Kyllä muutaman päivän lepo tekee ihmeitä niin keholle kuin mielellekin. Eilen olin täysin valmis pitämään totaalilomaa liikunnoista, mutta tänään aloin jo epäröimään. Syykin on selvä; vaaka näytti viimeinkin kahden "turboviikon" jälkeen laskusuuntaisia lukemia ja 26 km:n pyörälenkki kulki kuin unelma. Olo on tänään ollut kehossa (eri kuin mieli) mukavampi kuin aikoihin ja pyörälenkin sykkeetkin olivat koko kesän alhaisempia, vaikka en ainakaan tunnusta löysäilleeni tavallista enemmän.
Syitä edellä kuvattuun olotilaan on monia. Olen vihdoinkin saanut asuntokauppojen stressaavimman osan pois alta (=varsinaiset kaupat ja niihin liittyvät rahajärjestelyt), jonka seurauksena myös nukuin viime yönä paremmin ja pidempään kuin aikoihin. Olen kuluneella viikolla myöskin liikkunut tavallista vähemmän (-1000 kcal). Pidin kaksi peräkkäistä lepopäivää (luksusta, joka tosin kului asioita hoidellessa) ja jätin viikon jalkatreenit vain yhteen kertaan. Eli eilen käväisin salilla tekemässä 2x2/1b -treenin muutoin, mutta jätin jalkaliikkeet väliin ja hölkkäilin sen sijaan treenin päätteksi kotiin (~3,5-4 km).
Eli näillä näkymin yritän kuin yritänkin pinnistellä vielä nämä muutamat viikot ennen remontin alkua elodieetin parissa. Asettamistani tavoitteista on tässä vaiheessa enää turha haaveilla kun olen keskipainon tavoitepainosta yli kaksi kiloa plussalla (huomenna luvassa elodieetin päivitystä sivuille), mutta ainahan vähänkin pudotusta on enemmän kuin ei mitään. Sen jälkeen pidänkin muutaman viikon taukoa ja yritän kehitellä uusia suunnitelmia loppusyksyn ja alkutalven varalle ;)
Hmmm.. ja täytyypä tähän loppuun vielä todeta, että ainakin eräs eilisen pettymyksistä on selvitetty. Sen myötä olen ymmärtänyt, että olin ainakin osin itse syypää koko sotkuun odotusteni ja vaatimusteni ollessa ehkä liian korkeat toista ihmistä kohtaan. Olemme erilaisia, ja vaikka kovasti pyrin hyväksymään sen seikan, niin silti se toisinaan tuppaa unohtumaan.
Tänään on ollut pettymysten päivä. Olen joutunut tämän päivän aikana useaan otteeseen pettymään kanssaihmisiin. Näitähän tulee silloin tällöin, mutta aina asia tuntuu koskettavan yhtä syvältä. Mihin on hävinnyt kunnioitus toista ihmistä, hänen ajatuksiaan ja tekojaan kohtaan?! Onko oma tapa toimia se ainoa oikea tapa, joka oikeuttaa tyrmäämään täysin muiden ajatukset?! Ehkä näin sitten. Minua on luonnehdittu jopa "viralliselta" taholta kylmäksi ja laskelmoivaksi henkilöksi, mutta kyllä oma tapani toimia kalpenee täysin näiden kohtaamieni "tapausten" rinnalla. Onneksi elämä opettaa ja vuosien mittaan olen oppinut toimimaan tällaisten henkilöiden kanssa. Jos "suhde" ns. ottaa huomattavasti enemmän kuin antaa, niin silloin on mielestäni ihan oman hyvinvoinnin kannalta syytä jättää moiset "suhteet" sikseen, ja keskityttävä niihin, joissa muun ohella myös kunnioitus on kohdallaan ja molemmin puolista.
