maanantaina, elokuuta 11

Huoh...! Kun yhden asian saa sivuongelmien osalta ratkaistua niin uusia ilmenee. Noh, tätähän tämä on kun ei oikeastaan tiedä mitä tekee vaan tekee vaan. Onneksi julkaisuongelma sentään on ratkennut; saan aluksi käyttää erään ystävällisen ihmisen kotisivutilaa ja vieläpä ilmaiseksi. Suuret kiitokset hänelle siitä! Lomailu ei näköjään tee yhtään hyvää liikuntaharrastuksille. On muka jatkuvasti niin paljon muuta puuhaa, että ensin ei ehdi lähteä liikkumaan ja sitten ei enää jaksa. Tänään sain suurin piirtein pakottaa itseni fillarilenkille, joka on melko harvinaista ellei sitten tule kaatamalla vettä tai sääolosuhteet ole muuten sietämättömät (liikaa pakkasta). Lenkki tuli kuitenkin tehtyä ja hyvä mielihän siitä jälkeen päin tuli. Tarkoitus oli tehdä sellainen kevyt 25 km:n pyörähdys, mutta jotenkin homma luisui käsistä ja rauhallisen alun jälkeen sitä poljettiin taas tukka putkella. Mulla on selkeästi joku ongelma tuon hitaasti/ kevyesti pyöräilemisen kanssa. Tavoite syke oli 120-130, mutta keskisykkeeksi paukahtikin 145! Normaalisti keskisyke on pyörinyt 150-155 välillä, joten ehkäpä tässä jotain edistystä on tapahtunut. Aikaa kului reilun tunnin verran ja kaloreita paloi lähes 700. Hyvä minä! Sain ainakin aikaisemmin päivällä "nauttimani" Hesen kanahampurilaisen poltettua ;)