Salitarinaa

Tänään se sitten tapahtui; yksi suurimmista peloistani kävi toteen. Olin tätä jo osannut odottaakin, uumoilla ja etukäteen pelätä. Oli vain ajan kysymys milloin se tapahtuisi, ja se tapahtui tänään! Olin salilla ns. heavy gymin puolella kaksin erään nuorehkon kaverin kanssa. Kaveri punnersi penkkiä tangolla, minä vinopenkkiä käsipainoilla. Olin valmistautumassa viimeiseen sarjaani; rannesiteiden kiristys, sykemittarin kääntö ja painoista kiinni kun salin toiselta puolelta kuului vaimea ähkäisy: "Tuutsä auttaan...". Niinpä niin, siellähän se oli kaveri tangon alla eikä siinä tilanteessa ollut paljoa vaihtoehtoja miten toimia. Ryntäsin apuun, tangosta kaksin käsin kiinni ja repimään ylöspäin sen minkä kykenin samalla karjuen, että "Työnnä nyt prkl!!!". Ja kaverihan työnsi ja tanko saatiin yhteisvoimin turvallisesti takaisin telineeseen. Kiitin luojaa, että tällä kerralla tangossa oli rautaa vain sadan kilon edestä kun sitä usein on kaksin verroin enemmän. Mutta joo... loppu hyvin, kaikki hyvin eikä kukaan edes loukkaantunut... ainakaan fyysisesti ;) Tapahtuipa salilla tänään muutakin. Törmäsin nuoreen naishenkilöön, joka ainakin huhupuheiden perusteella on valmistautumassa syksyn kehokisoihin. Olen kerran aikaisemmin nähnyt tyypin emmekä ole keskustelleet keskenämme. Tämä neiti X on kyllä täysin eri kaliiperia kuin meikäläinen; selkeästi sellaista bodarityyppiä, joksi bodarit yleensä mielletään. Eli kokoa löytyy sekä pituudessa, että lihaksistossa. Tunsin itseni melkoiseksi pikkulinnuksi siinä vieressä johtuen paitsi neiti X:n massiivisuudesta niin häneen verrattuna myös omasta todella sirosta ja naisellisesta rakenteesta. Tänään en todellakaan tuntenut itseäni norsuksi, kuten aika ajoin olen tuntenut. Tajusin, kuinka heiveröinen oikeastaan olen, ja samalla ehkä ymmärsin paremmin niitä ihmisiä, joiden mielestä olen todella pieni ja laiha. Heh, oikeasti laihaa musta ei kyllä saa tekemälläkään, mutta ymmärrän kyllä, että kokonaisuudesta sellainen mielikuva saattaa välittyä. No joo, siinä sitten samalla tajusin, että eihän mulla ihan oikeasti ole mitään saumaa lähteä kehokisoihin. Tietysti painisimme aivan eri sarjoissa, hän raskaassa (+57 kg) ja minä kevyessä (-52 kg), mutta silti ero välillämme on kuin yöllä ja päivällä. Käytännössä tämä kai tarkoittaa sitä, että kisahaaveet body -lavojen osalta lienee syytä unohtaa ja keskittyä fitness -puoleen, jos sinne lavalle tosissaan halajaa. Ongelma on vaan siinä, että en edelleenkään koe olevani mikään fitness -tyyppi vaan kehonrakentaja. En millään osaa sovittaa itseäni fitness -puolen line upiin. Tuntisin olevani siinä joukossa täysin väärässä paikassa. Ulkopuoliseksi sellaista kai kutsutaan. Todennäköisesti tämä on asennekysymys, mutta syystä tai toisesta en tunne tarvetta lähteä tietoisesti asennettani muuttamaan. Joten.... ehkä jälleen kerran hautaan nämä typerät haaveet ja keskityn realistisesti todellisuuteen; ei kaikista voi tulla kilpakehonrakentajia *iso nyyh*

Näin ajatteli Hermis klo 8/10/2004 10:55:00 ip.