Kuka pelkää Hermis sutta?
Onpa tässä eilen ja tänään tapahtunut taas jotain, joka on pistänyt pohtimaan omaa kyvykkyyttä toimia yhteisön jäsenenä, laumassa. Mielestäni osaan asettua toisen asemaan, pohtia asioita usealta eri näkökannalta, ottaa huomioon muut ihmiset ja heidän tunteensa, osaan käyttäytyä hillitysti ja hienovaraisesti ja huomioida muut toisinaan jopa itseni kustannuksella. Näin siis mun mielestä, mutta jotenkin todellisuus ja tapahtumat osoittavat toisin, ja siksi lienee paikallaan pohtia jälleen kerran omaa toimintaa lauman jäsenenä.
Toisaalta olen kyllä luonteeltani erakko. Viihdyn omissa oloissani ja harrastan mieluummin yksilölajeja kuin joukkuepelejä. Kertooko tämä jotain enemmän? Olenko pinnan alla kuitenkin niin epäsosiaalinen kuin äitini mun puolileikillään väittää olevan? "Sä oot niin epäsosiaalinen". Ehkä se ei olekaan leikkiä, vaikka itse sen näin olen päässäni vääntänyt. Ehkä mä ihan oikeasti olen kyvytön sosiaalisiin kontakteihin. Miksi muuten asiat, joilla tarkoitan vain hyvää kääntyvät jotenkin kummasti itseäni vastaan? Ja miksi vielä siinäkin vaiheessa kun olen heittäytynyt täysin selälleni paljastaakseni kaulani täydellisen alistumisen merkiksi sitä ei ymmärretä millään tasolla vaan hyökkäykset (tässä tapauksessa ehkä enemmänkin arvostelu ja muu mielestäni jo selvitettyjen asioiden vatvominen) jatkuvat edelleen. Siinä vaiheessa tulee kyllä jo melko neuvoton olo, kun ei tiedä, että mitä ne vielä multa haluavat. Itse kuvittelin jo tehneeni kaiken tehtävissä olevan. Väärin.
Okei, olen siis mielestäni tehnyt kaiken voitavani, mutta edelleenkään se ei tunnu riittävän. Mitä sitten tapahtuu? En tiedä mitä muille ihmisille tapahtuu, mutta mut ainakin valtaa silmitön raivo, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä tilanteen rauhoittamiseksi ja kuinka pääsisin epämielyttävästä tilanteesta ulos. Ja kun raivo iskee, niin silloin on hommasta järki kaukana ja toimintaa ohjaavat puhtaasti tunteet ilman rationaalisen ajattelun hiventäkään. Niskakarvat nousevat pystyyn, häntä nousee koipien välistä, aistit valpastuvat, ylä- ja alahampaat paljastuvat uhkaavasti ja murina yltyy sietämättömäksi. Taistelu on valmis. Ei armoa. Vahvin voittakoon.
"Sudelle lauma on koko sen elämän perusta. Sudet hankkivat laumassa sekä itselleen että toisilleen ruokaa. Ne metsästävät yhdessä. Ne hoitavat johtajaparin pentuja yhdessä. Kuten huomata saattaa, lauma on ikään kuin 'perhe'. Laumassa vallitsee kuitenkin tiukka arvojärjestys, ja välillä eri arvoisten susien välillä (etenkin uroksilla) voi tulla pahimmillaan jopa verisiä taisteluita. Saattaa kuullostaa ankaralta ja luonnottoman julmalta, mutta tosiasiassa sudelle tietty arvoasema merkitsee turvaa ja vain tietäen arvoasemansa laumassa se voi elää tasapainoisesti ja rauhassa."
Näin ajatteli Hermis klo 10/06/2004 03:33:00 ip.
8 Viestiä:
Miten diagnoosina olisi narsistinen persoonallisuushäiriö, tämän päivän MTV3:n 45minuuttia tyyliin...
Siis mitä häh?! Väitätkö sä mua joksikin hemmetin psykopaatiksi?! Jos näin on, niin kehottaisin sua vähentämään TV:n katselua tai lisäämään mun blogin lukemista. Huh hei! Tämähän tästä vielä puuttuikin. Hmmmm... toisaalta noin yleensä ottaen kaikki kehonrakennusta harrastavat määritellään mielenvikaisiksi tai ainakin vähintään narsisteiksi. Whatever... narsistinen narkkari! Siinä tämän vkon saldo. Great!!! Kaipa tässä pitäisi olla ylpeä itsestään!
P.S. Nää nettitohtorit on kyllä ehdottomasti parhaita...
Käypä tekemässä testi vaikkapa tästä:
http://www.testimaa.com/psyko/test.asp
Kuinkas tosissasi tämän bloggaamisen kanssa oikein olet... ;-) And seriously, jos herne menee oman bloginsa kanssa, niin varsin todennäköisesti ihan oikeiden ihmisten kanssakin...Relax!
Mä olen tosissani kaiken kanssa mitä ikinä teenkin; 100 lasissa tai ei mitään!
Psykopaatti -teoriaasi tukee se, että kävin jonkun anonyymin ahdistelijan (= sun) kehotuksesta tekemässä psykopaatti -testin:
Testisi tulos: (Keskiarvotulos: 39 %)
Olet 22% PsykopaattiTilastot perustuvat 495149 tehtyyn testiinHappy now?! Toivottavasti tulos tyydytti ;)
Hei,
Olen tässä miettinyt, että miten kommentoisin tuota edellistä nimetöntä postaajaa, mutta energian hukkaamista se taitaa olla. Pikkukivien päältä kannattaa vain kävellä.
