Kahdet lennot ja yhdet hautajaiset

Se oli sitten sellanen päivä tänään... Herätys klo 04.00 ja aamukoneella Kuopioon, josta matka jatkui autolla Iisalmeen. Työmatkalla siis. Meno Blue1 lennolla ja paluu kolme kertaa kalliimmalla Finnairilla. Noh, ehkä se oli sen arvoista. Kone oli Finnairilla huomattavasti isompi (Airbus319) ja palvelu pelasi moitteettomasti. Aamulla jäi kaivelemaan nesteen puute; kuiva sämpylä ilman kostuketta oli ikävä nieleskeltävä. Mä en muutenkaan tajua miksi ei niinkin yksinkertainen peruselintarvike kuin vesi kuulu automaattisesti tarjoiluihin. Itse en juo kahvia ollenkaan ja teetäkin hyvin harvoin. Jokin viileä neste sen sijaan olisi ollut paikallaan. Ehkä en vaan osannut ilmaista itseäni oikein. Kysyin: "Onko vettä?", johon sain vastaukseksi että "On". Sitä vettä en kuitenkaan koskaan nähnyt. Itseasiassa pähkäilin terminaalissa vesipullon ostamista, mutta laiskana en sitten halunnut enää yhtään lisää kantamuksia. Ensi kerralla viisaampana liikenteessä. Bisnekset sujuivat hyvin ja lounas oli vapaavalintainen. Päädyin aurajuustobroileriin riisillä ja jälkkäriksi muutama lusikallinen aivan hemmetin makeaa mansikkahillolla sotkettua jogurttia, jota rahkaksi erehdyin luulemaan. Kuopion kentällekin ehdin sopivasti; oli aikaa suorittaa vessavisiitti ja selviytyä turvatarkastuksesta, jossa jouduin jälleen kerran vyöni ja korkkareiden vuoksi verhon taakse tutkittavaksi. Turvaleidi toivotti kuitenkin hyvää matkaa, joten nou problemos. Koneeseen siirtyminen voi alkaa. Olin aivan jumalattoman väsynyt, siitäkin huolimatta, että kiikutin eilen pojat vanhempieni luokse ja sain nukkua ne muutamat tunnit häiriöttä ilman yöllisiä katin rapsutuksia. Helpottuneena istahdin erään happaman vanhan herran viereen; ei pelkoa, että tulisin kotimatkalla häirityksi. Kaikki oli valmiina nousuun kun kapteeni kuulutti, että Helsingin päässä on ruuhkaa eikä lupaa nousuun herunut. Joo-o, ja mä kun olin valmistautunut kotona odottaviin päiväuniin viimeistään klo 16.30. Selasin pikaisesti tarjolla olleet lentolehdet läpi ja kun vihdoin päästiin matkaan, niin olinkin aivan haltioissani! Ensimmäistä kertaa osuin koneeseen, jossa oli keulakamera, jonka reaaliaikaista kuvaa näytettiin matkustamon monitoreissa. Vau! Kertakaikkisen mainio idea! Olipa upea fiilis kattella näkymiä kiitoradalta koneen noustessa :). Aivan yhtä jännittävää oli kun kamerakulmaa vaihdettiin nousun jälkeen näyttämään maisemia suoraan koneen alapuolelta. Tai se oli niin kauan hauskaa kun sitä iloa kesti. Aika nopsaan paksut pilvimassat saivat monitorit suoltamaan pelkkää valkoista. Helsingin päähän osuin sopivasti pahimpaan ruuhka-aikaan ja harmittelin, etten ollut ottanut oman auton sijaan taksia. En olisi millään jaksanut väsyneenä keskittyä liikenteeseen. Onneksi sain kesken matelemisen pitkän puhelun (väsyneenä tulin jotenkin luvanneeksi kaverihommia, joita mun ei pitänyt tehdä enää ikinä) enkä oikeastaan muista automatkan sujumisesta yhtään mitään. Pelottavaa sinänsä. Kotona odotti sitten seuraava show. Kuulin ihmeellistä rapinaa ja kun aloin selvittämään, jotta mikä oli äänilähde, niin jouduinpa jälleen kerran toteamaan, että parvekkeella oli lasituksista huolimatta talitianen. Siellä se tintti hyppeli eestaas ja mä mietin, jotta mitäs sille tekemään. Tintin onneksi pojat olivat poissa. Päädyin lopulta avaamaan kaikki lasit mahdollisimman auki ja toivoin tintin hoitavan itsensä ulos sillä välin kun itse lepuuttelisin hieman silmiä. Puolentoista tunnin kuluttua saatuani silmät jälleen auki painuin ensimmäisenä parvekkeelle tsekkaamaan tintin tilanteen. Siellä se kyyhötti pää selkäsulkien suojassa. Jotenkin musta tuntui ettei tintillä ollut kaikki kunnossa ja kirosin, jotta vielä tähän kipeä lintu vaivoiksi. Tintti näytti palelevan ja mä pohdin mitä voisin tehdä sen hyväksi; ottaisinko sen sisälle? Ajattelin kuitenkin etten viitsi lintupoloa järkyttää sen enempää vaan antaisin sen lepäillä rauhassa. Vein kuitenkin tintin viereen vesiastian ja kourallisen mysliä. Josko se siitä... Itse lähdin poikia moikkaamaan. Palatessani kymmenen aikoihin ryntäsin taas ensimmäisenä parvekkeelle katsomaan mitä väliaikaisasukille kuuluu. Näky oli julma. Tintti makasi ketarat jäykistyneenä kyljellään :(. Se oli entinen tintti se ja minä itkua vääntämään. Menisivät jonnekin muualle kuin mun nurkkiin kuolemaan!!! Siellä se edelleen makaa. Äippä käski pistämään pussiin ja roskikseen, mutta se on musta jokseenkin epäinhimillistä, joten odotan huomiseen ja roudaan sen sitten vanhempieni luokse maahan haudattavaksi. Isä saa toimia hautausurakoitsijana ja mä taidan ottaa papin roolin. Huoh... Kaikkea kanssa. Ei nyt millään kaiken tämän kiireen keskellä ehtisi keskittyä vielä hautausjärjestelyihin. Pojat jäivät vielä hoitoon. Minä menen nukkumaan.

Näin ajatteli Hermis klo 9/15/2005 11:12:00 ip.