Great sport begins where good health ends

Otsake lainaa Bertolt Brechtin viime vuosisadan alkupuolella lausumia sanoja, jotka poimin tänään TV1:ltä tulleesta "Urheiluko terveellistä?" -dokumentista. Kuvittelin dokumentin keskittyvän lähinnä urheilun aiheuttamiin vammoihin ja sairauksiin, mutta asia olikin huomattavasti painavampaa, vaikka eivät vammatkaan tietysti kevyttä asiaa ole. Ehkäpä koko dokumentin voisi kiteyttää sanaan riippuvuus. Ensin urheilija on riippuvainen fyysisestä rasituksesta, kilpailemisen ja onnistumisen tuomasta mielihyvästä. Mitä lähemmäs huippua päästään, sitä kovemmaksi käy kilpailu ja sitä myöden kuvioon astuvat mukaan, useammin kuin arvaammekaan, doping-aineet. Dokumentissa väläyteltiin myös geenimanipulaation valjastamista urheilullisiin tarpeisiin. Kun sitten urheilu-ura on loppu, finito, niin urheilun jättämää tyhjyttää paikataan usein huumein. Eli pahimmassa tapauksessa ollaan koukussa aina urheilun aloittamisesta hamaan hautaan saakka. Se oli virallinen puoli. Mua kiinnosti kuitenkin paljon enemmän urheilijoiden way of thinking - tapa ajatella. Vaikka en olekaan millään tasolla huippu-urheilija, niin silti ajatukset olivat kovin tuttuja. Erityisesti saksalaisen, nyt jo lukuisten vammojen vuoksi lopettaneen kymmenottelijan (nimi pääsi karkuun *nolo*) mietteet tuntuivat tutulta. Hän vertasi urheilua esim. parempaan puoliskoon, joka määrää kaikesta ja päättää kuinka eletään. Myös itse pyrin järjestelemään muun elämän treenien ja syömisten mukaan, vaikka en siinä täysin ehdoton olekaan ja kompromisseja joudun leipäni muulla kuin urheilemalla tienatessa enemmän tekemään. Mutta ajatuskuvio kuulosti tutulta, mittakaava vain on eri. Myöskin jonkinlainen tavoitteellisuus, jatkuva parempiin tuloksiin pyrkiminen (ja toisaalta myös jatkuva tyytymättömyys olemassa olevaan ja jo saavutettuun) kuulosti tutulta. Ja tietty oman terveyden vähättely sairauden iskiessä. Mun täytyy olla "oikeasti" sairas ennen kuin uskon, että nyt on parempi jättää treenit sikseen ja huilata. Jos huilin aloittaisi jo siinä vaiheessa kun alkaa tuntumaan pahalle tai omituiselle, niin saattaisi jopa selvitä hieman lyhyemmällä sairasajalla (flunssat, rasitusvammat, ylirasitus yms.). Mutta viimeiseen asti vedetään niin kauan kun vain kynnelle kyetään! Sama sairauden jälkeisen paluun kanssa. Nyt juuri olen siinä tilanteessa, että mietin ja laskeskelen päiviä milloin voin mennä lenkille tai salille. Alunperin ajatuksena oli samantien pitää breikkiä kunnes luomioperaatio olisi toipumisineen ohitse, mutta tänään jo muutin mieleni ja yritän päästä taas treenaamaan mahdollisimman pian. Olen siis ihan oikeasti tervehtymässä, heh! Helppohan sitä on tässä miettiä asioita järjellä; kuinka pitäisi ja kuinka ei pitäisi tehdä. Ihan yhtä helppoa on neuvoa muita ihmisiä vastaavassa tilanteessa, mutta kun itse samaiseen tilanteeseen joutuu, niin säännöt muuttuvat välittömästi. Säännöt muuttuvat kun tunteet menevät järjen ohitse, sydän voittaa aivot. Olen luonteeltani jopa toivottoman pääpainotteinen ihminen. Rakastan järkeilemistä tunteilun jäädessä vähemmälle. Mutta tietyissä tilanteissa järki unohtuu täysin ja let`s go with the flow again! Tunnevirran vietävänä siis... Liikuntaan liittyvät asiat ovat juuri näitä juttuja. Ja kyllähän sitä tunteella tulee toisinaan myös syötyä ;) P.S. Lomabodyn kommenttiosiossa on muuten muutama sana tavoitteista.

Näin ajatteli Hermis klo 9/05/2004 11:30:00 ip.