Noniin, tulipa rankkaa tekstiä, mutta ehkäpä välillä on hyvä purkaa näitäkin tuntoja ;). Mitä sitten treeneihin ja elodieettiin tulee niin matalalento jatkuu edelleenkin :(. Tulosta ei synny ja yrityskin alkaa vähitellen hiipumaan. Nyt taitaisi olla oikea aika pitää hieman taukoa näiltä osin. Miltei yhdeksän kuukautta laskennallisilla miinuskaloreilla on takana ja se alkaa vähitellen verottamaan yleistä elinvoimaa. Liikunnoista taukoa terveenä on ollut reilu vuosi sitten kaksi viikkoa ja keväällä olin parisen viikkoa pelistä pois sitkeän flunssan vuoksi. Muutoin olen treenannut jatkuvasti 6 päivää viikossa ja useimpina päivinä tuon kaksi kertaa päivässä. Hölmön hommaa, jos oikein järjellä ajattelee, mutta minkäs teet kun homma vie mennessään, eikä osaa hellittää ennen kuin on aivan pakko (<-- tarkoittaa yleensä sairastumista). Hienoa olisi, jos jaksaisin vielä muutaman viikon rutistaa ennen uuden asunnon remonttia, mutta epäilenpä ettei se tule onnistumaan. Noh, täytyy vielä funtsailla ja tehdä sitten varsinaisia päätöksiä.
Kotisivujen ulkoasusta
Noniin, pyrin tässä vähitellen parantelemaan kotisivujani ja nyt olen mielestäni saanut fontit kohdalleen myös Netscape-selaimen käyttäjiä ajatellen. Edelleen sivut toimivat paremmin Interner Explorerilla, esim. tietyt väri ym. asetukset eivät vielä näytä toimivan Netscapella kuten olen ajatellut, ja kuten ne siis IE:llä toimivat. Mutta vähitellen tässä opiskellaan lisää ja muokataan sivuja omien taitojen mukaan. Ja erittäin mielelläni ottaisin edelleen vastaan parannusehdotuksia ja kommenttia kävijöitä häiritsevistä seikoista, mutta todettakoon vielä tähän väliin, että aikomuksenani ei ole muuttaa tiettyjä tyyliseikkoja, kuten vaaleaa tekstiä tummalla pohjalla tai väriskaalaa ;)
JIIIIHAAAAA!!! Mut hyväksyttiin hakemaani koulutukseen!!!
Kohtaamisia salilla
Kävin tänään pitkästä aikaa "iltasalilla". Tein treenin lomassa muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Havaintoja itsestäni... ja muista.
Kuntoilijat ovat selvästikin palanneet lomilta. Suurin osa varustettuna syvällä rusketuksella ja hieman pyöristyneellä olemuksella. Jostain syystä useampi ihminen kävi ripittäytymässä minulle; olen ollut kuusi viikkoa lomalla, en ole koskaan pitänyt näin pitkää liikuntataukoa, nyt kyllä alkaa aherrus, pakko saada keho kuosiin kesän jäljiltä jne.... En antanut ripittäytymisten häiritä itseäni. Vastailin mukavia. Olin myötätuntoinen. Kannustavakin. Siinä samalla yritin miettiä, että mistä moinen käytös johtui? Potevatko nämä henkilöt huonoa omaatuntoa minut nähdessään? Tietävät ahkeraksi kuntoilijaksi. Tietävät kysymättä myös sen, että olen jaksanut pakertaa salilla helteistä huolimatta.
Sisään astuu nuorehko "varsamainen" tyttö. Ehkä hän näyttää nuoremmalta kuin onkaan, koska on aivan jumalattoman laiha; reisien väliin jää ainakin 15 tyhjää senttiä. Seuraan tyttöä. Olen tehnyt sen aikaisemminkin. Hän ei millään tavoin mielestäni istu salimiljööseen. Hän aloittaa treeninsä; istuu kuntopyörän selkään, polkee sitä seuraavat 60 minuuttia ja lähtee kotiin. "Anorektikko", ajattelen itsekseni ja heitän perään sääliä täynnä olevan katseen.
