Onko kehokulttuuri in?
Jos viimeaikaisia iltapäivälehtien juttuja lukee niin kehokulttuuri on ehdottomasti in! Vai onko sittenkään? Muutama viikko takaperin oli Ilta-Sanomissa juttua body-fitness -leiriläisistä, tämän viikonlopun Iltalehden Viikonvaihde -liitteessä oli puolestaan artikkeli "Tohtori Muskelin päivä", joka kuvasi kehonrakentaja-lääkäri Tomi Miettisen päivärutiinia. Molemmat artikkelit kertovat kehokulttuurista, vaikkakin hyvin erilaisista sellaisista. Onko näissä jutuissa mitään yhteistä? Kyllä vaan, paljonkin. Oikeastaan tästä näkökulmasta katsottuna välittyi molemmista sama pointti; kehoihmiset ovat friikkejä ja perin omituista kansaa. Outoa asiassa on mielestäni se, että itse kehoelämää viettävänä en todellakaan koe olevani mikään friikki tai erikoistapaus muiden ihmisten joukossa. Pidän itseäni tuiki tavallisena tallaajana, joka osaa ja haluaa kehoasioiden ohella ajatella myös muita asioita. Osaako filatelisti ajatella mitään muuta kuin niitä pieniä paperilappusia tai mitä tarralätkiä nuo nykyään lienevätkään? Osaako hevostyttö tehdä jotain muutakin kuin ratsastaa ja puhua hevosista? Ihan varmasti osaavat niin, ihan samoin kuin me kehoihmisetkin. Kehoihmisten ympärillä vaan tietyt mielikuvat istuvat harvinaisen tiukassa. Mahtavatko edes blondit olla yhtä leimattua kansaa? Kehoaiheisilla keskustelupalstoilla on viikonloppuna käyty keskustelua Iltalehden artikkelin sävystä; toiset näkevät jutun positiivisessa ja toiset negatiivisessa valossa. Itse olen pitänyt näitä molempia juttuja kehokansaa entisestään leimaavina. Molemmista paistaa läpi friikkiys tai sen erityinen korostaminen vai mitä sanotte IL:n Viikonvaihteen pääkirjoituksesta? "Kurkistus punttisaliin todistaa, että ihan kaikki eivät grillaa juustomakkaroita kesälläkään. Himobodarilla ei ole kesälomaa. Haastattelemamme kehonrakentaja on rutiineissaan niin tarkka, että heikompia huimaa. Herätys joka aamu 4:45, kurkkupalojen punnitseminen, ruokien täsmällinen kirjaaminen ruutuvihkoon (jo kahden vuoden ajan!) ja nukkumaan iltakahdeksalta. Sitä kuuluisaa asentoa, jonka bodarit ottavat kilpailuissa, harjoitellaan koko kesä. Kun toinen jalka siirretään poseerausasentoon, "yläkerta" laitetaan valmiiksi ja otetaan "hapet pois"." Itse teen aivan samoja juttuja päivittäin kuin jutun bodari, mutta en silti saisi ikimaailmassa elämääni tai päivärutiiniani kuulostamaan noin eksoottiselta! En ehkä herää lenkille 4:45 vaan vasta 5:30 (tänään!), enkä poseeraa tosissani kuin muutaman kuukauden välein kameralle (salaisista peilisessioista ei puhuta ;)), mutta periaatteessa toiminnot ovat aivan samat. Kuulostaako blogitekstini lukijoista oikeasti samalta kuin edellinen kappale?! Toivottavasti ei... itse en ainakaan jaksa uskoa siihen. Ja vielä muutama pikku nyanssi lehtiseen liittyen. Erittäin mielenkiintoista oli juttujen esitysjärjestys; ennen bodarijuttua julkaistiin Urheiluliiton pj:n Ilkka Kanervan haastattelu aiheesta doping Ateenassa. Mukava johdatus bodariartikkeliin, eikö totta? Kun ensin luet sivullisen verran juttua piikityksestä ja seuraavaksi käännät bodarisivulle, niin eikö mielleyhtymä tavallisen ennakkoluuloisen ja mielikuviin tukeutuvan lukijan päässä ole täysin selvä?! Näin olisin itse taipuvainen veikkaamaan. Siis doping = bodari = doping. Hienoa piilovaikuttamista, heh! Ja kun tähän soppaan lisätään vielä muutaman sivun päässä juttu proteiinidieetistä (Atkins) niin Viikonvaihde alkaa jo erehdyttävästi muistuttaa bodauslehteä ;D. Hmmmm... saisikohan vielä tämän parisuhdeterapiajutun kytkettyä jotenkin bodausaiheeseen....
