Putkitulehdusta ja muuta negaa

Aamulla herätessä oli kurkkukipu valahtanut ylärinnan tienoille. Kipua komppasi repivä yskä, jota yritin viimeiseen asti pidätellä. Tiesin, että yskiminen toisi vedet silmiin. Kivusta. Korvissakin tuntui omituiselta; ei särkyä, mutta kummaa poksumista ja aristusta. Kuumetta ei päivän alkaessa ollut kamalasti, päivän mittaan kylläkin sitä on ollut yhä enemmän. Olipa likan taas aika pakata itsensä auton rattiin ja suunnata jälleen kerran täysin vajaakuntoisena Mehiläisen lääkäritädin vastaanotolle. Just in case. Millään en olisi jaksanut. Olisin halunnut vielä jatkaa jo kolme vuorokautta jatkuneita uniani sen sijaan, että olisin lähtenyt zombaamaan tuota saatanallista 60 kmrin ajomatkaa. Turhan takia. Noh, kai se sairaslomatodistus oli haettava. Samat jorinat, samat tutkimukset, sama diagnoosi, mutta myös jotain uutta; ensimmäistä kertaa miljoonaan flunssaan oli verikokeen tulehdusarvo noussut. Samoin leukosyytit olivat koholla. Loppuviikko petilomaa ja Atsitromysiinit päälle. Täti antoi antibioottien aloittamiselle armonaikaa huomiseen, minä saatan tarkkailla tilannetta hieman pidempään. Prkl, että piti nyt mennä keuhkoputkeen tämä tauti. Kurkkukivun ja räkätaudin olisin vielä handlannut suhteellisen hyvin, mutta tulehdus keuhkoputkessa vaikeuttaa kyllä liikuntojen aloittamista huomattavasti. F.U.C.K! Mä olen yrittänyt olla miettimättä kehoa, mutta vaikeaahan se on. Näin sitä taas ryssittiin viikossa monen kuukauden heavy hard work... ja ihan oikeasti pistää tämä ajatus kyyneltä tippumaan. En ole vielä kertaakaan onnistunut siirtymään dieetiltä massalle suunnitelmien mukaan vaan aina on tullut jotain stnan tautia tai vammaa väliin. Ja näppiksestäkin loppuu patterit! Ja ihan turha tulla sanomaan, että ei se kunto mihkään viikossa tai kahdessa häviä, koska se on paskapuhetta! Mulla on silmät päässä, vaaka kunnossa ja tuntuma kehoon tallella. Normaali tilanteessa peli tuskin olisi menetetty, mutta kuten eräs rakas (? ;)) ystäväni tuppaa aina vertaamaan näitä viritettyjä kehoja Räikkösen menopeliin, niin pientenkin säätöjen vaikutus vaan on ihan eri luokkaa kuin kansan laatuauto Ladaan. Kuukausia äärimmäisissä olosuhteissa, päälle tankkausta, tautia ja totaaliliikkumattomuus, niin soppa on sekaisin. Jokainen itsensä äärimmäisin keinoin tiukaksi dieetannut tuntee ja tietää "pesusieniefektin", jonka vaikutus alkaa välittömästi narua höllätessä. Jep, mä olen tällä hetkellä täysin samassa pisteessä peilin, vaa`an ja vaatteiden suhteen kuin nelisen kuukautta sitten. Yhtä ainutta vatsapalaa ei ole paljaalla silmällä erotettavissa. Osa on varmasti nesteitä, osa ehkä jotain muuta. Se selviää aikanaan, kunhan tilanne tästä joskus normalisoituu. Mutta monta tuskaisaa kärsimyksen tuntia on taas tultu vietettyä... turhaan. Olen yrittänyt miettiä niitä v***n positiivisia asioita ja pitää motivaatiota yllä siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Ja kyllä, tämä ON mulle elämää suurempi asia, vaikka se ei sitä kellekään muulle olisi. Viis siitä mitä muut tästä asiasta ajattelevat. I just don`t care! Mä olen rehellisesti vihainen, katkera, pettynyt, vittuuntunut ja täynnä kaikkea muuta negaa. Aikani aion nyt rypeä itsesäälissä ja kadehtia muita.. vaikkapa tulevan viikonlopun kisoihin terveenä ja hyväkuntoisina suuntaavia. Taidanpa itse jättää tälläkin kertaa masokistisen itsekidutuksen väliin. Mutta tsemppiä kaikille kisalavoille kipuaville viimehetken viimeistelyihin! Niin, ja olenhan mä tässä viime päivien kivun ja kärsimyksen tulessa myös kokenut jonkinlaisen valaistuksen. Vai pitäisikö puhua uudelleenvalaistumisesta, koska mielestäni olen tämän saman asian keksinyt jo monta kertaa aiemminkin; asiat tärkeysjärjestykseen!!! Ja korkeimmalla listassa, kaikkien muiden tärkeiden asioiden edellä lukee: MINÄ. Ja mun keho ;)

Näin ajatteli Hermis klo 9/12/2006 08:05:00 ip.