Who is The Winner!?!

Lääkärireissu venähtikin peräti kaksi ja puolituntiseksi (+ matkat 1 h). Aika hyvin kun vastaanottoaikaa on kuitenkin varattu vain 20 min/asiakas. Ja täytyy kyllä sanoa, että mielummin olisin kotona relaillut kun odotustiloissa seiniä ja muita kipeitä ihmisiä katsellut. Lääkärikäynti oli... hmmmm, mielenkiintoinen. Ensimmäiseksi diagnoosiksi ylävatsakipuihin tarjottiin myyräkuumetta (no okei, onhan näitä muitakin oireita tässä ollut ;)). "Ootko tonkinu maata tai ollut myyrien kanssa tekemisissä viime aikoina?". "Ai näillä kynsillä vai...? Ei, en oo. Ei oo mun laji.". Itse tarjosin tietysti pahinta vaihtoehtoa eli jonkinlaista maksatulehdusta ja pyytelin maksa-arvokokeita. Mutta ei kelvannut mun diagnoosi lääkärille, joka loppujen lopuksi päätyi sappikivikohtaukseen. Mä ihmettelin, että voiko sellanen kestää viisi päivää, ja kuulemma näin sitkeellä mimmillä voi (olin ekaa kertaa ko. lääkärin vastaanotolla ja jäin kyllä ihmettelemään, mistä hän tuon "sitkeän mimmin" tempaisi). Noh, hyvä että tajusi etten lääkäriin ihan hevillä hakeudu. Menen vasta kun oma pää alkaa sekoamaan kaikenlaisista epäilyistä ja kun on ihan pakko. Noh, sappikivet näkyisivät verikokeessa, joten sinne sitten ja purkkiin pissimään. Suljettaisiin samalla se myyräkuume pois kuvioista. Eipä ollut sappikivikohtaus ei. Eikä ollut myyräkuumekaan. Veriarvot olivat yllättäen jälleen kerran loistavat; CRP ja leukosyytit olivat reippaasti alle viitearvojen ylärajaa (laskeneet siis tiistain kohonneista arvoista taas normaaleiksi). Hemoglobiinikin oli kaikesta rääkistä ja dieettaamisesta huolimatta edelleen 141 (kesäkuussa myös 141, joulukuussa 149). Ja varmaankin paras uutinen näiden tulosten perusteella on se, että tauti on kuin onkin selätetty ILMAN ANTIBIOOTTEJA. Hyvä mä!!! Jopa lääkäritäti myönsi, että tein oikean ratkaisun jättäessäni pillerit lunastamatta. Melkein jo eilen sorruin, mutta onneksi hienoisesta epävarmuudesta huolimatta pystyin pitäytymään alkuperäisessä suunnitelmassa. Ja tänäänhän en enää edes harkinnut tabujen hakemista. Lämpö on pysynyt 37,3:ssa, räkää ja limaa irtoaa edelleen, mutta olo on selkeästi terveempi. Paitsi tämä vatsakipu ja turboilu :/ Paino on kivunnut viime viikon 53,6 kgsta tämän aamun 58,3 kiloon.... Jaa-a, enpä muista milloin olisi tuollaisia lukuja tarvinnut vaa`asta viimeksi katsella. Ei ainakaan tämän vuoden puolella.. Ehkä joulumätön jälkeen. Thank god, että ei ollut edes ajatuksissa kivuta huomenna lavalle. Sinne ei oikeasti olisi ollut mitään asiaa. Mutta tämäkin on taas hyvä osoitus siitä, mitä kaikkea voi yhtäkkiä, täysin ennalta-arvaamatta tulla eteen. Kaikkeen, myös siihen pahimpaan, on syytä aina varautua. Turha siis aina moittia mua tästä! Syytä turvotukseen ei lääkäri osannut kertoa eikä sille ainakaan vielä mitään tehdä. Inhaa... Vaatteet eivät mahdu päälle :(. Kyselin kortisolin vaikutuksista, mutta lekuri oli asiasta enemmän pihalla kuin mä. Ja vatsan osalta päätyi nyt sitten vatsalaukun oireiluun, johon sain vahvoja haponestäjiä. "Kokeillaan viikonlopun ajan ja tulet sitten maanantaina uudelleen elleivät kivut helpota.". "Sä osaatkin varmaan sanoa jos kyseessä on lihaskipu. Kun oot nyt yskinytkin.". Joo osaan; ei ole lihaskipua tämä kipu nähnytkään ja alkoi jo ennen kuin edes aloin rykimään keuhkonpalasia pellolle. En kai mä nyt lihaskivun takia lääkäriin lähtisi! Sen kestän ihan ilman pillereitäkin. Pakko kestää ellei halua päivä toisensa jälkeen vetää nappia naamaan. Sitä paitsi, lihaskipuhan on jopa nautittavaa ;) Että silleesti. En tullut taaskaan oikeastaan hullua hurskaammaksi, vaikka taudin eteneminen positiiviseen suuntaan ihan paperilla nähtynä kovasti mielialaa nostattikin. Ja tietysti oma mieli koetuloksista vähän rauhoittui. Mutta vielä lepäilen rauhassa ja annan tämän rääntuotannon laantua ennen kuin suuntaan taas salille ja lenkkipoluille toteamaan kuntovauriot.

Näin ajatteli Hermis klo 9/15/2006 09:08:00 ip.