Tapaan tutun naisen. Emme ole tavanneet muutamaan vuoteen ja tervehdys on väkinäinen. En tiedä kuinka suhtautua hänen muuttuneeseen ulkonäköönsä. Hän ei todennäköisesti tiedä kuinka suhtautua minuun. Pääni täyttyy hiljaisilla kysymyksillä, joista olennaisin kuuluu: "Mitä hänelle on tapahtunut?!". Hän ei näytä samalta kuin aikaisemmin. Hän on lihonut... repsahtanut. En saa silmiäni irti hänestä. Jatkan hiljaista ihmettelyäni treenin loppuun. Olen järkyttynyt. Olen järkyttynyt, koska hän on ollut aikanaan jonkinlainen kotisalin esikuva minulle. Hän on kilpaillutkin kehonrakennuksessa.
Häpeän ajatuksiani. Näinkö muut suhtautuvat minun aika ajoin pyöristyvään ulkonäkööni?! Torun itseäni. Pitäisihän minun tietää pelin henki; toisinaan olla kireänä kuin viulun kielet ja toisinaan... noh, vähemmän kireänä. Suorastaan löllyvän löysänä. Ehkä hänenkin pyöristymisensä on vain osa suunnitelmaa... Kaikesta huolimatta jatkan ihmettelyä. Ja häpeän edelleen.
Jotain häikkää täällä... En tiedä mitä. Ole pahoillani, että vanhat postaukset näyttävät jokseenkin epämääräisiltä. Toivottavasti jatko onnistuu ihan suomen kielellä ;)
Tarkoitus oli täälllä päiväkirjassa keskittyä kertomaan lähinnä kotisivujen aihepiiriin kuuluvista jutuista ja tapahtumista, mutta koska tämä muu elämä tuntuu nyt jonkin verran häiritsevän esim. elodieettiä niin ajattelin lyhyesti kertoa mistä on kyse.
Kyse on yksinkertaisesti siitä että elämässä tapahtuu paljon mulle tärkeitä asioita yhdellä kertaa. Haen opintoihin uudelle alalle, josta toivon tulevaisuudessa myös leipäni tienaavan. Pääsykokeet jatkuvat tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina, ja perjantai-iltana saan tiedon hyväksyisestä tai hylkäämisestä. Jos tuloksena on hylkäys, niin en oikein tiedä mitä tapahtuu, koska olen periaatteessa irtisanoutunut aikaisemmasta työpaikastani. Mutta enpä jaksa miettiä sitä juuri nyt, koska ehdin tehdä sen myöhemminkin.
Toinen suuri asia on uuden asunnon osto. Kävimme mieheni kanssa viime perjantaina katsomassa erästä asuntoa. Lauantaina jätimme tarjouksen, josta saimme vastatarjouksen sunnuntai-aamuna, jonka myös hyväksyimme miltei samantien. Lauantaina kävivät myös mahdolliset ostajaehdokkaat katsomassa nykyistä asuntoamme, ja lupasivat ilmoittaa päätöksestään tänään, maanantaina. Iltapäivään mennessä ei ollut kuulunut mitään. Aloin jo potea lievää paniikkia ja mieleeni nousivat uhkakuvat kahden asunnon loukusta. Vihdoin puhelin soi ja sain huokaista helpotuksesta kun ostajaehdokas lupautui asuntomme ostamaan.
Viime viikosta lähtien on pää ollut täynnä edellisiin asioihin liittyviä ajatuksia. En ole pystynyt "keskittymään" syömisiin ja liikuntoihin normaalisti, vaikka ne pääasiassa sujuvatkin jo rutiinilla. On ollut muka NIIN paljon muuta puuhaa ja ajateltavaa. Valitettava tulos näkyy elodieetin vkon 33 viikkoraportista ja painokäyrässä.
Tällä viikolla OLI tarkoitus ryhdistäytyä mutta pääsykoepäivien lisäksi nämä asuntoon liittyvät asiat sekoittavat normaalia viikkorytmiä. Paljon asioita on hoidettavana (mm. remonttiin liittyvät suunnitelmat ja materiaalihankinnat) ennen noin kuukauden päästä tapahtuvaa muuttoa. En aio kuitenkaan pistää elodieettiä hyllylle vaan teen sen minkä pystyn. Paino on edelleen huolestuttavan korkea (keskipaino edelleen nousussa) ja hieman pelkäänkin nousun jääneen pysyväksi. Täytyy vaan olla onnellinen, että homma on luistanut noinkin hyvin edes tähän asti.
