Uni
En ole mikään unennäkijä tai muutoin haahuilija, mutta toisinaan unet koskettavat jotenkin syvemmältä kuin tavallisesti. Viime yönä näin sellaisen unen, jota jäin vielä aamulenkillä pohtimaan. Jäin pohtimaan mitä sielun syövereissä tapahtuu ja kuinka mun pitäisi mahdollisesti reagoida viestiin tuntemattomasta. Uni ei ollut mitenkään eriskummallinen vaan siinä mielessä realistinen, että tietyissä erikoisolosuhteissa tapahtumat ovat mahdollisia joskin ehkä epätodennäköisiä. Olin laivassa, isossa ja hienossa laivassa, joka lähinnä muistutti jotain Karibian risteilijää tai kelluvaa ostoskeskusta. Tämä laiva sai kutsun lähteä samanlaisen uppoavan laivan apuun (huom. Estonia yhetys ;)). Purjehdimme hätiin ja jouduimme lähikontaktiin uppoavan laivan kanssa sillä seurauksella, että oma laivamme kaatui 90 astetta kyljelleen. Minä jäin roikkumaan rullaportaiden kaiteeseen. Sain siitä punnerrettua itseni kaiteen päälle (sivulevylle) eikä välitöntä vaaraa ollut. Oma laivamme ei ollut uppoamassa, mutta vähitellen, ihan varmuuden vuoksi, hilasin (kiipeilemällä) itseäni ylempiin osiin. Ympärillä oli täysi kaaos, vaikka uppoamisen vaaraa ei ollutkaan. Tavarat suistuivat paikoiltaan ja ihmiset olivat hätääntyneitä hakeutuen kaikki samalla tavalla laivan ylempiin osiin kuin minäkin. Kommunikoimme keskenämme kuitenkin suhteellisen rauhallisesti ja autoimme toisiamme löytämään reitit "turvallisimmille vesille". Siinä se. Kohtalaisen tavallinen uni, joka kuitenkin tuntui merkittävältä. Voimakkaimmin mieleen jäi tunne, kuinka ympärillä tapahtui nopeasti paljon erilaisia asioita ilman, että mulla oli mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tapahtumiin. yritin vain roikkua mukana ja tehdä sen, mikä siinä tilanteessa tuntui järkevimmältä... ehkä turvallisimmalta. Tein kuten kaikki muutkin enkä tiedä loppujen lopuksi oliko edes muuta vaihtoehtoa. Jos oli, niin vielä en ole keksinyt mikä se olisi voinut olla. Kuinka olisin voinut toimia toisin? Aamulenkki, suihku ja puurot suoritettu. Lenkki sujui kohtalaisesti; ~20 min juoksua, jonka jälkeen vaihdoin kävelyyn (10 min). Kunto loppui kesken. Liekö syynä tottumattomuus aamulenkkeihin vai liian reipas tahti. En tiedä, mutta sykkeet jämähtivät 160 tiennoille ja se tuntui niin pahalta, että kävely oli parempi vaihtoehto (sykkeet edelleen 135-140). Tänään suunnitelmissa myös sali, mahdollisesti uusin kujein. Siitä lisää illalla. (Eilen 30 min stepperiharjoitus). Työt kutsuvat.
Näin ajatteli Hermis klo 9/28/2004 08:31:00 ap.
7 Viestiä:
"Voimakkaimmin mieleen jäi tunne, kuinka ympärillä tapahtui nopeasti paljon erilaisia asioita ilman, että mulla oli mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tapahtumiin. yritin vain roikkua mukana ja tehdä sen, mikä siinä tilanteessa tuntui järkevimmältä... ehkä turvallisimmalta."
Hei Hermis,
Kun edellistä lukee aiempien blogikirjoitusten valossa, tulee mieleen, että olet jo jäljillä unesi - tai pitäisikö sanoa kokemustesi - merkityksen kanssa.
Ehkä olet tilapäisesti ylikuormittunut - korjaan YLIKUORMITTANUT itsesi..
