Dalmatialainen tiikeri
Hirmuinen työrupeama taas takana, huh! Olin aivan dead ja oli niiiiiin ihanaa huomata, että blogiin oli tullut useita viestejä :). Ihanaa ihmiset! Musta on kiva huomata, että täällä käy ihan oikeita ihmisiä ja päästä edes hieman kontaktiin heidän, korjaan teidän kanssanne. Mun sosiaalinen elämä rajoittuu lähinnä työkuvioihin ja salille, ja siksi on mukava saada välillä yhteyttä myös ulkomaailmaan. Olen jo jonkin aikaa kaivannut palstalle lisää vuorovaikutusta, mutta en oikein tiedä kuinka tuon haaveen voisi järkevällä ja mielenkiintoisella tavalla toteuttaa. Noh, nämä viestit ovat osa sitä vuorovaikutusta, joten lisää näitä! Eikä aina tarvitse edes mua kehua ;D. Tähän liittyen muistuttaisin vielä kerran, että laittakaa sinne viestin loppuun jonkinlaista nimimerkkiä, pliis, koska on paljon mukavampi kommunikoida kun kommunikoi jonkun määritellyn "objektin" kanssa. Bloggerin käyttäjille (rekisteröityneille) nimimerkki tulee automaattisesti, mutta muilta toivoisin sen lisäystä viestin loppuun tai johonkin muuhun sopivaan kohtaan. Minä kiitän :) Joo tosiaan, uusi look on ollut menestys ja sen kunniaksi otsikoin koko viestin kolleegani uutta lookia mainiosti kuvaavalla nimitykselläni. Nimityksen keksijä on muuten mieshenkilö, joten myös tämä rotu aivan selvästi rekisteröi muutoksen, heh. Yllättävää! Ne huomaavat sittenkin mitä ympärillä tapahtuu! Mun piti myös laittaa muutamia kuvia uudesta tukasta blogiin ja olin jo julkaisemassa niitä, kun totesin, että olen niistä liian helposti tunnistettavissa vaikka kasvoja ei kuvissa näykään. On kuitenkin jonkin verran omaperäinen tämä pää, enkä ihan heti odota samanlaista vastaan kävelevän. Nyt pitäisi selkeästi olla se VIP-osasto pystyssä, jossa olisi edes jonkinlaista kontrollia kuka kuvat näkisi. Jos joku nyt oikein kovasti kiinnostui tästä kuontalosta, niin nättiä meiliä vastaan saatan ainakin harkita kuvalinkkien paljastamista privetasolla ;) Tänään oli pitkä työpäivä ja eilisistä suunnitelmista huolimatta jätin vielä liikunnat väliin. Toisaalta olin niin väsynyt etten olisi lenkille edes jaksanut ja myös flunssa on edelleen sen verran voimissaan, että väliin olisi todennäköisesti jäänyt vaikka olisin jaksanutkin. Kurkku on tuntunut tänään jälleen kummalliselta ja pelkään, että tauti lähtee uuteen hyökkäykseen. Siksi lienee parasta ottaa iisisti. Onhan se päivä taas huomennakin!
Näin ajatteli Hermis klo 9/07/2004 10:30:00 ip.
8 Viestiä:
Hermis,
sä kuvailit tota lookias niin jännästi että on vaikea väittää ettenkö olisi hieman utelias. Toki ymmärrän täysin sen että haluat pysyä anonyymina!
Mullakin on flunssa, tylsää! Treenit ovat kärsineet jo parisen viikkoa (syynä työt) ja nyt kun olisi taas aikaa treenata niin tietenkin sairastuin flunssaan. Lisäksi tänään on ollut pirun raskas päivä töissä, jos suoraan sanon niin ihan kaikki uituttaa just ny. Mutt hei, sori että käyn täällä purkaamassa kaikki negatiiviset ajatukseni!
Ja juu, mä en sitten kehu ketään ilman syytä. Mutta mua voi ja saa ja pitää kehua ilman minkäänlaista syytä ;) (varsinkin nyt kun kaikki on ihan paskaa..)
