Kehoa siellä ja kehoa täällä

Noniin, nyt on telkasta tullut ulkonäkövalistusta oikein olan takaa; eilen peppudokkari ja Inhimillisen tekijän anorektia-keskustelu, ja tänään 45 minuuttia ohjelman "Naiset haluavat filettä" -osuus. Mitäs tästä kaikesta nyt sitten ajattelisi? Anorektia-juttu jäi oikeastaan katsomatta, kun tämä sydäntä lähellä oleva pepputeema meni sen ohitse. Tullee kaiketi viikonloppuna uusintana, joten silloin voin keskittyä vielä siihen. Peppudokkari tuntui kyllä hyvin kaukaiselta ja uskomattomalta. Mielestäni operaatiossa käynyt leidi sai kyllä mukavan näköisen vyötärön verrattuna aiempaan, mutta rasvat olisin kyllä jättänyt ruiskuttamatta takaisin kehooni. Helpolta näytti homma; imetään rasvat pihalle ja olet kunnossa. Ei mitään vuosien liikuntakarusellia ja raastavia dieettejä. Mitä nyt hieman kipuja, eikä mitään takeita siitä miltä kroppa näyttää vuoden päästä. Tosin silloinhan voi mennä jälleen kirurgin pöydälle, jos jokin kohta on valahtanut. Helppoa, nopeaa ja "halpaa"! Kaikki vaan operaatioon! Ohjelmassa annettiin ymmärtää, että iso ja pyöreä takamus olisi nyt jotenkin pop, mutta itse kohtalaisen pyöreän pyrstön omaavana olen asiasta toista mieltä. Mutta ehkäpä tämäkin trendi sieltä Ameriikoista vielä tänne Vanhan mantereen kamaralle kerkiää ja minäkin pääsen vaatekauppaan sovittamaan innosta hihkuen kerrankin itselleni täysin sopivaksi muotoiltuja housuja. Näinä päivinä kun tahtovat housut jäädä puolireiteen tai jos reisi-persusosasto on fine, niin vyötäröltä (lantiolta ja siitä välistä) löytyy pakkakaupalla turhaa kangasta. Jäänpä siis odottelemaan ihmettä tapahtuvaksi... Sitten naisten hauisintoilusta. Telkassa näytetään ohjelma, jossa hyväkuntoinen ja -kroppainen nuori nainen kertoo jopa ylipirteänä liikkuvansa (urheilevansa) 40-50 tuntia viikkoa kohden. Mitäs tästä seuraa? Kohta puoliin meillä on uusi trendi, jossa ei enää ainoastaan syödä minimaaliset määrät ruokaa vaan myös liikutaan maksimaalisesti järjettömiä määriä, koska tavoitteena EI ole hyvä olo ja terve keho vaan samannäköiset hauikset kuin ohjelman päätähdellä. Nojoo, tätähän tämä nykyään on... Heräsipä vaan mielessäni kysymys, että kuinka kauan kroppa ja pää tuollaista menoa kestää? Mukava olisi ollut tietää, kauanko tämä liikunnallinen ura on jo jatkunut ja mitä tytteli jaksaa "vapaa-ajallaan" puuhastella. Entäpä vammat? Onko niitä mahdollisesti jo esiintynyt? (Itsellä jälleen vanha pakaravaiva vihoittelee liian useiden juoksukilometrien ja rankan jalkatreenin (2xvko) seurauksena. Mutta minähän oonkin jo vanha luuska... ;)) Onneksi itse on tullut aloitettua saliharrastus aikana, jolloin ei vielä kohdistunut tämän päivän suuria paineita kehon ulkonäköön. Epäilenpä, että olisin moisen motivaation vuoksi jättänyt homman jo monesti kesken. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun en sairauden vuoksi voinut vuoteen harrastaa salitreeniä (enkä mitään muutakaan liikuntaa) ja kaikki oli jälleen aloitettava täysin puhtaalta pöydältä - alusta. Noh, tietotaito sentään oli jäljellä. Lihaksikkaan kehon saavuttaminen laillisin keinoin ei ole helppoa. Se ei välttämättä ole helppoa miehille, mutta vielä vaikeampaa se on naisille ja vaatii henkilöltä äärettömän paljon - omistautumista, pitkäjänteisyyttä, kurinalaisuutta, muutosta, verta harvemmin, mutta hikeä sitäkin enemmän ja joskus jopa kyyneleitä. Moni aloittaa saliharjoittelun innoissaan ja täynnä epärealistisia odotuksia. Lähes yhtä moni sen vuoden kuluessa lopettaa. Miksi? Siksi, koska vuosi on äärettömän lyhyt aika muokata kehosta lihaksikasta. Töitä on tehtävä paljon, mutta tulokset ovat ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen kiven alla. Turhauttaa ja motivaatio pelkän ulkoisen olemuksen muuttamisessa ei ole riittävästi. Tai mistäpä minä sitä tietäisin. Ehkäpä nykynuorilla juuri ulkonäkö on se kaikista suurin motivaattori.

Näin ajatteli Hermis klo 11/12/2003 09:52:00 ip.