Mä en henkilökohtaisesti usko, että unia voisi kovinkaan tyhjentävästi tulkita - useimmitenhan ne ovat aika sekoja, jonkinlainen coktail päivän tapahtumista, ajatuksista ja kokemuksista. Vertauskuvallisuutta ja symboliikkaa unista varmasti halutessaan löytää, mutta pelkäänpä, että me ihmiset ollaan usein taipuvaisia tulkitsemaan niitä joko liian mystisesti tai sitten jollain tietyllä, ikään kuin pinttyneen ajatuskuvion mukaisella tavalla (jos on esim. saanut päähänsä pelätä maailmanloppua tai sitä että puoliso pettää, niin näkee sitten unissaan merkkejä juuri siitä). Noin niin kuin yleisesti ottaen; tarkoituksenani lienee sanoa, ettei tulkintoja kannata vetää liian pitkälle.
Noh, en minä siis kuvittele, että sinä tarttuisit siellä hauiskääntöjen välissä jonkinlaiseen "unen viestit" -populaaripokkariin saati odottaisit selviä vastauksia sen enempää meiltä blogin lukijoilta kuin seuraavan yön uniltakaan :DD Skeptisen ilmaukseni tarkoitus on vain toimia alustuksena sille, mitä myös haluan päästä sanomaan. Kaikesta huolimatta olen nimittäin sitä mieltä, että aivan kuten keho voi sanoa vastalauseensa vaikkapa pitkittyneessä stressitilanteessa esimerkiksi vatsakivuilla, voi mielikin ilmaista kokemuksensa kiertotietä.
Olet sanonut olevasi on - off -ihminen. Itsestäni (puhun itsestäni, koska sinuahan minä en tunne) tunnistan saman piirteen siinä mielessä, että kun johonkin asiaan ryhdyn, tavoittelen sitten yleensä täydellisyyttä tai ainakin jonkinlaista kaikkensa-antamista. Hyh, miten leuhkalta kuulostava lause, mutta sinä varmasti tiedät, ettei tuo kunnianhimoksi tai määrätietoisuudeksikin nimitetty ominaisuus aina tyydy olemaan vain ihailtava piirre: toisinaan ja joskus varsin usein tuo asialle omistautuminen ja vaateliaisuus käy myös kompastuskivestä. (Lähinnä itselle, vaikka ketuttaahan se toki muitakin :). Tinkimättömyys voi ikään kuin mennä överiksi, niin että omat ja läheisten tarpeet hautautuvat määrätietoisuuden alle. Vasta jälkeenpäin huomaa, että oli typerää hakata päätä seinään, on jo pitkään voinut huonosti, tilanteeseen olisi pitänyt puuttua jo ajat sitten ja että oikeastaan ratkaisun avaimet ovat olleet koko ajan minulla itselläni. Jos jotain olen akateemisena pätkätyöläisenä ja vastikään sairastuneena oppinut niin sen, ettei elämä saa olla suorittamista: haastetta ja tavoitteita saa työssä ja harrastuksissa hamuta, muttei itsekunnioitus saa olla niistä kiinni. Omien tarpeiden kunnioittamisesta se lähtee, mutta sitä myöten joutuu tunnustamaan myös oman vajavaisuutensa. Tärkeää on muistaa myös se, ettei kaikkea voi tehdä täysillä yhtäaikaa: ellei mistään tingi, on lopputuloksena vain puolittain onnistuneita tekeleitä.
No juu, tarkoitukseni ei ole yrittää analyysiä sinun elämästäsi, saati antaa neuvoja - kaikenlaisia ajatuksia vain herää, kun tässä samalla pohtii myös omaa elämäänsä. Ehkä tästä kuitenkin on myös sinulle ajatuksen iduksi, yhdeksi näkökulmaksi tai vaikkapa edes niin raiteilta lipsahtaneeksi kommentiksi, että saat pontta analysoida omaa elämääsi taas lisää meidän lukijoiden iloksi. Joskus, kun elämä vie oikein lujaa, on paikallaan ottaa henkilökohtainen aikalisä ja miettiä ihan perusjuttuja, sitä kai minä yritän sanoa. Siihen vain kului taas kilometri,
Ninja :)
Kiitos Ninja... Palaan tähän vielä.
Moi taas Hermis!
"...oma laivamme kaatui 90 astetta kyljelleen. Minä jäin roikkumaan rullaportaiden kaiteeseen. Sain siitä punnerrettua itseni kaiteen päälle..."
Ote jostain jännitysromaanista???
Ei, vaan Hermeliinin "kohtalaisen tavallinen uni"
Hah hah hah...
