättäkin kävelemään sykemittarin vilkuttaessa 180:tä sujuivat nyt oikeastaan ihan huomaamatta 150:n sykkeillä. Seitsemisen kilsaa tuli hölköteltyä; viisi ensimmäistä leikiten ja kaksi viimeistä jo pienoinen irvistys suupielissä. Aikaisemmat treenit painoivat yhä jaloissa eikä asiaa yhtään helpottanut tiukka puuskainen paluumatkalle osunut vastatuuli. No mutta, hengissä selvisin ja yritän vielä selkä- ja olkapäätreenistäkin tänään hengissä selvitä :) Suuri julkinen kiitos tässä vieraskirjassani kommentoineelle nimimerkki ms:lle! Kiitän mitä suurimmin meilistäsi ja palaan siihen mahdollisimman pian. Uskon vihdoinkin järkevän diagnoosin (=TOS eli thoracic outlet syndrooma) vaivaani löytyneen. Tai ainakin ytimen laajempaan kokonaisuuteen. Näistä samoista asioista on myös OMT-terapeuttini puhunut, mutta hän ei ole nimennyt vammaa mitenkään spesifisesti. Jotenkin olo on hieman keveämpi kun tietää edes sairauden nimen. Ja ainakin uskon sen helpottavan jatkossa myös avun saantia (lääkärit). Josko tämä vamma vihdoinkin näillä tiedoilla olisi hoidettavissa. Sydämestäni toivon, anon polvillani ja rukoilen kädet ristissä näin tapahtuvan. Kohta kolme kuukautta kipuilua takana. Se stressaa jos mikä, mutta toisaalta sitä alkaa myös alistua kohtaloonsa ja oppii tilanteeseen ja jatkuvaan epämukavaan eloon, kipuiluun ja rajoittuneisuuteen sopeutumaan. Näin käy, kun tuntuu ettei vaihtoehtoja enää ole. Kuntoutustreenit tuntuivat aluksi "ihan kivalta vaihtelulta", mutta nyttemmin koko salille lähtökin on jo vaikeaa. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa on katsoa pehmeäksi näivettynyttä kehoaan peilistä :( Sunnuntai -velvollisuudet kutsuvat! Ois tässä taas muutama katinkarva pölypussiin pakotettava. Plaaaah... EDIT: TOSista enemmän kiinnostuneille kattavampi linkki englanniksi