Hieman sain tänään kuitenkin aivoja tuuletettua, kun käväisin heittämässä ihan kohtuullisen pyörälenkin. Suunnitelmissa oli polkaista sellanen 30 km:n lenkki, joka hienossa säässä venyikin 55 km:riin. Saattavat olla vuoden viimeisiä lämpimiä päiviä, joten niistä on otettava kaikki irti. Keskivauhti oli reilu 22 km/h eli ihan kohtuullinen, vaikka mukaan mahtui myös sorapäällysteisiä osioita. Syke kuitenkin pysyi tälllä kertaa hieman paremmin aisoissa, joten bruttokalorikulutuskin jäi "vain" hieman alle 1400 kcalrin. Nyt jalat ovat jälleen kerran spagettia ja etureidet jopa hieman arat. Saapa nähdä kuinka käy huomisen treenin reisiliikkeiden osalta ;)
P.S. Tämä viesti on kirjoitettu ma elo 18, 10:12:54 PM
Tervehdys täältä kokeista! Ruokatuntia tässä viettelen ja ihan pikaisesti ajattelin kuulumisia kertoa.
Ensimmäinen koe on nyt takana. Aluksi tuntui vaikealta, mutta sain kaikki kohdat ainakin tehtyä kun vaan tartuin toimeen. Monia aivan uusia juttuja mulle, ja siihen nähden Klaarasi ihan ok. Eka tehtävä meni tosin ihan pieleen :(. Tehtävä olikin niin yksinkertainen, että olisi pitänyt arvata sen sisältävän jotain ensiarviota enemmän. Mutta testit jatkuvat ja tässä vaiheessa on vaikea sanoa omista mahdollisuuksista yhtään mitään. Eli katsotaan rauhassa vielä ensi viikko loppuun. Ensi viikon perjantai-iltana lupasivat ilmoittaa jatkoon päässeet. Varsinainen opiskelu alkaakin jo seuraavana maanantaina. Siis jos vaan hyvin käy. Peukuttakaahan hyvät ihmiset!
Huoh... Onpa tavallaan tyhjä olo. Kotisivut ovat vihdoinkin "pihalla" ja toistaiseksi ei näköpiirissä ole yhtään ratkaisua vaativaa ongelmaa. Olen samanaikaisesti helpottunut ja hermostunut. Mitä nyt sitten..? Kotisivuissa työmaata riittää niin pitkään kun vaan jaksaa pakertaa; aina on varaa parantaa ja hioa, mutta nyt on takki tyhjä noin kuukauden intensiivisen työskentelyn jäljiltä enkä jaksa tarttua toimeen. Tauko on paikallaan, mutta miksi on niin vaikea olla jouten? Ristiriitainen olotila; oikein mikään tunnu hyvältä. En osaa olla rauhassa. Olen levoton.
Huomenna edessä ovat uudet haasteet. Yritän päästä opiskelemaan mielenkiintoista, mutta itselleni vierasta alaa. Huomenna alkaa ns. kartoitusvaihe, eräänlaiset pääsykokeet, joiden tuloksena puolet tässä vaiheessa hyväksytyistä tiputetaan raa`asti pois. Olenko yksi heistä? Ja mitä sitten??? Selkeää varasuunnitelmaa ei ole. Olenko ollut liian itsevarma ja luottanut sokeasti läpäiseväni tämän vaiheen? Eke. Time will tell.
Juoksin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni 10 kilometriä! Vauhtikaan ei ollut mielestäni aloittelijalle huono; alta seitsemän ja puoli minuuttia kilometriä kohden. Olinpa ylpeä!!! Aikaisempi pisin lenkkini rajoittui kuuteen kilometriin. Paransin huimasti, eikä edes tuntunut pahalta. Tänään tunnen jaloissa jäykkyyttä. Luotan siihen, että ne vetreytyvät, kunhan pääsen jalkaprässin kimppuun.
