Vikinää osa 2

Joh-hoh, mä oon iiiiiihan katkipoikki stressaantunut ja vaikka mitä. Mitäpä sitä muutakaan näin loman alla. Hommat pitää saada hoidettua jos ylipäätään mielii lomailla. On se niiiiiin väärin! Ja sama homma taas kun palaa lomalta; julmettu stressi saada viikon aikana odottamaan kertyneet hommat tehtyä. Onko tässä oikeasti yhtään mitään järkeä?! No ei ole niin. Ahdistaa aivan tuhottomasti :( Ja kroppakin on taas niin sekaisin kuin vaan ikinä voi olla. Se elelee tossa ihan omaa elämäänsä reagoimatta juurikaan mihinkään mitä teen. Turhauttaa, vituttaa, kiukuttaa, itkettää... ja plaaplaaplaa. Hitto! Korvien välistä tämä kaikki on kiinni ja ongelma lähinnä siinä, etten saa pientä pääparkaa kuntoon. Siihen tarvittaisiin todennäköisesti vain muutamia isoja ratkaisuja, mutta kun ne ratkaisut on niiiiin isoja ja niiiiiin pelottavia ja muuttavat koko elämän ikuisiksi ajoiksi. Paremmaksi? En tiedä. Mitäänhän ei tiedä ennen kuin kokeilee ja kokeiluissa piilee aina epäonnistumisen vaara. Ja perfektionistille epäonnistuminen on lähes tappavaa myrkkyä! Jos ei ota riskiä, niin ei voi voittaa! Niinhän ne sanovat. Riskien ottamisessa on vaan myös se toinen puoli; voi myös hävitä, ja raskaasti. Plaaah... mites mä nyt taas tähän pääsin. Tarkoituksena kun oli kasvavaa masukkaa, löystyviä reisiä ja entisestään pyöristyviä pakaroita kauhistella. Vajeilla olen mennyt ihan kiitettävästi, mutta siitä huolimatta tulos on odotettua päinvastainen. Muutamia "mokia" on matkan varrella sattunut, mutta edes hiilaripäivinä (kerran vkossa) eivät ole kcalrit painuneet juurikaan yli 2000:n. Ja kesän eka kymppikin tuli sunnuntaina juostua! Hehkutus vaan on päässyt tässä unohtumaan. Eikä se enää edes tunnu niin isolta jutulta. Vaikka onhan se! Pikkuruisia lenkkejä olen koko talven tässä pyörinyt ja niitäkin varsin harvakseltaan, ja silti tuo kymppi meni oikeastaan heittämällä. Ja illasta vielä jalkatreeni päälle! Kevyt tosin. Koivet ovat kuitenkin olleet ihan kelpo tavaraa. Ei mitään järkyttävää kipuilua (vrt. edellisvkon sprintit, joista koivet sekosivat viikoksi) ja nyt olo on jo kaikin puolin normaali. Tai siis ei ole. Mutta jalkojen osalta kyllä. Normaali ;) Mitäs vielä... Ei kai muuta kuin unille. Paitsi että... Thank you so much for your message, Big Boy! :) I`m so glad that things are going well over there. And congratulations for the GREAT news! I`m so happy for you! Things are finally going to the right direction :). Enjoy for the rest of your stay over there. And take care of you and your awesome baby brother. We`ll be waiting for you... me and your "Babe" ;) EDIT: Ja Pasille vielä iso kiitos! Nopeasta toimituksesta ja muusta ;). Josko ensi kerralla sitten sitä laskuvarjoilua kokeilemaan ;)

Näin ajatteli Hermis klo 6/14/2005 11:20:00 ip.