Pistäpä tänne joskus sellainen hieman räväkämpi unesi, jään mielenkiinnolla odottamaan. :)
Itse katselen todella paljon unia ja olenkin alkanut miettiä mistä se johtuu.
Uneni eivät ole erityisen ahdistavia, vaikka usein seikkailenkin esim. karhu-, tai leijonalauman keskellä ja pelkään joutuvani lounaaksi.
Petojen lisäksi näen usein asuntounia; en löydä kotiani tai saatan ostaa jonkun talon/kiinteistön joka osoittautuu täydelliseksi katastrofiksi sortuvine seinineen ja murenevine kattoineen.
Sellainen yö, jona en muista nähneeni unta on todella harvinainen...
Kirjoituksessasi on jo havaittavissa reilusti postiivista nostetta ja se on hyvä juttu!
Kyllähän välillä asiat tökkivät ja alamäkeä lasketellaan mutta koskaan sinne pohjalle ei ole jääty, miksi siis nyt jäätäisiin.(Oma mottoni silloin kun ei oikein rullaa)
terveisin -tpf-
Ninja: Heh, olen kyllä ylikuormittunut työasioiden valossa, mutta itseäni en kuitenkaan ole YLIKUORMITTANUT vaan sen on kyllä tehnyt ihan joku muu taho. Mä olen omasta mielestäni tehnyt edelleenkin vaan sen, minkä mun on odotettukin tekevän. Noh, tähänhän on jo tullut muutos, vaikka tänään menikin taas aamukahdeksasta puoli seitsemään. Onneksi siinä oli mukana hieman maailmanparannusistuntoa kolleegan kanssa, joka selkeästi tuntuu ymmärtävän mun ahdinkoa. Olisi kuulemma itse vastaavassa tilanteessa lyönyt jo hanskat naulaan... Mielenkiintoista!
Joo, kuten yritin jotenkin ilmaistakin, niin mitään uni- tai muuta hihhulia musta ei saa. Realismi istuu tiukassa ;). Mutta on muutamia unia, jotka ovat jääneet jälkikäteen mieltä kaihertamaan ja pohdituttamaan, ja tavallaan koen sen olevan niiden tarkoituskin. Asiaa varmasti työstää jo siinä univaiheessa jollakin tiedostamattomalla tasolla, mutta sen lisäksi nämä "merkittävät" unet tarvitsevat työstöä myös tietoisella tasolla. Tai näin mä ainakin haluan asian ymmärtää. En ole vieläkään ratkaissut unen arvoitusta, ydinsanomaa, mutta luotan siihen, että jonain päivänä, jossain tilanteessa se aukeaa. Näin on käynyt ennenkin. Yksi plus yksi onkin joku kaunis päivä yhden sijasta kaksi :)
Tossa kunnianhimo-/ määrätietoisuuskappaleessa puhut kyllä asiaa. Olen aikanani pitänyt näitä ominaisuuksia positiivisina ja siksi mun on ollut ajoittain vaikea ymmärtää, miksi juuri ne aiheuttavat ongelmaa monissa tilanteissa. Ongelma tulee ristiriidasta oman ja jonkun toisen näkemyksen erilaisuudesta. Kuinka monta kertaa olenkaan (turhaan?) yrittänyt selittää, miksi asiat pitäisi tehdä perusteellisesti. Ne, joilta nämä luonteenpiirteet puuttuvat tai joilla ne esiintyvät heikommin eivät vain pysty asiaa käsittämään; miksi tehdä kunnolla kun helpommallakin pääsee? WHAAAAAT?! Aivan käsittämätöntä tekstiä mulle. Kaipaan haastetta ja sitähän saa kun etsii aidasta sen kaikkein korkeimman ja piikkisimmän puskan kohdalla sijaitsevan kohdan. Töitähän se teettää ja useimmiten ei edes lopputulos itseäni tyydytä muiden hyväksynnästä ja ylistyksestä huolimatta. Montakohan kertaa olen ajatellut peruvani asiakaspresentaation, koska aikaansaannokseni ovat mielestäni kertakaikkiaan niin paskoja ja suorastaan ala-arvoisia, etten kehtaa niitä lähteä kenellekään, ja kaikista vähiten maksavalle asiakkaalle esittelemään. Yllätys on aina yhtä suuri asiakkaan ilmaistessa tyytyväisyytensä.
