Oman navan ympärys

Mitä on body -elämä ilman body -treeniä? Se on yhtä tuskaa, hermostuneita kädenliikkeitä, seinille kipuamisia, puhdasta epätoivoa ja suurta turhautumista. Itkua tässä tekisi mieli vääntää, kyyneliä lennätellä. Kuvittelin jo kaiken olevan kohdallaan. Nälkäkin oli jo. Ja kattia kanssa! Yhtä suurta kehon huijausta! Byääääh! Tulihan se sieltä. Itku. Eilen kuvittelin jo vatsaepisodin olevan ohi, förbi, you know! Olo oli miltei mainio; kipu poissa ja elämä hymyilee jälleen. Tavoitteena nostaa 1200 kcalrin paikkeilla keikkuvat syömiset ainakin 1400:aan. Eikä saarnaa liian vähästä ravinnosta, kiitos!!! I`m sick of hearing it! Joka stnan palstalla kaikkitietävät wanna-be ravintogurut toitottavat samaa sanomaa! Pelkkää BSää!!! "Syöt aivan liian vähän! Sun aineenvaihdunta pysähtyy! Sä kuolet!" Joo-o... Mä olen elänyt jo yli viikon 1200 kcalrilla ja vielä henki pihisee ja treeni potkii. Paitsi tänään :( Niin, mihinkäs mä jäinkään ennen kuin ärsytysnappula hirtti tappiin? Me and my achy belly! Tarina jatkuu (toivottavasti ei kovin pitkään..). Noh, illasta iski suitsait sukkelaan salamana taivaalta viiltävä alavatsakipu ja sitten olikin jo kiire repiä housua nilkkaan ja tähdätä pönttöön. Vanha kunnon ripulihan se siellä kaikui pitkin pöntön reunoja. (Tämän miespuolinen kolleegani totesi kuuluvan juttuihin, joita ei olisi halunnut kuulla, heh!) Tämäkin tähän vielä! Anna mun kaikki kestää... *silmät marttyyrimaisesti kiertäen kohti kattoa*. Mutta ei hätää, muutaman tyhjennyksen jälkeen homma taas hallinnassa. Tai ainakin niin luulin. Aamusta heräilin varovasti oloa tunnustellen. Hieman omituinen olo, mutta ah, ei kipua! Missään! Taivaallista! Kivuton elämä on taivaallista. Mitäs siinä sitten muuta kun sairaslomapäivää viettämään ja oikopäätä töiden kimppuun. Ai, enkö vielä kertonut, että mä vietän sairaslomaa aina töitä tehden? Mitäpä sitä päivät pitkät muutakaan. Jossain vaiheessa omituinen olo alkoi kuitenkin kiusaamaan liikaa, joten hain avuksi kuumemittarin. 37,3... Not bad! Käyn illalla tekemässä ihan kevyesti vaan pohkeet ja vatsat. No prob. Iltapäivästä oli aika vaihtaa lääkäritädin kanssa hieman kuulumisia. Kerroin tilanteen ja kerroin epäileväni yllättävästä käänteestä tyrmäystabletteja (ks. ed. postaus). Täti ei yhtynyt mielipiteeseeni; saattaa olla suolistoinfektio... tai salmonellaa. Whaaaat?! Salmonellaa! Mistäs prkleestä mä sellasen oisin nyt napannut? Ei hajua, mutta sovimme uudesta puhelinneuvottelusta perjantaille, jolloin tilanne tsekataan uudelleen ja päätetään pitääkö pistää paskaa purkkiin vai ei. (Myöskin tämän miespuolinen kolleegani totesi kuuluvan juttuihin, joita ei olisi halunnut kuulla! Kumma tyyppi.. niin suloisen herkkä ;)) Klo on 18.30. On aika valmistautua klo 19 treenitreffeille. Voimamies odottaa. Kamat kassiin, palari messiin ja menoks! Hei hetkinen... mitataan nyt vielä se lämpö ennen lähtöä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voimamiehelle oli tekstaria naputeltava ja treffit peruttava, ja kassin purkuun ryhdyttävä. Yksi sydänlihastulehdus elämässä, lieväkin, riittää.

Näin ajatteli Hermis klo 5/11/2005 11:27:00 ip.