Syyssateessa

Se oli tänään sitten ensimmäinen syksyinen sadelenkki. Aika hyvin sadelenkit olen onnistunut tänä vuonna välttämään. Edellinen taisi olla joskus alkukesästä. En tiedä miksi on aina yhtä vaikeaa lähteä ulos sateeseen. Katsot aamulla ikkunasta ulos ja koko keho ajatuksia myöden valahtaa senttikaupalla alaspäin pisaroiden täplittäessä asfaltille kertyneitä lammikoita. Kyllä se sama tunne tuli tänäänkin, mutta pakotin itseni vetämään lenkkikuteet niskaan, virittämään sykemittarin paikoilleen, avaamaan ulko-oven ja astumaan sateeseen. Ja oliko se loppujen lopuksi niiiin kauheaa? Kastuminen? No ei ollut ja muutamien satojen metrien hölköttelyn jälkeen huomasin nauttivani aivan järjettömän paljon kasvoille tipahtelevista pisaroista. Ihanaa mielen virkistystä! Hitaasti hölköttelin hiukan alta 7 kilometriä. Tuntuipa kivalta, vaikka pakaroissa jomotti vielä keskiviikon tiukahko jalkatreeni. Sainpa taas mielen palikoita mukavasti järjestykseen. Tuli sellainen rytminen Tetris -fiilis kun DSTrainerit iskeytyvät tasaisin väliajoin pehmeästi asfalttiin. Olipa tässä taannoin juttua Afgaaneista, joita myös ikkunani ohitse säännöllisin väliajoin nätisti narun päässä lipuu. Törmäsin aamun vetisellä lenkillä näihin suorastaan lumoavan ylväisiin otuksiin. Tosin vähemmän ylväissä touhuissa. Oih, millaista iloa näiden karvaturrien puolesta tunsinkaan kun näin ne jahtaamassa sydämensä kyllyydestä toisiaan hiekkaiselta pallokentältä sänkipellon sojottavien korsien poikki syksyiselle (ja märälle!) niittymaalle! Siinä vaiheessa lenkkiä oli helppo samaistua näihin valuvaturkkisiin kiitäjiin; oma ylikasvanut otsatukka liimautui ihan yhtä valuvana kasvoilleni tipautellen säännöllisin väliajoin hiustenhoitotuotteen väkevöittämiä pisaroita silmiini. Pisaroista huolimatta eteeni nousi voimakas mielikuva "lepattajien" kotiinpaluusta Tähtösen hypnotisoivan kuvauksen (tsekkaa kommenttiosasto!kohta, jossa kerrotaan beduiinimatosta) mukaisesti :) Mä olen kevään, kesän, lämmön ja auringon lapsi! Syksy on karmeaa kidutusta, kylmän odotusta ja talvi vielä syksyäkin hirvittävämpää aika. Ja tulossa taas! Yak! Outoa, että tämä sateinen syyspäivä herätteli pitkästä aikaa positiivisia ajatuksia ja tunnelmia. Mä nautin. Siitä, mistä parhaiten osaan nauttia. Itsestäni ;). Hahaaa! Olenpa taas itsekäs ja voin hyvin!

Näin ajatteli Hermis klo 10/22/2005 02:47:00 ip.