*bimbo*
Hi H,
Ja ihan ensialkuun selvennys, etten suinkaan viime viestissäni halunnut ruikuttaa omaa kohtaloani. Sairastuminen vaan on mullistanut elämäni siinä määrin, että se jossain määrin hallitsee ajatuksia tai ainakin sitä, mistä näkökulmasta asioita tarkastelen. Ja sitten sitä luulee olevansa syvällinen, vaikka ulkopuolisista kuulostaa varmaan itkupilliltä :)
Hienoa, jos tauti on alkanut hellittää. Kovin kärsivällisesti olet lykännyt liikuntasessioita, hatunnosto siitä! Itse taidan leikkiä joskus tulella, kun tuntuu, että hikeen on päästävä heti, kun olo tuntuu paremmalta. Kaikkein vaikeinta minusta on ottaa ensimmäiset treenit (muka)rauhallisemmin - vaikka miten muuta etukäteen päättää, alkaa alun jälkeen aina tuntua, että no kyllähän nyt vähän enemmän kestää lisätä vauhtia/kilometrejä/painoja. Noh, onneksi ikä ja nyt tämä penteleen sairaus on tuonut vähän kärsivällisyyttä ja kenties järkeäkin. Elämässä on pakko taipua, ettei kokonaan taitu.
Minä muuten tein sen, paluun salille!
Lihaskunto on kyllä aivan alkutekijöissään ja painot entisiin (eivät nekään valtavia) verrattuna naurettavia, mutta sitä nyt osasin odottaakin puolen vuoden rankan hoitojakson ja niinikään sitä edeltävän epäsäännöllisen saliharjoittelun jälkeen. Jalkalihasvoimia olisin ehkä odottanut olevan tallella enemmän, sillä ennen sairauden löytymistä spinnasin julmetusti ja harvakseltaan tehdyissä jalkatreeneissä nostelin kyllä lähes entisiä painoja (heh, olin kyllä myös aivan h-tin kipeä pari päivää). Viimeisen puolen vuoden aikana taas olen löytänyt juoksuharrastukseni uudelleen, nykyisen tulehdusherkkyyteni vuoksi kun väkipaljoudessa harrastamista pitää välttää. Mutta kyllähän pitkän matkan juoksu tietysti vaatii jaloilta vähän toisenlaista kuntoa kuin raudannostelu. Minä vain taidan olla sitä ihmislajia, joka vaatii itseltään koko ajan täydellisyyttä ja maksimisuoritusta joka asiassa! (öh, juurihan minä tuolla elvistelin, että järkeäkin on muka tullut.. ;))
Enivei, juoksu on alkanut maittaa kuitenkin siinä määrin, että A)uusin hetimiten Polarini ja B) kunhan keksin oikean sanamuodon, pyydän kuntosalilta uuden ohjelman, joka auttaa paitsi (ainakin) ylläpitämään lihaskuntoa, myös tukee juoksuharrastustani (nykyinen, tai siis entinen, nelijakoinen ohjelma ei mielestäni ole paras mahdollinen).
Miten niin oikean sanamuodon, ajattelet nyt varmaan. Siten, että minä kuumeisesti mietin, kuinka avoin minun pitäisi ohjaajalle olla. Okei, rehellisintä ja epäilemättä kai järkevintäkin olisi kertoa koko sairauteni laatu, sen hoitosuunnitelma ja hoidon vaikutukset. Mutta entä jos ohjaaja kauhistuu ja kieltäytyy tekemästä minkäänlaista ohjelmaa? Tai tekee siitä sellaisen, ettei siitä hyötyisi ysikymppinen mummokaan? Minulla on kuitenkin tauti, joka maallikosta kuulostaa suurinpiirtein kuolemalta, vaikka toisaalta kyllä urheilen ihan lääkärin luvalla (sillä edellytyksellä, että kuuntelen kroppaani). - Ei kai tässä ole muuta ratkaisua kuin kokeilla ja katsoa, miten ohjaaja reagoi, vaikka minua kyllä jo etukäteen kismittää tilanne, jossa ikään kuin joudun selittelemään haluani liikkua. Saihan sitä tehdä terveenäkin, mutta nyt se rassaa vielä enemmän, varsinkin kun itse tiedän, että vain fyysisen kuntoni ansiosta olen kestänyt tämän ruljanssin näinkin hyvin, myös henkisesti. Kiitos minulle kaikesta vuosien varrella vuodatetusta hiestä!
