Kohtaamisia salilla

Kävin tänään pitkästä aikaa "iltasalilla". Tein treenin lomassa muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Havaintoja itsestäni... ja muista. Kuntoilijat ovat selvästikin palanneet lomilta. Suurin osa varustettuna syvällä rusketuksella ja hieman pyöristyneellä olemuksella. Jostain syystä useampi ihminen kävi ripittäytymässä minulle; olen ollut kuusi viikkoa lomalla, en ole koskaan pitänyt näin pitkää liikuntataukoa, nyt kyllä alkaa aherrus, pakko saada keho kuosiin kesän jäljiltä jne.... En antanut ripittäytymisten häiritä itseäni. Vastailin mukavia. Olin myötätuntoinen. Kannustavakin. Siinä samalla yritin miettiä, että mistä moinen käytös johtui? Potevatko nämä henkilöt huonoa omaatuntoa minut nähdessään? Tietävät ahkeraksi kuntoilijaksi. Tietävät kysymättä myös sen, että olen jaksanut pakertaa salilla helteistä huolimatta. Sisään astuu nuorehko "varsamainen" tyttö. Ehkä hän näyttää nuoremmalta kuin onkaan, koska on aivan jumalattoman laiha; reisien väliin jää ainakin 15 tyhjää senttiä. Seuraan tyttöä. Olen tehnyt sen aikaisemminkin. Hän ei millään tavoin mielestäni istu salimiljööseen. Hän aloittaa treeninsä; istuu kuntopyörän selkään, polkee sitä seuraavat 60 minuuttia ja lähtee kotiin. "Anorektikko", ajattelen itsekseni ja heitän perään sääliä täynnä olevan katseen. Tapaan tutun naisen. Emme ole tavanneet muutamaan vuoteen ja tervehdys on väkinäinen. En tiedä kuinka suhtautua hänen muuttuneeseen ulkonäköönsä. Hän ei todennäköisesti tiedä kuinka suhtautua minuun. Pääni täyttyy hiljaisilla kysymyksillä, joista olennaisin kuuluu: "Mitä hänelle on tapahtunut?!". Hän ei näytä samalta kuin aikaisemmin. Hän on lihonut... repsahtanut. En saa silmiäni irti hänestä. Jatkan hiljaista ihmettelyäni treenin loppuun. Olen järkyttynyt. Olen järkyttynyt, koska hän on ollut aikanaan jonkinlainen kotisalin esikuva minulle. Hän on kilpaillutkin kehonrakennuksessa. Häpeän ajatuksiani. Näinkö muut suhtautuvat minun aika ajoin pyöristyvään ulkonäkööni?! Torun itseäni. Pitäisihän minun tietää pelin henki; toisinaan olla kireänä kuin viulun kielet ja toisinaan... noh, vähemmän kireänä. Suorastaan löllyvän löysänä. Ehkä hänenkin pyöristymisensä on vain osa suunnitelmaa... Kaikesta huolimatta jatkan ihmettelyä. Ja häpeän edelleen.

Näin ajatteli Hermis klo 8/19/2003 10:58:00 ip.