Näin ajatteli Hermis klo 9/18/2005 01:35:00 ip. 0 viestiä

Kahdet lennot ja yhdet hautajaiset

Se oli sitten sellanen päivä tänään... Herätys klo 04.00 ja aamukoneella Kuopioon, josta matka jatkui autolla Iisalmeen. Työmatkalla siis. Meno Blue1 lennolla ja paluu kolme kertaa kalliimmalla Finnairilla. Noh, ehkä se oli sen arvoista. Kone oli Finnairilla huomattavasti isompi (Airbus319) ja palvelu pelasi moitteettomasti. Aamulla jäi kaivelemaan nesteen puute; kuiva sämpylä ilman kostuketta oli ikävä nieleskeltävä. Mä en muutenkaan tajua miksi ei niinkin yksinkertainen peruselintarvike kuin vesi kuulu automaattisesti tarjoiluihin. Itse en juo kahvia ollenkaan ja teetäkin hyvin harvoin. Jokin viileä neste sen sijaan olisi ollut paikallaan. Ehkä en vaan osannut ilmaista itseäni oikein. Kysyin: "Onko vettä?", johon sain vastaukseksi että "On". Sitä vettä en kuitenkaan koskaan nähnyt. Itseasiassa pähkäilin terminaalissa vesipullon ostamista, mutta laiskana en sitten halunnut enää yhtään lisää kantamuksia. Ensi kerralla viisaampana liikenteessä. Bisnekset sujuivat hyvin ja lounas oli vapaavalintainen. Päädyin aurajuustobroileriin riisillä ja jälkkäriksi muutama lusikallinen aivan hemmetin makeaa mansikkahillolla sotkettua jogurttia, jota rahkaksi erehdyin luulemaan. Kuopion kentällekin ehdin sopivasti; oli aikaa suorittaa vessavisiitti ja selviytyä turvatarkastuksesta, jossa jouduin jälleen kerran vyöni ja korkkareiden vuoksi verhon taakse tutkittavaksi. Turvaleidi toivotti kuitenkin hyvää matkaa, joten nou problemos. Koneeseen siirtyminen voi alkaa. Olin aivan jumalattoman väsynyt, siitäkin huolimatta, että kiikutin eilen pojat vanhempieni luokse ja sain nukkua ne muutamat tunnit häiriöttä ilman yöllisiä katin rapsutuksia. Helpottuneena istahdin erään happaman vanhan herran viereen; ei pelkoa, että tulisin kotimatkalla häirityksi. Kaikki oli valmiina nousuun kun kapteeni kuulutti, että Helsingin päässä on ruuhkaa eikä lupaa nousuun herunut. Joo-o, ja mä kun olin valmistautunut kotona odottaviin päiväuniin viimeistään klo 16.30. Selasin pikaisesti tarjolla olleet lentolehdet läpi ja kun vihdoin päästiin matkaan, niin olinkin aivan haltioissani! Ensimmäistä kertaa osuin koneeseen, jossa oli keulakamera, jonka reaaliaikaista kuvaa näytettiin matkustamon monitoreissa. Vau! Kertakaikkisen mainio idea! Olipa upea fiilis kattella näkymiä kiitoradalta koneen noustessa :). Aivan yhtä jännittävää oli kun kamerakulmaa vaihdettiin nousun jälkeen näyttämään maisemia suoraan koneen alapuolelta. Tai se oli niin kauan hauskaa kun sitä iloa kesti. Aika nopsaan paksut pilvimassat saivat monitorit suoltamaan pelkkää valkoista. Helsingin päähän osuin sopivasti pahimpaan ruuhka-aikaan ja harmittelin, etten ollut ottanut oman auton sijaan taksia. En olisi millään jaksanut väsyneenä keskittyä liikenteeseen. Onneksi sain kesken matelemisen pitkän puhelun (väsyneenä tulin jotenkin luvanneeksi kaverihommia, joita mun ei pitänyt tehdä enää ikinä) enkä oikeastaan muista automatkan sujumisesta yhtään mitään. Pelottavaa sinänsä. Kotona odotti sitten seuraava show. Kuulin ihmeellistä rapinaa ja kun aloin selvittämään, jotta mikä oli äänilähde, niin jouduinpa jälleen kerran toteamaan, että parvekkeella oli lasituksista huolimatta talitianen. Siellä se tintti hyppeli eestaas ja mä mietin, jotta mitäs sille tekemään. Tintin onneksi pojat olivat poissa. Päädyin lopulta avaamaan kaikki lasit mahdollisimman auki ja toivoin tintin hoitavan itsensä ulos sillä välin kun itse lepuuttelisin hieman silmiä. Puolentoista tunnin kuluttua saatuani silmät jälleen auki painuin ensimmäisenä parvekkeelle tsekkaamaan tintin tilanteen. Siellä se kyyhötti pää selkäsulkien suojassa. Jotenkin musta tuntui ettei tintillä ollut kaikki kunnossa ja kirosin, jotta vielä tähän kipeä lintu vaivoiksi. Tintti näytti palelevan ja mä pohdin mitä voisin tehdä sen hyväksi; ottaisinko sen sisälle? Ajattelin kuitenkin etten viitsi lintupoloa järkyttää sen enempää vaan antaisin sen lepäillä rauhassa. Vein kuitenkin tintin viereen vesiastian ja kourallisen mysliä. Josko se siitä... Itse lähdin poikia moikkaamaan. Palatessani kymmenen aikoihin ryntäsin taas ensimmäisenä parvekkeelle katsomaan mitä väliaikaisasukille kuuluu. Näky oli julma. Tintti makasi ketarat jäykistyneenä kyljellään :(. Se oli entinen tintti se ja minä itkua vääntämään. Menisivät jonnekin muualle kuin mun nurkkiin kuolemaan!!! Siellä se edelleen makaa. Äippä käski pistämään pussiin ja roskikseen, mutta se on musta jokseenkin epäinhimillistä, joten odotan huomiseen ja roudaan sen sitten vanhempieni luokse maahan haudattavaksi. Isä saa toimia hautausurakoitsijana ja mä taidan ottaa papin roolin. Huoh... Kaikkea kanssa. Ei nyt millään kaiken tämän kiireen keskellä ehtisi keskittyä vielä hautausjärjestelyihin. Pojat jäivät vielä hoitoon. Minä menen nukkumaan.

