Normaali nainen

Intouduin eilen töissä esittelemään hermovamman myötä kevyemmän treenin ja ehkä myös hitusen sallivamman ruokavalion tuomia vatsamakkaroita 8 vuotta nuoremmalle naiskolleegalle, joka ei ole mitenkään erityisen liikunnallinen tai terveysorientoitunut. Ainakaan samassa mielessä kuin itse olen. Hän ei kuitenkaan juurikaan reagoinut mun läskin puristeluihin ja makkaroiden venytykseen vaan totesi tyynesti silmäänsä räpäyttämättä että "Normaali naisen kroppa!". Enpä tiennyt mitä siihen olisi pitänyt vastata, joten jäin vain miettimään, kuinka erilaiset kehokäsitykset meillä on. En tosin voi väittää itseäni lihavaksi, mutta en kyllä mielestäni ole mitenkään normaalikunnossakaan; lihasten ja rasvan suhde ei ole millään tavalla silmiä tai olotilaa hivelevä. Niin, omasta mielestäni tietenkin. Taitaa tämä kehokuva olla ihan yhtä yksilöllinen käsite kuin kauneuden määritelmäkin. Jos kauneus on katsojan silmässä, niin yhtälailla "läskiys" on. Positiivista sen sijaan on huomata kuinka estottomasti pystyn nykyään röllyköitäni esittelemään. Vielä viisi vuotta sitten olisin pitänyt makkarat visusti vain omana tietonani ja tiukasti piilossa muilta. Iän karttuessa myös läski tuntuu jotenkin luonnollisemmalta ja ihan inhimilliseltä. Olen vain joutunut toteamaan, että en ole niitä ihmisiä, joiden keho pysyy kunnossa ilman kovaa ja jatkuvaa työtä. Rasvaa kerääntyy pikapikaa, jos vähänkin herpaannun tai hellitän otetta (JOUDUN hellittämään ;)). Viime kuukausina liikuntaa on kertynyt viikossa noin 2500 kcalrin ja 7-8 tunnin verran. Suurin osa on ollut aerobista harjoittelua, juoksua tai saliaerobista, punttitreenien ollessa nyt hieman paitsiossa. Valitettavasti näin, mutta ei voi mitään. Kehon ehdoilla tässä vaan on mentävä ja elettävä. En ole ollut loman ja reissun jälkeen varsinaisesti dieetillä, vaikka melko orjallisesti olenkin syömiset taulukoinut. Viimeisen kuukauden osalta taulukoimatta on jäänyt 6 päivää ja keskimäärin olen taulukointipäivinä syönyt 1500 kcalria jaolla 34/34/32. Paino on pysynyt aika samoissa 55-56 kilon lukemissa, vaikkakin tuo kehonkoostumus on muuttunut huomattavasti negatiivisempaan suuntaan. Tämä kertonee siitä, että herpaantumiseen ei todellakaan ole varaa ja että tiukka painoharjoittelu raskailla painoilla ja lyhyillä sarjoilla on se, mikä mun kehoni kunnossa pitää. Aerobiset harjoitteet tällä tasolla eivät siihen riitä. Miksi mä nyt sitten näitä pohdin? No tietysti siksi, että ei olisi yhtään pahitteeksi saada rasvaprosenttia hieman laskemaan, mutta näissä olosuhteissa todellisuus on aika ankara. Jos tällä nykyisellä systeemillä keho pysyy jokseenkin ennallaan, niin kuinka paljon vaatiikaan muutos tiukempaan pakettiin. Liikuntaa en pysty lisäämään (jalkojen palautuminen ja ajan puute) ja raskaat salitreenit ovat yhä ties kuinka kauan out of question. Myös ravintoainesuhteet ovat mun mielestä ihan kohillaan ja sallivat näin monipuolisen syömisen, joka näin flunssakautena on mun mielestä erityisen tärkeää. Ja olenpa vähän muutenkin sellaisen kultaisen keskitien kannattaja enkä mitenkään innostunut näistä ääridieeteistä. Ainoa ratkaisu olisi siis ravintoenergian (ruoan määrän) rajoittaminen 300-500 kcalrilla vuorokautta kohden. Olenko tässä elämäntilanteessa valmis siihen? En tiedä.

Näin ajatteli Hermis klo 9/30/2005 12:09:00 ap.