Dead, död, tot...tai ihan vaan kuollut

Täällä ollaan, edelleen kuumeessa ja kotona. Vimeiset puolitoista vuorokautta olen käytännössä viettänyt sängyssä; nukkuen, maaten, kattoon tuijottaen, kissaa silittäen, kuumetta mitaten, vääntelehtien, kiukutellen ja jälleen kerran elämän epäoikeudenmukaisuutta pohtien. Lopulta luovuttaen. Joo... tällä hetkellä ei yhtään millään ole yhtään mitään v***n väliä, kunhan saan vaan olla rauhassa ja nuolla omat haavani umpeen. Pistin taas kerran elämän katkolle. Jatkan sitä sitten kun olo tuntuu jälleen ihmismäiseltä. Tämä on muuten loistava tapa toimia. Kehitin metodin aikanaan keuhko-operaatioiden yhteydessä ja olen sitä siitä lähtien tarvittaessa käyttänyt. Silloin oli elämä katkolla puolitoista vuotta, nyt riittänee viikko. Tai pari. Eikä kyse oikeastaan ole mistään sen kummemmasta kuin antaa itselleen rauhan sairastaa ja keholle aikaa toipua. Ilman häiritseviä taustatekijöitä. Nyt täytyy käyttää tilaisuus hyväkseen ja tilittää, niin kauan kun jaksuja riittää. Sain napin avulla kuumeen ainakin hetkeksi alle 38 asteen. En enää kestänyt sitä julmettua päänsärkyä. Kävin kaupassa, söin. Nyt on valitusvirren vuoro. Se tavallinen tarina; kuumetta, kurkkukipua, räkää, päänsärkyä, lihassärkyä, kehonkipuja, aivosärkyä... kipua, särkyä, jomotusta, kolotusta, kivistystä, pakotusta, tuskaa... KÄRSIMYSTÄ! Väliin vähän teetä, Indian Chai-Lattea. Muuten kaikki "normaalia", vain nenästä silloin tällöin pulpahtava ruskeanpunainen kiinteää sammakonkutua muistuttava mönjä saa sydämen hakkaamaan hieman kiihkeämmin. Josko sieltä nyt tulisivat sitten ne limakalvopaksunnokset, arpikudokset ja kaikki muu ylimääräinen samalla ulos, niin säästyisinpä ainakin ikävältä leikkaukselta, jossa limakalvot oli kaiketi tarkoitus anyway kaapia puhtaaksi. Selfmade operation. Cool! Huomenna olisi ollut lääkärikäynti Meikun korvapolilla, mutta siirsin nyt sitten sitäkin tämän elämänkatkoksen vuoksi ;) Tänään olisi ollut myös tärkeä työkoulutus, mutta aamukuudelta kuumepäissä pistin itseni etusijalle ja velvollisuudentuntoni hyllylle, eikä sen jälkeen paljoa tarvinnut arpoa menenkö vai en. En mennyt. Vaikka mun siellä projektivastaavana olisi ehdottomasti pitänyt olla. Hankala tilanne kaikin puolin ja "sairastuitpa sattuvasti" -kommentteja odotettavissa. Mä nimittäin kieltäydyin tuosta tehtävästä, jonka johdosta saimme Big Bossin kanssa asiasta ei-niin-mukavan riidan aikaiseksi (hmmm... emme muuten ole kommunikoineet sen jälkeen, aikaa kinasta on viikko.). Yhteenoton tuloksena mut sitten yksipuolisesti määrättiin kyseisestä projektista vastaamaan ja nyt luonnollisesti tämä poissaolo näyttää hieman omituiselta. Noh, ihan sama... Olisikohan tässä taas aika painua vällyjen väliin.. Keho kyllä hoitaa tämänkin asian kohdilleen, kunhan minä vaan muistan antaa sille tarpeeksi aikaa hoitaa hommat ja maltan pysyä poissa pilleripurkkien ääreltä. Viime vuoden antibioottihäslääminen on vielä tuoreessa muistissa. Nyt en hötkyile. Ei tässä elämässä mihinkään niin kiire saa olla, että pitää oma keho matkalla myrkyttää. Pojat kainaloon ja petiin!

Näin ajatteli Hermis klo 9/11/2006 03:01:00 ip.