Suoritustauko

Takana kahden päivän treenitauko tietystä syystä, mutta ihan omasta tahdosta ja hyvältä tuntuu :). Paaaljon sokeriruokaa ja löböilyä keskellä mehtää eikä yhtään (?) ahdistusta. Vau! Noh, viime viikot onkin ollut jotenkin rikkinäinen olo. En tiedä korjaako tämä sitä, mutta mukava breikki on kuitenkin ollut. Piti ihan käydä treenilokia läpi ja tsekkailla koska mulla viimeksi on ollut kaksi peräkkäistä treenivapaata. Eihän siitä nyt niin kovin kauan sitten ollutkaan, kun Göteborgin reissun vuoksi oli pakko breikata, mutta sitä ennen olen viimeksi pitänyt useamman päivän treenivapaata huhti-toukokuun vaihteessa 4 päivää sairastelun vuoksi. Monta kesäviikkoa on mennyt kokonaan ilman lepopäivää, useampi kolmen viikon katkeamaton putki treenikirjanpidosta löytyy, mutta tavallisestihan se on tuo yksi vapaa viikkoa kohden ollut. Eipä sitä tässä "flow`ssa" oikein itse tajuakaan kuinka vähillä levoilla tulee puskettua viikko toisensa jälkeen eteenpäin... Treeni vaan vie mimmin mennessään :)

Lukaisinpa tuossa myös Katrin blogimerkinnän, jossa hän sivusi suorituskeskeisyyttä. Noh, mä olen ehdottomasti suorituskeskeinen ihminen (joskin tunnen ja kuvittelen tämän lisäksi olevani myös paljon muuta) ja olen useasti itsekseni pohtinut suorittamista. Mä olen oman suorittamiseni kanssa täysin sujut enkä häpeile millään tavalla myöntää nauttivani suorittamisesta, rankaisevani, palkitsevani ja arvottavani itseäni MYÖS suoritusteni perusteella (ajatusmallina esim. tein tänään suunnittelemani treenin --> hyvä tyttö! --> tein treenin tehokkaammin ja paremmin kuin olin ajatellut tekeväni --> hemmetin hyvä tyttö! TAI treeni jäi tänään väliin koska en töiltä enää ehtinyt enkä jaksanut --> LOOSER! --> olishan mun pitänyt jaksaa, koska olin tälle päivälle treenin suunnitellut ja ajatellut --> THE BIGGEST LOOSER!!! --> "rangaistukseksi" aamulla 10 km:n lenkki ja illalla treeniattitudea mallia Raivohärkä ;)). Mä en ole koskaan kuitenkaan tajunnut miksi on niin huono juttu olla suorituskeskeinen ihminen?! Miksi hemmetissä se on muka jotain paheksuttavaa ja tuomittavaa? Miksi omaa suorittamista täytyy jatkuvasti muille selitellä? Miksi joidenkin on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, että suorittava (ja kontrolloiva ;)) ihminen voi olla ihan fine ja onnellinen? Suorittaminen ja sisäiset "pakot" eivät ehkä sovi kaikille, mutta voisiko siltikin olla sellainen pieni mahdollisuus, että ihmiset ovat kuin ovatkin erilaisia ja toiset vaan tuntevat elävänsä väkevämmin suoritusten kautta? Tämä asiaa taitaa kuulua kategoriaan "turha selittää kun kukaan ei kuitenkaan ymmärrä". On myös hyvin mahdollista, että10 vuoden kuluttua luen tämän tekstin ja mietin mikä idiootti olenkaan ollut ja kuinka kukaan koskaan on voinut edes ajatella noin hölmöjä. No mutta.. se on sitten sen ajan murhe ;). Joojoo, kyllähän myös oma sisäinen suorittamispakko tuo paineita ja luo stressiä, mutta en nyt sitäkään pitäisi automaattisesti pahana asiana. Tämä on vain yksi tapa elää ja mun mielestä sen pitäisi olla ihan yhtä hyväksyttävää kuin minkä muun tahansa elämäntavan. Ja on totta, että en itsekään kaikkea "kummallista" hyväksy tai ainakaan purematta niele, mutta yritän ainakin. Tai yritän yrittää, heh... vaikka usein my way onkin THE ONLY way. Pointtina kuitenkin se, että tehkööt muut mitä lystäävät niin kauan kun eivät olemisellaan tai toiminnallaan häiritse mun tekemistäni. Mainittakoon vielä, että suorittaminen sinällään ei ole mulle mikään arvo (hlökohtaisella arvolistallani ei siis lue suorittaminen tai suorituskeskeisyys), mutta toki moni itselleni arvokas arvo siihen liittyy. Ja Katrista poikkean myös siinä, että laatu menee mulla kaikessa tekemisessä ehdottomasti määrän edelle. Ei siis auta, että treenaan 15 tuntia putkeen (vaikka se ehkä siltä joskus saattaakin näyttää ;)), jos en ole tehnyt treeniä hyvin, siihen keskittyen ja laadukkaasti. Jos ojentajadipin kaikki tavoitesarjat toteutuvat volyymilta yli odotusten, mutta menevät rinnalle, niin treeni on käytännössä (ja teoriassa ;)) aivan persiistä ja hyödytön, nolla, zero, nada... Tiukistelua jäljellä periaatteessa 21 päivää, mutta käytännössä todennäköisimmin 25 päivää. Aikaisemmin väitin tiukistelun jatkuvan lokakuun loppuun, mutta se nyt oli taas ihan täyttä bullshittiä eli syyskuun loppua silloinkin tarkoitin, vaikka koomassa ihan jotain muuta kirjoitin :D. Joo, eli tiukistelua Itävallan reissuun saakka ja sen jälkeen varovainen (?) siirtyminen massalle. EDIT klo 23.37: Noniin ja heti (kuten niin usein käy ehdittyäni hetken asiaa pohtia, heh..) joudun korjaamaan tai tarkentamaan sanomisiani mitä tuohon suorittamiseen tulee. Eli ajattelin jälleen kerran hommaa ihan liikaa treeninäkökulmasta. Eli kyllähän muakin suunnattomasti ottavat päähän tehokkuusyhteiskunta ja suorittamispaineet, jotka ovat lähtöisin jostain ulkopuolisesta tekijästä, muualta kuin itsestäni. Ja esityisesti hermoa painaa silloin kun joudun aikataulu- tai kustannussyistä tinkimään korkealle arvottamastani suorituksen tai lopputuloksen laadusta.

Näin ajatteli Hermis klo 9/09/2006 10:16:00 ip.