Minä poljen

Jeeiiii! Eilen neljäkymppiä, tänään kolmekymppiä ja edelleen kipeillä kintuilla. Let me tell you one thing, this craziness is going to kill me someday!! Joo, joskus unohdan etten sittenkään ole mikään ammattiurheilija ;) Eilen tosiaan polkaisin muutaman mutkan kautta asuntomessuille Espoon Kauklahteen. Rahat jäivät kotio, joten siinä mä sitten hölmönä pällistelin niitä muutamaa aidan takaa näkyvää mökkiä. Ja keräsin kummastuneita katseita urheilullisen paljastavassa asussani :D. Voi hyvät hyttyset sentään! Eivätkö asuntomessuille rynnänneet kaupunkilaiset ole ennen nähneet mimmiä pyörän selässä?! Nojoo.. hauskaa oli. Ainakin mulla. Muilla ehkä vähemmän :D Illasta sitten taas käet koetukselle. Mainiota! Tumput alkavat näyttää päivä päivältä paremmilta. Ainakin pumpissa hiilarimätön jälkeen. Hiukan piti salilla muiden kauhuksi posettaa ja nyt odottelen vaan ensimmäistä kyselyä aineiden käytöstä ;). Mutta oli ne kauhiat! Käet. Tai sitten mulla oli vaan silmissä unikuvia, kun hetken aikaa piti pohtia, jotta onko noi ihan oikeesti mun ihkaomat käet vai vaan lainakäet ;). Tänään tyhjennyksen jälkeen ne kyllä alkavat taas erehdyttävästi näyttää ihan omilta. Mutta hyvin ottaa nyt tumppu reeniä vastaan ja uskon hiilarimättöjen olevan näin tiukistelupyrkimyksissäkin ihan oikea valinta. Alkuviikko meneekin nyt alta 1200 kcal + pitkät lenkit päälle ja loppuviikosta nostan parilla sadalla, jotta jaksan vetää lihastreenit lävitte. Aerobistakin rajoitan taas viikon loppua kohden; mieluummin lyhyitä tehokkaita harjoituksia kuin näitä pitkiä kestävyystyyppisiä juttuja. Eiköhän ne ole nyt tältä viikolta jo nähty ;) Tänään tosiaan se kolmekymppiä fillarilla tyhjään vatsaan. Ajatus oli pyörähtää kevyt kaksikymppinen, mutta eksyin maalaismaisemassa ja reissuun tulikin yllättäen kolmannes lisää. Plus se kuolema -faktori. Kun vihdoin tajusin missäpäin maailmaa liikuin, niin päätin poiketa kummitytön luona vaikka omenalla tai jollain, josta olisin saanut hieman energiaa loppumatkaksi totaalisen tyhjään takkiin. Mutta sielläpä ei ollut muita kotona kuin yksi hellyydenkipeä katti. Soittelin perään, jotta missä ootte ja koska tuutte. Maailmalla oli koko porukka ja minä olin juuri sopivasti heidän pihallansa syöttääkseni hevoset. Siis whaaaaat?! Ruoanhakureissu muuttuikin ruoanjakelureissuksi. Mitäs siinä sitten ihmettelemään kun hommiin vaan ja neljän ja kahden puolikkaan hevosen ruokintaan. Eihän niitä nyt voinut sapuskattakaan jättää... Siinä ne sitten tyytyväisinä rouskuttivat ja mä pyyhin kuolat leualta. Omat ;) Kymppi oli matkaa kotio ja meikämimmi aivan näännyksissä. Enpä muista koska olisin viimeksi taluttanut pyörää ylämäessä... Olisin taluttanut vielä seuraavankin mäen, mutta paikalle osui juuri sopivasti asfalttipojat, joten eihän se ylpeys periksi antanut vaan hampaat irvessä poljin jalat maitohapoista kankeana mäen ylös. Tähdet vaan kiersivät kehää pääni ympärillä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin; pääsin kotio ja sain joskus yhden jälkeen aamupuurolautasen nenäni eteen. Tyhjentymistä ei kauan tarvinnut ihmetellä. Näin tänään. Ai niin, eilen klo 15 olin vielä menossa maanantain aamupalaveriin, mutta aamusta olinkin itseni ja kaikkien muidenkin yllätykseksi jo kesälomalla :D. Juups juups, tilanteet muuttuu ja niiden mukaan pitää osata elää. Uih, vähänkö tuntuu hyvältä :) Yök! Mä haisen vieläkin ihan hevoselle!

Näin ajatteli Hermis klo 7/24/2006 03:15:00 ip.