keskiviikkona, lokakuuta 5

Ai-van Fiilareissa!

Mun ylitse on pyyhkäissyt harvoin näillä main tavattu suuri positiivisuuden aalto! Oon ollut järkyn hyvällä tuulella viimeiset pari päivää. Enkä nyt oikein löydä asiaan mitään suoranaista syytä. Hälyttävää! Ehkä tämä on jotain hormonaalista tai sitten "migreeni" sai pahemman kerran aivokemiat sekaisin. Noh, onhan se ihan mukavaa kun on vaihteeksi ihan syyttä suotta kiva olla. Veikkaan asian liittyvän elämänhallintaan; kerrankin musta tuntuu, että olen itse ainoa vaikuttaja oman elämäni kulkuun. En tiedä onko asia ihan noinkaan, mutta tunne on vahva ja se näemmä riittää :) Mä olen niin ylpeä itsestäni, koska tänään ihan oikeasti kuuntelin korvat hörössä kehon pikkuviestejä (tai no, ehkä ne eivät kuitenkaan olleet ihan pikkuisia ;)). Ja vieläpä vastasin näihin viesteihin! Ja kaiken lisäksi huomasin, etteivät maailmankirjat menneet sekaisin eikä taivas pudonnut niskaan, vaikka sallin itselleni tuiki tarpeelliset puolitoista tuntia breikkiä kesken työpäivän. Mahtavinta asiassa on se, että tämä katkaisuhoito todellakin auttoi; hermosärky laantui ja kunnon jysäriä ennustava jomotus hävisi takaraivolta. Loppupäivän olin pirteä, energinen ja ah, niin iloinen! Lisäksi Risto Reipas on ottanut mammasta mallia ja piristynyt tässä mamman kanssa samaa tahtia. Onpa ihana nähdä Riston taas loikkivan ja jahtaavan Kinnusen niin syvälle sohvan alle, ettei hännänpäätäkään näy. Haavat ovat arpeutuneet ja paranemaan päin. Muuten Hassu Kissa jatkaa yhä kaljuuntumista. Toivottavasti välttämättömät rasvahapot sein kastikkeena tekevät tehtävänsä.

*****
Töissä ovat taas vaihteeksi ovet paukkuneet. Ehkä mä ihailen tollasia itsetietoisia ja periaatteistaan kiinni pitäviä ylväitä ihmisiä. Jääleidi taitaa olla historiaa. Pisteet suorasta ja nopeasta toiminnasta. Kykenisinpä itse joskus samaan. Jääleidille onnea ja menestystä, vaikka hän tuskin tulee niitä tarvitsemaan. Hän luo itse oman onnensa ja menestyksensä. Arvattavastikin emme koskaan toisiimme tutustuneet ja ehkä parempi niin. Siitä huolimatta kaikki rispekti siihen suuntaan *syvä kumarrus*
*****
Ja sitten se treeni. Aijaijaijai kuinka homma tänään kulkikaan! Näitä hetkiä mä olen odottanut jo kuukausikaupalla; treeni-intoa, potkua, keskittymistä, voimaa, tiukkaa puristusta, räjähtävää supistusta, hallittua liikettä ja sitä järjetöntä hyvän olon tunnetta, jonka kaikki hiki ja leukojen puristus jälkeensä jättää. Jalkatreeni on ihan päällikkötason kamaa!!! Tänään päässäni syttyi myös pieni, mutta kirkkaudessa häikäisevän silmiinpistävä lamppu. Rakastan tätä lajia, koska siinä vielä 15 vuoden jälkeenkin oppii tajuamaan jotain uutta, isoa ja merkityksellistä. Ymmärsin vihdoin kuinka treenata koko paketti herkeämättä tiukkana ja jokainen hermorata nätisti omalla paikallaan. Uskon, että tässä on polku paranemiseen. Vaellus toisella polulla kohti ehjää kehoa alkaa perjantaina. Sain ajan hierojalle.

2 Viestiä:

Klo 10/06/2005 08:47:00 ap., Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tajuan oikein hyvin mitä treeni sinulle merkitsee, katsos olen itse samanlainen "hulllu". Viimeksi eilen koin suorastaan euforisia tunteita vääntäessäni raskaalla raudalla.
Siksipä pystyn täysin eläytymään kipusi tuomiin tunteisiin, ainakin itelleni oli kauhistus todeta olevani "epäkunnossa" ja kykenemätön treenaamaan sielunsa kyllyydestä.
Ehkäpä siksi koetan aina tahollani auttaa ihmisiä pääsemään kipujensa oravanpyörän yli ja palaamaan takaisin elämään missä he ovat onnellisia.
Venyttelyt jotka itselleni muodostuivat kivuttoman treenin ja yleensä kivuttoman elämän kulmakiviksi olivat scalenes ja pectoral minoris lihaksiin kohdistuvat. Nimittäin hermo joka kivut aiheuttaa kulkee juuri näitten lihasten alta tai läpi. Toki ohjelmaan kuului myös muita yläkehon venytyksiä. Ensiksi aloitin varovasti, sellaisia 6 sekunnin venytyksiä pitkin päivää ilman että kipu ehtii paljoa tuntua. Siinä sitten hiljakseen homma alkoi toimia ja kivut kaikota, venytykset pidentya, ei yhtäkkiä, hiljalleen. Treeniä jatkoin rauhallisesti tunnustellen ja vältin niin hyvin kuin voin kaikkea mikä aiheuttaa puutumista tai kipua. Ilman kivun kunniotusta et tuosta yli pääse, ja turha uhoaminen on sikäli tyhmää että se voi johtaa homman kroonistumiseen, hermopinne pitkään jatkuessaan voi vaurioittaa hermoa pysyvästi. Jo senkin tähden kannattaa homma hoitaa asiallisesti. Arvaat varmaan kuka tämän "saarnan" kirjoitti.

 
Klo 10/06/2005 10:25:00 ip., Blogger Hermis kirjoitti...

Heipä hei ms, ja mukava kuulla, että hulluus meitäkin yhdistää ;).

Millaisia venytysliikkeitä olet käyttänyt? Itse OMT:n opastuksella venyttelen scalenusta kallistamalla päätä hiukan eri kulmiin ja samalla vetämällä kaksin käsin rintalihaksen päältä vastasuuntaan. Pectoralis minor onkin sitten jo hankalampi juttu eikä OMTkään osannut siihen kohdistuvaa venytystä neuvoa. Avustajan avulla venytys onnistuu, mutta siinäkin joutuu aikamoisiin asentoihin taipumaan ja avustajan tulee kyllä tietää mitä tekee. Rinnan osalta ohjelmassa on nyt enemmän majoriin kohdistuva perinteinen käsi seinää vasten ja vastakierto menetelmä.

Uhoaminen on hölmöä vähän asiassa kuin asiassa, mutta kun turhautuminen iskee, niin järjen ääni ei paljoa päässä soi ;)

Tänään on taas ollut parempi päivä, vaikka aamulla hieman pahinta pelkäsin. Uskon eilisen voimakkaamman kipuilun liittyneen edellispäivän käsittelyyn. Myös lihakset, erityisesti ylätrapezius on aivan juntturassa, joten kipu saattaa olla osin nyt myös lihaskipua. Toivottavasti huominen hieronta auttaa tätä puolta.

Taistelu terveemmän kehon puolesta jatkuu!

 

Lähetä kommentti

<< Pääsivulle