Hyvä huono päivä

Tänään on meno ollut toisaalta mitä parhain ja sitten taas huonompaakin huonompi. Hmmmm... mistähän tämän kerronnan oikein aloittaisi. Josko aloittaisi alusta ja lopettaisi lyhyeen ;) Kaikki oikeastaan alkoi to-pe välisenä yönä, joka kului jälleen kerran syntyjä syviä pohtiessa. Mua alkaa jo pelottaa, että kolmenkympin kriisi iskee uudemman kerran. Näin se muistaakseni silloinkin alkoi ja aivan samoja asioita yökaudet pohdin. Toistaiseksi en ole vielä onnistunut valvomaan neljää vuorokautta putkeen. Toivottavasti en siinä onnistukaan. Joo no, mä oon tyyppi joka hoitaa hommansa viimesen päälle. Tai ainakin yritän hoitaa kaiken sillä mentaliteetilla kunnes SE raja tulee vastaan. SE raja on tainut nyt tulla vastaan. Kun tajuan, että stressaamisella ja yrittämisellä ei ole paskankaan arvoa, niin homma kääntyy päälaelleen sillä samaisella sekunnilla. Jos aikaisemmin huolehdin kaikesta mahdollisesta ja vielä vähän enemmästäkin, niin nyt ei millään ole mitään väliä. Olen vaihtanut "ihan sama mulle" -vaihteelle. Tehkää, mitä lystäätte, EVVK! Tämä vaihde meni päälle silloin to-pe välisenä yönä kun klo 4 nousin koko yön valvoneena tekemään hommia. Kun mä vihdoin tajusin missä nyt mennään, niin tuli aivan mieletön helpotuksen tunne. Sellainen tunne tulee silloin, kun tajuaa, ettei seurauksilla ole enää mitään väliä. Mä tiedän, mihin mä pystyn ja moni muukin tietää sen eli mun ei tarvitse enää todistella mitään. Hmmm... tai ehkä sen verran, että kyllä mäkin osaan tarpeen tullen antaa asioiden mennä täysillä päin persettä tuntematta siitä sen enempää omantunnon tuskia kuin kukaan muukaan. Nämä olivat taustat ja näistä taustoista alkoi viikonloppu, vapaa sellainen :). Olin aloittanut työt ajoissa ja lopetin ne myös ajoissa. Perjantai klo 15 jälkeen olen työasioista viis veisannut. Olen keskittynyt harrastamiseen ja nautiskeluun, jälleen yltiöpäiseen sellaiseen *nolo*. Eilen vietin yli kaksi tuntia salilla tehden raskasta jalkatreeniä, joka käsitti jopa kokonaiset viisi eri liikettä, heh! Oli kyllä niin tahmaista, niin tahmaista. Jotenkin kuvittelin ennen treeniä, että voin taas jatkaa siitä, mihin joskus jäin ja sehän sitten kostautui melko totaalisena hyytymisenä. Eikä siinä vielä kaikki! Koska eilen ei ollut kotona mitään syötävää enkä laiskuudeltani jaksanut raahautua kauppaan sellaista hakemaan, niin sain aivan loistavan tekosyyn syödä mitä kaapista löytyi eli paketillisen nuudeleita. Ja siinähän ne menivät taas ravintoainearvot ja - jakaumat täysin pyllylleen. Hiilari oli päivän sana. Tänään oli ajatuksena aloittaa päivä juoksuohjelman mukaisesti 45 minuutin lenkillä. Heräsin kahdeksalta, katsoin ulos ikkunasta, peruin lenkin ja soitin äipälle, jotta lähdettäiskös Itikseen haahuilemaan. Ja niin me sitten lähdettiin! Lenkki muuten peruuntui syystä, että mittari näytti alta viiden asteen, vettä tuli taivaan täydeltä ja tuulellakin oli navakat otteet. Itiksessä päivä kului mukavasti kuteita sovittaen ja seteleitä polttaen. Mukaan tarttui kahdet kengät (i-ha-nat!), kahdet suorat jakkupukuhousut, uniikkifarkut, kummitytön synttärilahja (myöhässä) ja jotain pienempää roipetta. Tämä oli kaikki sitä hyvää ja tällä kertaa jopa kohtalaisen rentouttavaa puuhaa siitäkin huolimatta, että en edelleenkään ole mikään shoppausfriikki ja että "jouduin" vetämään varmaankin lähemmäs kahdetkymmenet sovitettavat housut jalkaani. Onneksi kaikki olivat tällä kertaa sentään numeroa 36 eivätkä siitäkään huolimatta olleet varsinaisesti liian pieniä. Ne eivät vaan sopineet muutoin. No mikä tässä päivässä sitten oli lenkin peruuntumisen lisäksi huonoa? Hesen Salsa hampurilainen ja Fazerin 100 gramman Geisha -suklaalevy. Nehän ne. Eipä sitten muuta aamupuuron ja ruispalan lisäksi tarvittu kun kalorit jo huitelivat ylilukemissa. Pläääh... jo kaksi ravitsemuksellisesti epäonnistunutta päivää peräjälkeen. Noh, eipä tässä ainakaan pääse tiivistymään! Just hehkutin kuinka syömiset sujuvat ja samantien saan syödä sanani tässä kaiken muun ohella. En tiedä jäikö selkäranka Turkin aurinkorannoille vai mitä oikein tapahtui, mutta jotenkin ei ole homma oikein hanskassa nyt. Mieli tekisi syyttää stressiä, mutta koska inhoan pistää syyt muiden niskoille, niin kaipa sitä on vaan myönnettävä oma heikkoutensa. Eilen tossa jalkatreenin lomassa pohdin, jotta taitaisi olla paree tässä iässä jo ripustaa salihanskat (mitkä hanskat?) naulaan ja siirtyä harrastamaan jotain ikäisellen sopivampaa lajia. Totuus on nimittäin se, että vielä viitisen vuotta sitten tällaiset tauot eivät paljoa lihaskuntoa hetkauttaneet, mutta nyt tulosten ja kehon päivittäminen taukoa edeltäneeseen kuntoon on aivan järjettömän vaikeaa. Ensi viikolla kuultanee onko tähän syynä jotain muutakin kuin vain karttuneet ikävuodet... Nojoo... Illasta päätin järjettömän kipeistä pakaroista, pohkeista ja takareisistä huolimatta kipaista sen aamulla väliin jääneen lenkin. Mittari oli tällä kertaa lähellä nollaa ja mä päätin, että ulkona on aivan liian kylmää mulle. Lähdin sitten salille juoksemaan. Ensimmäinen kerta kun vetäisin lenkin matolla. Olipas harvinaisen tylsää hommaa kun korvissa soi Britney "the Sexy teini" Spears. Kyllä lenkkipolut ja kävelytietkin aina salimaisemat voittaa. Tällä kertaa iski kuitenkin mukavuudenhalu. Ja saattaahan tuo tässä tulevan talven mittaan iskeä vielä toistekin ;) Meniköhän tää sittenkään niin kovin lyhyesti... ;)

Näin ajatteli Hermis klo 10/09/2004 11:23:00 ip.