Kommentoi ihmeessä Ninja (ja muut! :)) näitä mun omanapaisia pohdintoja! Saan näistä aina lisää ajattelemisen aihetta ja usein jopa jonkinasteisia avaimia solmuihin. Niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaa, niin usein on helpompaa ottaa kommenttia vastaan täysin tuntemattomalta ja tavallaan etäiseltä henkilöltä kuin läheisiltä ihmisiltä. Kaiken saamansa palautteenhan voi aina mitätöidä kommentilla: "Mitä toikin MUN ELÄMÄSTÄ muka luulee tietävänsä!". Näin ei pääse satuttamaan itseään turhan pahasti ;)
tpf: Hmmmm... mistäköhän tämäkin nimimerkki on peräisin... ;)
Heh, vai ote jännäristä... Siinä tapauksessa ohjaaja oli kyllä onnistunut pilaamaan asiaan kuuluvan tunnelman täysin. Kaaoksesta huolimatta paniikkiahan ei ollut... ei vaaraa, eikä mitään hätää. Kaikki näyttelijät hymyilevät seesteisesti. Heh! Outoa ristiriitaa... katastrofin aineksethan kuitenkin olivat jo mainiosti kasassa.
Öh... mitä tarkoittaa "räväkämpi uni"? Jos sillä on jotain tekemistä sellaisten asioiden kanssa mitä luulen, niin taitaisi niiden unien myötä meitsin katu-uskottavuus kokea melkoisen kolauksen ;).
"I’m just a dreamer, I dream my life away, today
I’m just a dreamer, who dreams of better days, ok
I’m just a dreamer, who’s searching for the way, today
I’m just a dreamer, dreaming my life away
Oh yeah, yeah, yeah" Ozzy
(Tämä tuli vaan mieleen sen kummemmin mitään tarkoittamatta ;))
Hmmmm... katsellaanko unia vai nähdäänkö niitä? Sä taidat katsella... mä vaan näen. Weird... Outoa on myös "seikkailla" karhu- tai leijonlauman keskellä peläten joutuvansa lounaaksi, mutta ahdistumatta siitä. Se, jos jokin on TODELLA OUTOA! Pistähän tpf uniblogi pystyyn, niin pääsemme me muutkin seuraamaan yöllisiä seikkailujasi ;)
Ja mitä mottoosi tulee, niin olen samaa mieltä siitä, että pohjalle ei ehkä jäädä, mutta alamäet ovat silti hemmetin pelottavia. Varsinkin sukset jalassa ;)
Hei,
Eipä voi kyllä muuta sanoa kuin että tutulta kuulostaa!
Aina, kun luovutan tekstini eteenpäin, mietin enemmän tai vähemmän, olisiko tämän voinut tehdä vielä paremmin. Perfektionismi ja itsekritiikki on vaativaa, joskus tuskallista ja saattaa (saattaa?! niinhän se melkein aina tekee!) jopa jumittaa luovan ajatuksen, mutta toisaalta se on minun tapani suhtautua ja tehdä asioita. Jos alan löysäillä, en yksinkertaisesti etene senkään vertaa. Yritän kuitenkin olla viemättä perusteellisuutta (ja itsekritiikkiä) kohtuuttomuuksiin ajattelemalla, että tekijänä minulla on oikeus valita tuotokseni elementit ja jos pystyn perustelemaan ne itselleni, pystyn perustelemaan ne myös muille. Silti tieteellinen pilkunviilaus tahtoo meikäläisellä ulottua myös perusjournalismiin ja paha kyllä myös yksityiselämän puolelle.. No, itsehän sen kanssa joudun taistelemaan. Ja kyllä se onkin suloista - miksi kaipaisin helppoa elämää? (Huomaa sairastuneen musta huumori..)
Tästä pääsenkin aasinsiltaa seuraavaan: Niin vieraita kuin toisillemme olemmekin, olen hengessä mukana, kun huominen kontrolli ja sen tulokset koittavat. Kyllä sinä selviät, mitä ikinä ne näyttävätkin. Eihän meillä ole muuta vaihtoehtoa, kun kerran periksikään emme anna, eikö vain?
Voimia,
t.Ninja
Thanks Ninja! Puhut taas niin kovin viisaita; ...ja elämä jatkuu... (oliks tää nyt ne tiktak -tytöt?)
Lähetä kommentti
<< Pääsivulle