Noh, tässä minä vain lätisen ja vien kilometritolkulla tilaa blogistasi asioilla, jotka eivät varmaan voisi vähempää kiinnostaa. Ammatti, koulutus ja taipumukset vain vaikuttavat niin, etten osaa (vai halua?) ilmaista itseäni lyhyesti. Ja sinähän halusit vuorovaikutusta!!!11 ;D
Oikeasti, mitä tuohon kaipaamaasi vuorovaikutukseen tulee, sivujasi lukee varmaan hurja määrä ihmisiä, ihan aidosta mielenkiinnosta. Takuulla nykyistä useammalla tekisi myös mieli viestiä takaisin, mutta se on milloin minkäkin kynnyksen takana: onko mitään itua toistaa kehuja, jotka muut ovat jo kertoneet, pitäisikö kommentoida yleisesti vai kertoa henkilökohtaisia koska sinäkin niin teet, kiinnostavatko ne asiat sinua ylipäätään, ja mitä järkeä avautumisessa edes on, jos molemmat jäämme anonyymeiksi.. Jollekulle saattaa olla outo tai uusi kokemus myös se, että havaitsee olevansa kiinnostunut nimettömän naishenkilön elämästä ja seuraa sitä netistä päivittäin. Se saattaa tuntua kuin tirkistelisi, vaikka toisaaltahan sinä suorastaan vaadit keskustelua "syöttämällä" mielenkiintoisia aiheita (itse jäin esimerkiksi pohtimaan tuota urheilijan elämänasennetta ja arvojärjestystä, johon pari päivää sitten viittasit).
Noh, edellisestä päätellen minulla ei ole enää mitään kynnystä vaan pikemminkin puheripuli.. :D Ellen saa porttikieltoa palstallesi, lupaan ensi kerralla editoida enemmän. Nyt vedän kuitenkin juoksulenkkarit jalkaan ja lähden nauttimaan syksyisen kirpeästä ja niin kauniista säästä,
Palataan,
Ninja
Moi Hermeliini,
tässä yksi hiljainen vierailija ilmoittautuu.
Olen nelikymppinen mies enkä itse treenaile kovin "tavoitteelisesti", viikossa pari kertaa salilla ja 2-3 kertaa lenkillä, mutta minusta on mielenkiintoista seurata sinun "projektiasi" ja ajatuksiasi. Olen myös saanut sinulta hyviä vinkkejä omiin treeneihini... kiitos niistä.
Kyllähän netissä riittää treeniohjeita ja mielenkiintoisia alaan liittyviä kirjoituksia, mutta kun joku liittää mukaan kuvia itsestään ja ajatuksia myös treenien ulkopuolelta, nousee kiinnostavuus ihan toiselle tasolle.
Tinkimätön työsi on tuottanut tulosta ja olet mielestäni upeassa kunnossa. Kuvasi ovat hienoja, mutta olisi kyllä mukava nähdä myös miltä noin timmi kroppa näyttää ilman poseerausta ja pumppia.
Jatka samaan malliin!
terv: "tpf"
Hanna: Kiitos palautteestasi ja sulle lähtikin jo linkkitiedot meilitse. Täytyypä käydä myös vilkaisemassa sun blogia! :)
Ninja: Ilmeisesti sairautesi on sulle kuitenkin suhteellisen tuore juttu, ja siinä valossa ymmärrän hyvin, että se pyörii mielessäsi. Itse olen nyt sairastunut kahteen otteeseen vakavasti ja ensimmäisellä kerralla reagoin varmasti aika samalla tavalla kuin sinä. Olin myös aivan älyttömän katkera siitä, että miksi juuri minä sairastuin, vaikka elin terveellisesti ja urheilin paljon. Mitään psykiatrista apua en saanut, vaikka leikkauskokemus ja paraneminen olivat traumaattisia. Se olisi varmasti helpottanut asiasta toipumista tai ainakin nopeuttanut sitä. Nyt toipumiseen meni useita vuosia ja alussa se sai jopa todella sairaita piirteitä (korotin itseni JUmala-asemaan, koska olin joutunut käymään läpi sellaista mitä muut eivät). Tovottavasti sulla on mahdollisuus kääntyä ammattiauttajan puoleen jos siltä tuntuu.