Näin ajatteli Hermis klo 9/15/2005 11:12:00 ip. 2 viestiä

All too busy, too tired... :(

Näin ajatteli Hermis klo 9/14/2005 07:54:00 ap. 2 viestiä

Prkl!

Näin ajatteli Hermis klo 9/07/2005 09:32:00 ip. 0 viestiä

TV-vinkki

Mielenkiintoinen Inhimillisen tekijän jakso tänään tiistaina 6.9.2005 klo 22.05 TV2. Tai ainakin kuvauksen perusteella olettaisin jakson olevan mielenkiintoinen ;)

Näin ajatteli Hermis klo 9/06/2005 05:00:00 ip. 2 viestiä

Duunissa taas

Eka työpäivä takana eikä minkäänlaista merkkiä ahdistuksen helpottamisesta näy. Oikeastaan päinvastoin; olo on kuin ansaan ajetulla eläimellä. No way out! Paniikki kasvaa, sieraimet laajenevat, raskas hengitys höyryää väkevänä kilpaa lapojen vesisavun kanssa ja silmät muljahtelevat epäsäännöllistä ympyrää. Päässä jyskyttää ikävästi tuntien haihtuessa ilmaan. Ja samalla pieni pupu näkyy ikkunasta kirmaavan vapaana korkein, ehkä jopa iloisin loikin halki katuvalojen hillityn loisteen. Huoh... Pupu Onnekas, annan sille mielessäni nimeksi, ja toivotan turvallista matkaa halki pimeän illan ja yön. Mutta oikeasti, onko tässä MITÄÄN järkeä?!

• 05.02 herään pohtimaan, että kello soi reilun tunnin kuluttua
• 05.18 käyn vessassa ja silittelen unenpöpperöisiä kattimatteja
• 06.15 olen makoillut reilun tunnin sängyssä peitto tiukasti leukaan asti vedettynä ja silmät auki tulevaa päivää pohtien
• 06.16 sammutan kellon ennen kuin se ehtii soimaan
• 06.20 ylös ja aamutoimiin
• 07.56 aamuruuhkaan; kokeilen uutta reittiä (ei toimi)
• 08.43 liityn myöhässä viikkopalaveriin
• 16.33 iltapäiväruuhkaan
• 17.07 kaupassa
• 17.20 kotona; meilitsekkaus ja mielessä pikainen lenkki ennen safkaa
• 17.34 myslikulhon kanssa sohvale Dr.Philin seuraan
• 17.50 sänkyyn peiton alle
• 19.28 paniikkihavahtuminen; prkl, mä nukahdin!!!
• 19.47 äipällä viemässä hiusten hoitoainetta kokeiltavaksi
• 20.39 lenkille
• 21.20 suihkuun
• 21.43 illan kala-ateria vaihtuu leipään ja kananmunaan
• 22.03 sivusilmällä Big Brotheria ja surffailua
• 23.30 toivottavasti untenmailla, todennäköisesti ei kuitenkaan uni tule silmään

Näin ajatteli Hermis klo 9/05/2005 11:07:00 ip. 1 viestiä

Voi hyvänen aika sentään 1 ja 2! Joskus sitä tuntee kyllä itsensä ihan stnan hyväkroppaiseksi ja lihaksikkaaksi! Hiukan itsekritiikkiä ihmiset ennen kisalavoille nousua! Eikä mitään selityksiä kokemusten ja elämysten etsimisestä. Sykähdyttävämmän kokemuksen saat kun nouset lauantai-iltana paikallisbaarin pöydälle bikineissä peppua pyörittämään ja rintoja heiluttelemaan. Menestyskin on taattu.