Minä olen tullut siihen tulokseen, että oman tien kulkemisesta pitää tässä maailmassa miltei aina maksaa. Joskus riittävät taskurahat, toisinaan ei mikään - ja päänsilityksiä tulee aniharvoin.
Tavallaan se on hassua ja ristiriitaista nykykulttuurissa, jossa yksilöllisyyttä arvostetaan ja korostetaan joka käänteessä, jopa niin, että se tuntuu välillä itseisarvolta. Ja kun meistä jokainen kuitenkin uskoo olevansa ainutlaatuinen ajatuksineen, arvoineen ja ratkaisuineen. Niin kuin taatusti onkin, tavallaan, sillä loppujen lopuksi me kai mahdutaan kaikki samaan tavisten kastiin.
Miksi erilaisuuden sietäminen on sitten niin vaikeaa?
Mitä väliä on erilaisuudella maailmassa, jossa kaikki ovat omanlaisiaan? Kannattaako siihen takertua, jos en kuitenkaan halua, että muut olisivat samanlaisia kuin minä?
Minusta oman polun tallaamisen tekee vaikeaksi nimenomaan se ristiriita, että sitä kuitenkin kuuluu siihen massaan, taviksiin. Muita ihmisiä tarvitsee enemmän tai vähemmän vaikka miten olisi sinut itsensä ja oman "poikkeavuutensa" kanssa, seisoisi omien ratkaisujensa takana tietäen, että ne ovat minun parhaakseni eivätkä ne vahingoita ketään vain siksi, että eroavat keskiverrosta. Omaa polkua on ikään kuin vaikea sovittaa maailmaan niin, että se kulkisi harmonisesti tavanomaisempien polkujen lomassa.
Usein tuota sovittelua hankaloittaa pelkästään oma yksisilmäisyys, se että tavallisen itsekkäänä ihmisenä näkee vain oman etunsa, oman ratkaisunsa paremmuuden ja tahtoo sen toteuttaa. Vähintään yhtä usein hankaluutena - näin minä väitän - ovat kuitenkin muiden ihmisten asenteet - ehkä nimenomaan se, miten yhden tyypin rohkeus erilaisuuteen/yksilöllisyyteen nostaa esille oman keskinkertaisuuden. Ainakin minun kokemukseni on se, että jos on hiukankin omaleimaisesti valitsevaa tyyppiä, joutuu kyllä yhteisön paineen kohteeksi - ja oppimaan toisten huomioonottamisen. Kun vielä taipuisi tyypilliseen ratkaisuun, saisi kuulua joukkoon eikä horjuttaisi tuttua ja turvallista erikoisuudellaan.. sehän se pohjimmainen pelko on. (Mutta mitä on sen takana, puutteellinen itsetuntoko?)
Minä itse kuulun ammattikuntaan, jossa työskentely kokolailla vaatii sitä, että persoonansa pistää peliin kunnolla. Rutinoituneeseen tapaan voi tietysti turvautua niin kuin missä tahansa työssä, mutta pohjimmiltaan tuotokseni tuovat jatkuvasti myös sisimpäni arvioivan katseen eteen. Jatkuvasti ollaan tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, ja periaatteessa heidän kaikkien kanssa on tultava toimeen. Ja vaikka pyrkimys on yhtäältä objektiivisuuteen ja tasapuolisuuteen, on toisaalta - jo työn mielekkyyden vuoksi - pidettävä kiinni myös omintakeisuudesta. Väistämättä sitä joutuu sitten myös puolustus- ja taistelukannalle, luovuttamaankin.
Ammattikuntani törmää työssään monenlaiseen ja on jo siitä syystä melko salliva, jopa niin että kaikenlaista "persoonallisuutta" pidetään melkeinpä tavaramerkkinä. Silti näissäkin ýhteisöissä on omat sääntönsä ja kuppikuntansa, jonkinlaiset kirjoittamattomat normit tai oletukset, joista poikkeaminen vie herkästi joukon ulkopuolelle. Mihinkäpä siitä pääsee: siellä missä on joukko ihmisiä, on myös keskiverto, jota myös enemmistöksi kutsutaan. Se, että sen kanssa pitää elää, ei tarkoita, että omasta kannastaan tarvitsisi automaattisesti luopua, on vain kyettävä perustelemaan ratkaisut itselleen - ja tarpeen mukaan, joskus sosiaalisena myönnytyksenä, tehtävä sitä myös muille.
Ja miten tämä kaikki liittyi mihinkään?
Rohkeutta susien reiteille,
t. Ninja
Uuuuuh Ninja, nyt kertoilit kyllä niin syvällistä tarinaa, että en ihan tainut päästä geimeihin mukaan, heh. Mutta ei se mitään, sun pitkiä sepustuksia on aina mukava lukea.
nimim. Hengessä mukana ;)
Hermis, olen minäkin vähän pihalla tuosta viittaamastasi tapauksesta yhteisössä, mutta homma on ojennuksessa ja that's it.
Minä olen oppinut viime vuosina hyväksymään, että olen oikeasti aika epäsosiaalinen erakko, enkä yritä teeskennelläkään hypersosiaalista verkoistoituvaa huomiotalouden taitajaa.
Tsemppiä, hukkaseni! ;-)
t: Pete P.
Jooh, mäkin vetäydyin tänne omaan koloon viihdyttämään lähinnä itseäni ;).
Mutta "yhteisössä" kaikki ennallaan! Käyn kyllä kurkkimassa, mutta jatkan jo aiemmin pitämääni hiljaista linjaa. Jos jollakin jotain asiaa on, niin mut kyllä löytää siinä tapauksessa hyvinkin helposti. Ainakin kuvittelen hoitaneeni puffityön kohtuullisesti ;)
Lähetä kommentti
<< Pääsivulle