maanantaina, huhtikuuta 12

Suunnitelmaa

Eilen oli tarkoitus aloittaa aktiivinen palauttava treeniviikko, mutta toisin kävi. Salilla oli (on?) kulunvalvontajärjestelmä epäkunnossa (valitettavasti jo toisen kerran lyhyen ajan sisään, viime kerralla tosin pääsin odottelun jälkeen harjoittelemaan, vaikka järjestelmä ei toiminutkaan), joten sinne ei avainkortilla päässyt. Omat päivän suunnitelmat menivät tämän johdosta jokseenkin sekaisin, enkä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt tai syönyt mihinkin aikaan. Liikunnan osalta päädyin lopulta lenkille; juoksin salille kokeilemaan avainkorttia, josko järjestelmä olisi jo saatu kuntoon. Ei reagointia. Tänään uusi yritys. Toivottavasti homma pelittää tai treeniviikko menee melkoisen suteen. Palauttavalla / kevyellä treeniviikolla tarkoituksena on antaa kehon hieman hengähtää pitämällä kuitenkin tuntuma treeneihin kevyellä vastusharjoittelulla. Salitreenejä tulee viikkoa kohden neljän sijaan kolme jaolla jalat, rinta + olkapäät + ojentajat sekä selkä + hauikset. Sarjoja teen 2-3 toistojen pyöriessä 12-15 välillä. Vastus on ~70% tavallisesta ja liikkeitä keskimäärin kolme lihasryhmää kohden. Aerobisia harjoituksia teen tuntemusten mukaan. Tarkoituksena ei ole korvata aerobisella saliharjoituksissa menetettyä energiavajetta eli tälle viikolle en ole asettanut liikuntakaloritavoitetta. Ravinnon suhteen en tee mitään kovin dramaattisia muutoksia. Hienoa varmasti olisi, jos voisi syödä hieman tavallista enemmän palauttelun tueksi, mutta tässä tilanteessa koen energiansaannin lisäämisen turhan "vaaralliseksi" ratkaisuksi. Ainoa varsinainen muutos tulee olemaan palautusjuoman koostumus, jossa aion leikata hiilihydraattien osuuden puoleen nykyisestä tämän viikon ajaksi. Jatko on treenien osalta melko selvä. Tosin mietin vielä, että jatkaako palauttelun jälkeen hermotuksella vai raskaalla pumpilla... Näillä näkymin suunnitelma näyttää seuraavien 4 kuukauden osalta kuitenkin seuraavalta:

  • vko 16: palauttelu
  • vko 17: hermotus
  • vkot 18-20: raskas pumppi
  • vko 21: palauttelu
  • vkot 22-24: raskas treeni
  • vkot 25-27: raskas pumppi
  • vko 28: palauttelu (dieetin vika vko)
  • vkot 29-31: raskas treeni