Tuosta "juoksuharrastuksesta" vielä hieman taustaa. Aloitin viime talvena epätoivoiset lenkkeily-yritykset. En ollut aiemmin elämässäni juossut vapaaehtoisesti metriäkään. Juoksulla oli tarkoitus tukea kevään kiristelyä. Mutta, helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka olen liikkunut useita vuosia säännöllisesti niin juokseminen oli yhä tuskaa; sääriin sattui, vatsaan pisti, henki tuntui salpautuvan, hartiat jännittyivät... Jaksoin maksimissaan kolme minuuttia, ja senkin loivaan alamäkeen. Sitten oli vaihdettava hetkeksi kävelyyn ja yritettävä uudelleen. Vähitellen matkat pitenivät ja ensimmäinen ylpeyden aihe oli kolmen kilometrin yhtäjaksoinen hölkkä. Olin aivan otettu ja onnellinen! Tämän jälkeen homma onkin sujunut jo helpommin, ja vähitellen olen pystynyt pidentämään matkaa. Olen myös oppinut nauttimaan juoksemisesta. Juoksusta on tullut tasavertainen vaihtoehto kävelylle, ja toisinaan yhä ihmettelen, että miten ihmeessä en ennen pystynyt, jaksanut, OSANNUT juosta.
Sali kutsuu... Vihdoinkin mahdollisuus tyhjentää tämä pää näistä lukuisista ajatuksista ;)
Huoh...! Kun yhden asian saa sivuongelmien osalta ratkaistua niin uusia ilmenee. Noh, tätähän tämä on kun ei oikeastaan tiedä mitä tekee vaan tekee vaan. Onneksi julkaisuongelma sentään on ratkennut; saan aluksi käyttää erään ystävällisen ihmisen kotisivutilaa ja vieläpä ilmaiseksi. Suuret kiitokset hänelle siitä!
Lomailu ei näköjään tee yhtään hyvää liikuntaharrastuksille. On muka jatkuvasti niin paljon muuta puuhaa, että ensin ei ehdi lähteä liikkumaan ja sitten ei enää jaksa. Tänään sain suurin piirtein pakottaa itseni fillarilenkille, joka on melko harvinaista ellei sitten tule kaatamalla vettä tai sääolosuhteet ole muuten sietämättömät (liikaa pakkasta). Lenkki tuli kuitenkin tehtyä ja hyvä mielihän siitä jälkeen päin tuli. Tarkoitus oli tehdä sellainen kevyt 25 km:n pyörähdys, mutta jotenkin homma luisui käsistä ja rauhallisen alun jälkeen sitä poljettiin taas tukka putkella. Mulla on selkeästi joku ongelma tuon hitaasti/ kevyesti pyöräilemisen kanssa. Tavoite syke oli 120-130, mutta keskisykkeeksi paukahtikin 145! Normaalisti keskisyke on pyörinyt 150-155 välillä, joten ehkäpä tässä jotain edistystä on tapahtunut. Aikaa kului reilun tunnin verran ja kaloreita paloi lähes 700. Hyvä minä! Sain ainakin aikaisemmin päivällä "nauttimani" Hesen kanahampurilaisen poltettua ;)
Joopa... Sivut edistyvät, mutta h i t a a s t i. Lupailin sivujen avautuvan jo alkavan viikon alkupuolella, mutta valitettavasti yrityksestä huolimatta ongelmat seuraavat toisiaan viivästyttäen valmistumista. Sisältö alkaa olemaan kohdallaan; tekstit ovat hiomista vaille valmiit, mutta kuvien kanssa riittää vielä töitä. Myöskin julkaisemista tässä mietin.... Alunperinhän tarkoitus oli julkaista sivut ilmaisella freewebsin palvelimella, mutta nyt tehdessäni koelatauksen ilmenikin ikäviä "herjoja", jotka sekoittivat koko layoutin :(. Jos jollakulla ohikulkijalla on sivujen julkaisuun liittyviä vinkkejä niin vinkkaisitko vieraskirjan tai meilin (hermelini@hotmail.com) kautta.
Kiittäen
Hermis