Näin ajatteli Hermis klo 8/09/2004 05:36:00 ip.
3 Viestiä:
Kummajainen sitä ollaan töissä, kyllä. Mutta toisaalta sehän on vain hauskaa ja nautin oikeastaan siitä, että saan jotenkin jotkut ärsyyntymään. Mun ei tarvitse edes tehdä mitään, pelkkä ulkoinen, urheilullinen olemus tuntuu ärsyttävän joitakin. Kun käyn fillarilla töissä, se ärsyttää. Kun kieltäydyn tarjotuista herkuista, se ärsyttää. Kun en valita niskakipuja enkä muitakaan kolotuksia, se ärsyttää. Polarin mittari, joka on samalla ainoa kelloni, ärsyttää.
Ja mun ei tosiaan tarvitse tehdä mitään. En tuo esille elämäntapaani. En kritisoi tai saarnaa muiden ruokailuista, tarjotuista herkuista. En valista liikkumisen tärkeyttä. Yms. Olen vaan lihaksikas oma itseni ja se jo ärsyttää, joitakin.
Hauskin kommentti yhdeltä työtoverilta hänen katsottuaan bodykisoja tv:stä, "Ne näyttää ihan rusinoilta". Mulla taitaa olla rusinat hieman erilaisia kuin hänellä. Ja fitnesspimut on rumia, liian laihoja, samaan hengenvetoon kehuttiin missien ulkonäköä, mutta muutamia sitten haukuttiin lihaviksi. :)
T. Amanda
Sanoisin, että osittain kaikki pahat puheet ovat kateutta. Uskoisin, että useimmat ihmiset haluaisivat timmin vartalon, joka toimii (=jaksaa liikkua eikä kolota).
Itse olen saanut suoraan sanottuna todella paljon paskaa niskaan terveellisten, liikunnallisten elämäntapojen noudattamisen myötä, mutta yritän ajatella, että minulla on jotain paljon parempaa kuin huonosti syövillä liikkumattomilla ihmisillä. Minä voin hyvin ja jaksan tehdä asioita hyvän kuntoni ansiosta. Terveellisen ruokavalion vaikutus on todella huomattava, sillä se tuo hyvinvointia ja ihan sellaistakin hyvää, että vatsa toimii kunnolla jne.
Omasta kaveri/tuttavapiiristä ei paljoa "friikkejä" löydy, mutta onneksi täällä netissä on hengenheimolaisia! Itse en ehkä ole niin kunnianhimoinen ja pitkäjänteinen kuin esim. Hermis, mutta kuitenkin haluan pitää itsestäni huolta.
Kummajaisissa ei ole mun mielestä mitään vikaa silloin, kun ollaan kummajaisia ns. positiivisessa mielessä. Nämä lehtijutut vaan tahtovat tavalla tai toisella korostaa kehokansan kummajaisuutta sen negatiivisessa merkityksessä, jolloin nämä omituiset mielikuvat erityisesti tarttuvat asioista tietämättömien mieliin. Negatiivisten mielikuvien pelossa "tavalliset kehonrakentajat" (vrt. kilpakehonrakentaja) eivät sitten uskalla käyttää itsestään koko kehonrakentaja nimitystä, vaikka he itseasiassa tekevät kovastikin töitä kehoa rakentaakseen. Aiheesta lisää jutussa Minäkö bodari?.
Ja mitä Anon viestiin timmistä vartalosta ja kateudesta tulee, niin olisipa mielenkiintoista leikkiä hyvää haltijaa ja antaa kaikille länsimaisen kulttuurialueen ihmisille mahdollisuus valita läskiminän ja timmiminän väliltä. Veikkaan, että kovinkaan moni ei siinä tapauksessa päätyisi läskiminään.... paitsi siinä tapauksessa, että he ihan oikeasti olisivat mielenhäiriöisiä ;). Kyllä elämä jo viisi kiloa kevyempänä on melkoisen erilaista. Ja mikä se ero olisikaan, jos muutos tapahtuisi yhdessä yössä! Tavallisesti kilot karisevat niin hiljaksiin, että ei enää edes muista millaista oikeastaan olikaan kantaa 10 voipakettia jatkuvasti mukana.
Ja mä en muuten todellakaan ole pitkäjänteinen tyyppi!!! Heh! Kaikki mut tuntevat voivat helposti todistaa tämän. Olen ehdottomasti "kaikki tänne, heti mulle ja just nyt tällä sekunnilla" -tyyppiä ;). Mutta joo, kunnianhimoa ja tavoitteita löytyy vaikka muille jakaa ;). Taitaa se meitsin matalinkin aita olla vähintäänkin taivaissa... *miettii*
Lähetä kommentti
<< Pääsivulle