Näin ajatteli Hermis klo 9/03/2005 12:04:00 ip. 1 viestiä

Lomalaskelmia

Juups juups, koska tilastot, taulukot, käyrät ja matemaattinen ongelmanratkaisu rulaa, niin olenpa tuhlannut osan tätä kaunista, viimeistä virallista lomapäivää kaloreiden ja kilojen välisten suhteiden tutkintaan :). Jotta homma ei olisi käynyt aivan liian yksipuoliseksi ja jotta myös yllättävän lämmin ja aurinkoinen syyssää tuli huomioitua, niin välissä kävin toki pistelemässä 7,5 km:n lenkin ja palauttamassa näin jo väliaikaisesti kaikonneen alaselkäsärkyni takaisin. Murrrr... No mutta, takaisin aiheeseen. Lomaa edeltävän kuukauden aikana onnistuin tsemppaamaan 2,7 kiloa keskipainoa alaspäin ja nyt alkoi kiinnostamaan how the hell that happened?! No ei ihan itsekseen tietystikään, mutta lukuja kaunistelemassa ovat kyllä kevyt ja vähäinen lihastreeni ja kreatiinin tiputtaminen tilanteeseen nähden turhana lisäravinteena pois menusta. Eli läskin määrä ei liene pudonnut dramaattisesti, vaikka muutamat reilun puoli vuotta kaapissa käyttämättömänä maanneet housut mahtuivatkin jälleen päälle. Noh, nuo em. seikat nyt ehkä hieman häiritsevät laskutoimitusten todenpitävyyttä, mutta muuten homma hoitui seuraavalla yhtälöllä:

• ravintoa 1420 kcal/vrk, josta - proteiinia 33% - hiilareita 35% - rasvaa 32%
• liikuntaa 415 kcal/vrk (aerobispainotteista)
• saldo (ravinto miinus liikunta) 1005 kcal/vrk
• ylin paino 58,0 kg
• alin paino 54,1 kg
• vkon keskipaino "projektin" alussa 57,5 kg
• vkon keskipaino "projektin" lopussa 54,8 kg
• keskipainon muutos 2,7 kg

ja tästä kaikesta voidaan johtaa peruskulutus, joka on jälleen kerran se vanha tuttu ~1600 kcal/vrk. Tämä on siis se määrä energiaa, jonka voin syödä lihomatta tai laihtumatta. ----- Matkan (14 vrk) vaikutus painoon..

• paino lähtöaamuna 55,0 kg
• paino paluuta seuraavana aamuna 56,4 kg
• paino ~vko paluun jälkeen 55,0 kg

Edellä esitetyt ovat mielenkiintoisia lukuja. Olin siis all inclusive -lomalla, jonka hintaan sisältyivät kaikki ruoat ja juomat välipaloineen ja alkoholijuomineen (kyseisen hotellin ruokaohjelma). Muutaman päivän kannoin huonoa omatuntoa syömisistä, mutta sitten relasin ja ajattelin, että nyt olen lomalla ja syön sitä mitä mieli tekee juuri tasan tarkkaan niin paljon kuin mieli tekee; lihomisista ehdin stressata taas kotona. Vuodessa on 52 viikkoa, joista 4-6 menee ilman vaakoja, joten nämä itselleni sallin vapain mielin. Ja mähän söin! ;D Jos ennen reissua kaloreita meni 1300-1450 päivässä, niin lomalla karkea arvioni oli vähintäänkin tuplasti tuon verran, ehkä jopa hieman enemmän. Aamulenkeillä kävin seitsemänä aamuna neljästätoista; reissupäivinä en lenkkeillyt enkä myöskään viimeisinä päivinä vatsataudin iskiessä (lenkkikaloreita kului 2800 kahden vkon aikana). Muuta liikuntaa ei juurikaan tullut harrastettua "hermovamman" rajoittaessa uintia ja salitreenejä. Hotellihuone sen sijaan sijaitsi jälleen kerran miljoonan rappusen päässä (hmm... eipä tullut laskettua montako niitä oikeasti oli ;)) ja kyllähän siinä päivän aikana niitä muutamaan otteeseen tuli ravattua. Myös beachille oli ihan riittämiin rappuja. Ja nähtävyyksiä kierrellessä tuli mukavasti käveltyä ihan huomaamattaan puoli päivää putkeen ;) Mutta takaisin siihen mässäilyyn. Tyypillinen päiväohjelma saattoi näyttää seuraavalta:

