Loman jälkitunnelmia

Noniin, nyt olen toipunut akuuteimmasta matkarasituksesta sen verran, että yritän hieman kuvailla näitä loman jälkifiiliksiä. Ensinnäkin lomailu tai lähinnä matkailu on henkisesti sairaan rankkaa; sellaista vuoristorataa, että vahvempaakin heikottaa. Ensin valitset lomakohteen ja olet ilosta, innostuksesta ja onnesta täysin mykkyrällä etkä jaksaisi millään odottaa pääseväsi matkaan. Sitten tulee matkalaskun aika, joka pistää miettimään, että mihinkä sitä taas tuli noinkin mukava summa tuhlattua ja mitä kaikkea muuta mukavaa sillä olisi voinut hankkia. Seuraavaksi seuraa seesteisempi vaihe ennen kuin matkastressi iskee oikein kunnolla; mitä kaikkea pitää vielä hoitaa ennen matkaa ja mistä kaikesta joudun matkan ajaksi luopumaan. Ugh! Tämä vaihe oli tänä vuonna erityisen vaikea johtuen todennäköisesti pitkään jatkuneesta tarkasti rutinoidusta, kontroloidusta ja "tilitetystä" elämäntyylistä. Noh, tämä ahdistus helpotti yllättävän nopeasti matkakohteeseen päästyäni. En yksinkertaisesti ehtinyt, jaksanut ja viitsinyt vaivata päätäni kaiken maailman stressitekijöillä, koska tarjolla oli niin paljon uutta, kivaa, ihanaa, jännää... Arkielämä unohtui täysin ja siinä mielessä loma oli mitä onnistunein, vaikka muutoin eteenpäin rullaavien lomapäivien myötä kuvioon ilmestyi ei-niin tai oikeastaan ei-ollenkaan-ihania asioita. Paratiisi alkoi tietyin osin muuttua painajaiseksi... Nyt on menossa vuoristoradan viimeinen syöksy, joka oli todennäköisesti eilen jyrkimmillään, mutta alkanee tässä vähitellen ajan myötä loiventua. Eilinen ja oikeastaan jo lähtöä edeltänyt vuorokausi oli niin täynnä ristiriitaisia tunteita, että ahdistuin pahemman kerran ja yritän edelleen pyristellä tästä paluu todellisuuteen -masennuksesta irti. Tunteet heittelivät laidasta laitaan; ensin halusin kotiin, sitten en ja jo seuraavassa hetkessä jälleen toisinpäin. Tällä hetkellä olisin edelleen mieluummin Turkin polttavan auringon alla kuin kotona. Eilistä ahdistusta lisäsi entisestään pimeä ja sateinen päivä. Kontrasti vain muutamia tunteja aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen oli niin suuri, että siihen oli todella vaikea sopeutua. Eilinen menikin sitten nukkuessa, haahuillessa ja suorastaan sikamaisesti karkkia, nakkisoosia ja pizzaa ahmiessa. Tänään olen jälleen palannut kaurapuuron pariin, joka ihan oikeasti maistui aivan järkyn hyvälle! Olen yrittänyt miettiä miksi paluu tuntuu niin älyttömän vaikealle, vaikka jo muutamaan otteeseen matkan aikana halusin todella kovasti kotiin. Ilmastomuutos tulikin jo mainittua ja toinen ikävältä tuntuva asia on paluu arkeen. Lomalla olotila on kuitenkin niin vapaa ja "vastuuton". Kotona alkavat jälleen työt ja asiat täytyy hoitaa aivan eri tavalla kuin lomalla. On aikatauluja, joita pitää noudattaa etkä voi tehdä asioita silloin tai siten kuin itsestä tuntuisi mukavimmalta niitä tehdä. Täytyy huolehtia ja muistaa miljoona eri asiaa. Suomalainen arki on mun mielestä kyllä järjettömän stressaavaa; paljon velvollisuuksia, rajoituksia ja vastuuta. Hmmmm... tai ainakin mun arki on järjettömän stressaavaa. Ja varmasti pahinta on ettei sitä itse edes tajua vaan sitä only goes with the flow ennen kuin jotain merkittävästi erilaista tapahtuu ja on tavallaan pakko pysähtyä miettimään asioita eri kantilta ja syvemmin. Hmmm... vaikka toisaalta on se varmasti arki missäpäin maailmaa tahansa stressaavaa. Tahtoo vaan unohtua, että lomalla ei tarvitse juurikaan kohdemaan arkeen ainakaan suoranaisesti osallistua. Suuren osan ahdistuksesta aiheuttaa myös ero uusista ja jo lyhyessä ajassa merkittäviksi muodostuneista ihmissuhteista. Tuntuu, että moni asia jäi tiettyjen ihmisten kanssa aivan kesken. Ero tuntuu niin lopulliselta, aivan kuin toinen olisi kuollut, vaikka loppujen lopuksi kyse on vain muutamista tuhansista kilometreistä. Tietysti meilit, tekstarit ja puhelutkin helpottavat yhteydenpitoa, mutta asia ei kuitenkaan ole sama kuin face to face kommunikointi tai erilaisten asioiden tekeminen ja kokeminen yhdessä. Jotenkin mulla on myös sellainen kokemus, että aluksi yhteyttä pidetään tiiviistikin, mutta vähitellen se kuitenkin hiipuu, ja se jos jokin tuntuu surulliselta jo tässä vaiheessa. Nämä uudet ihmissuhteet toki antavat ja opettavat jo lyhyessäkin ajassa paljon, mutta silti saattaisi olla parempi olla kokonaan kohtaamatta mukavia ihmisiä (tässä tapauksessa jopa sielunkumppaneita) kun heistä joutuu joka tapauksessa luopumaan. Y-ääääh! Kohta tulee iso itku, joten parempi varmastikin lopettaa näiden asioiden pohtiminen ja keskittyä pyykkivuoren purkamiseen. Laitan matkaraporttia myöhemmässä vaiheessa (jos siihen vaan kykenen ;)) ja mieli tekisi myös jotain kuvasivustoa vääntää, mutta todennäköisesti ajan puute vesittää tämänkin ajatuksen :( EDIT: Paino oli tänä aamuna 55,5 kg kun se ennen matkaa oli matkapäivänä 54,7 kg ja alimmillaan 53,8 kg. "Oikeasta" painosta on vaikea sanoa eilisen mässyn, lennon ja sekaisen unirytmin vuoksi. Myös kreatiini on ollut poissa kuvioista loman ajan. Ensi viikon keskipaino antanee paremmin suuntaa painosta, ja yritänpä lähiaikoina saada myös rasvat mitattua niin selviää myös matkan aiheuttama kehonkoostumuksen muutos.

Näin ajatteli Hermis klo 8/29/2004 10:46:00 ap.