tiistaina, syyskuuta 2

Oli se nyt kumminkin jätettävä salikeikka tänään väliin :(. Olkapää on kipeä, eikä ole järkeä lähteä rasittamaan sitä tässä vaiheessa. Saattaapi vaan pahentua vaiva, joten annetaan sen nyt parantua ihan rauhassa. Parempi jättää muutama kerta väliin ja sitten pääsee taas harjoittelemaan täysipainoisesti, kuin harjoitella pitkään puolikuntoisena. Kävin sen sijaan tänään pitkästä aikaa ihan oikealla kävelylenkillä. Hieman piti toppuutella ettei mennyt hölkäksi. Kyseessä oli mun ns. normaali- tai vakiolenkki, sellanen kuuden kilometrin pätkä, johon kului aikaa 50 minuuttia eli ihan sopivan rivakkaa tahtia pidin. Mukavaa oli, mutta sykemittarin lukemat hieman hämmästyttivät. Vielä talvella samaan lenkkiin tuhraantui helposti yli 500 kcal ja keskisyke oli 140 paikkeilla tai jopa ylitse. Maksimisyke liikkui 160:n pinnassa. Tänään mittari näytti kulutukseksi 350 kcal, keskisykkeeksi 117 ja maksimikin jäi 140:neen. Muutamia seikkoja täytyy tietysti ottaa huomioon; talvikeli talvitamineineen on raskaampi liikkua, elopainoa oli viitisen kiloa enemmän ja juoksuharrastuksesta ei ollut vielä tietoakaan. Aikaakin kului aikaisemmin samaan matkaan 5 minuuttia enemmän, mutta jos muunnetaan kulutus minuuttikulutukseksi niin talvella kului keskimäärin 9,3 kcal/min ja nyt 7 kcal/min. Polarin kuntotestin mukaan kuntoindeksi ei ole hievahtanutkaan tässä 8 kuukauden aikana eli jos siihen on luottamista niin kuntoni ei ole noussut, vaikka suoritukset kertovatkin jostain aivan muusta. Mielenkiintoista.