Toisella kerralla (vuosi sitten) asia sujui helpommin; itkin ja surin kaksi viikkoa, ja sen jälkeen yritin unohtaa asian. Aika hyvin siinä olen onnistunutkin, paitsi nyt vähän hermostuttaa kun kontrollit ovat jälleen käsillä.
Liikunnanohjaajille tulee ehdottomasti kertoa rehellisesti kaikki! Sano sitten mieluummin vaikka suoraan, että et halua, että suhun suhtaudutaan niin tai näin vaan näin. Kerro tavoitteistasi, siitä mihin pystyt ja mihin uskot pystyväsi. Tärkeää on tietysti löytää ihminen, jolle avautuminen on helppoa ja jonka kanssa yhteistyö tällaisessa tilanteessa sujuu.
Heh, mua saa kyllä tirkistellä mielin määrin täällä blogissa. En pistä yhtään pahaksi, päinvastoin! Hieman oudolta tuntuu, että joku kokee nämä jutut mielenkiintoisina. Itsestäni tuntuu, että jauhan aina samaa; treeniä, väsymystä, kiirettä ja ihan liian suuria vaakalukemia.
Voimia sulle, Ninja!
tpf: Todella hienoa, että rohkaisit mielesi ja kirjoittelit muutaman sanan. Musta on äärettömän mielenkiintoista tietää millaiset ihmiset tylsiä juttujani jaksavat lukea, ja uusi "nimi" listalla on aina todella iloinen yllätys :). Mukava huomata, että muutkin kuin fanaattiset urheiluhullut käyvät täällä kääntymässä ja saavat vinkkejä ja inspiraatiota omiin tavoitteisiinsa.
Heh, tämä kuva-asia oli hauska! Heti tuli mieleeni kuvasarja Hermis bisneslookissa, Hermis kotioloissa, Hermis bilettää ja Hermis yöpuulla, hehhehhehhhh! Niin että tarkennappa hieman millaisia kuvia olisit vailla ;)
Heh heh, en usko että pitkästyisin minkäänlaisia Hermis-kuvasarjoja katsellessani, mutta lähinnä ajattelin jotain vaikkapa lomakuvaa, jossa olet "lepotilassa".
"millaisia kuvia olisit vailla"
...no kuvasarja joka alkaisi bisneslook-kuvilla ja etenisi bileiden kautta sänkyyn olisi kyllä aika lähellä täydellistä, mutta taitaa jäädä haaveeksi hah hah hah!!!
-tpf-
Heh, tämä oli tpf hyvä viesti! En nyt ihan heti suoralta kädeltä lupaa ryhtyä alusvaate- tai alastonkuviin, eli ainakin toistaiseksi jäävät haaveeksi, mutta laitetaan vinkkiä korvan taakse ;)
Eivätkö nuo pari postaamaani lomakuvaa tyydyttäneet? Toinenhan oli koskenlaskureissulta (aika tumma kuva kyllä) ja toinen juoksutreenin jälkeen ilman sen kummempaa posea.
Moi Hermeliini!
Tyydyttäväthän nuo... lenkkikuvassa treenikuteet ja hyvä kondiksesi ilmeisesti hämäsivät eikä siksi jäänyt mieleen "siviilikuvana".
Koskikuva taas teetti hieman työtä kun ne kaksi jalkaa ja melkein kokonainen käsivarsi eivät oikein tahtoneet riittää kokonaiskuvan luomiseen. Silmiä siristämällä ja mielikuvitukseni äärimmilleen venyttäen sain kuitenkin aikaiseksi melko hyvän mielikuvan. : )
Hyvää alkanutta työviikkoa!
-tpf-
Heh, lupaan otattaa muutamia relax -kuvia kunhan pääsen taas treenaamaan enkä näytä lösähtäneeltä sohvaperunalta.
Kivaa viikkoa myös sulle, tpf!
Lähetä kommentti
<< Pääsivulle