• 2 viipaletta paahtoleipää tai "tummaa" vehnäleipää
• voita
• täysrasvaista juustoa
• kurkkua
• 2 x oliiviöljyssä paistettu kananmuna (yleensä keltuaiset pois) tai kinkku-juusto-munakasta
• mysliä täysmaidolla, päälle kuivattuja banaanilastuja
• täysrasvaista luonnonjogurttia ja hunajaa
• hedelmäsalaattia
• 2 lettua suklaakastikkeella
• muutama appelsiiniviipale
• pari pikkuleipää tai pala kuivakakkua tai struudelia tai croissant
• juomana 2 lasia appelsiinitiivistemehua

09.30 huoneeseen valmistautumaan aurinkoiseen päivään

10.00 altaalla tai rantsussa makoilua, välissä cola lightia, kivennäisvettä tai vettä

14.30 lounas

• kreikkalainen salaatti
• vehnäsämpylä juustolla ja kurkulla
• viinirypäleitä
• jätskipallo (vohveli osa roskiin, tämä usein jo aikaisemmin altaalla tai rantsussa)

15.00 suihku ja ehkä pari keksiä huoneessa

16.00-18.30 löböilyä huoneessa, lukemista, partsilla istumista tai päiväunet

19.00 illallinen

• paljon alkuruokasalaatteja, joissa useissa majoneesia, kylmää lihaa tai kalaa
• pääruoaksi erilaisia kreikkalaisia ruokia; lihapullia, jauhelihapihvejä, kalaa kastikkeessa, pastitsio, moussaka, keitettyjä vihanneksia (porkkanaa, kukkakaalia, maissia, parsakaalia, herneitä jne, ei pastaa, riisiä tai perunaa)
• jälkkäriksi hedelmiä; viinirypäleitä, hunajamelonia, vesimelonia, appelsiinia, hedelmäsalaattia
• makea jälkkäri täytekakkua, amerikkalaisia pannukakkuja hunajalla, hyytelöitä, suklaamoussea tai paahtovanukasta
• juomana cola light ja vesi

20.00 istuskelua baarissa tai shoppailua

22.00 istuskelua huoneen partsilla tai iltaohjelman katselua allasalueella

23-24 nukkumaan

Että näin; kaksi kunnon ateriaa päivässä ja yksi kevyempi enkä muuta edes kaivannut. Aluksi tietysti tuntui hullulta kun on tottunut syömään noin 3-4 tunnin välein jotain, mutta kun kunnolla syö niin pärjää pitkään!

Laitoin nämä nyt näkyviin todistaakseni, että kahden viikon rankallakaan mässäilyllä ei onnistu tuhoamaan tuloksia. Päinvastoin, itsestäni tuntui, että tämä oli juuri sitä mitä keho ja mieli kapasivatkin, täysipainoista lomaa; ruokaa, lepoa, aurinkoa!!! Että menkää sinne lomalle nauttimaan paikallisista herkuista hyvin mielin ja unohtakaa kalorit ja kilot kotiin! Kyllä ne siellä jaksavat odottaa yhden loman verran ;)

Näin ajatteli Hermis klo 9/02/2005 08:30:00 ip. 3 viestiä

It`s here

1st of September and it`s definitely here. Autumn. You really can feel it though the weather is sunny and nice. There`s that cold breeze in the air... the light has turned colder and whiter making all warm colours disappear. Autumn weather didn`t bother my morning jog though. Finally the lower back pain I got the day before yesterday wasn`t that bad anymore, so I decided to try some jogging again. Yesterday I had to be satisfied with crosstrainer at the gym. So short jog this morning and it was okay :). Little pain afterwards, but not anything serious really. In the evening I went to gym to have my first workout after the break. I had the right attitude and all went well there too. I started with chest and arms; loooong sets with small weights. I just need to remember that the keyword is rehabilitation, not muscle gain ;). In the late evening, while watching Big Brother Finland, I completed my workout with the movements the OMT-therapist told me to do. So, I`m quite pleased with the day :)

Näin ajatteli Hermis klo 9/01/2005 11:05:00 ip. 0 viestiä