tiistaina, maaliskuuta 9

Valitusta ja vaikerrusta osa 2

Edelleen sairaana ollaan, vaikkakin uskon olevani jo paremmassa kunnossa kuin viime päivinä. Ainakin fyysisesti. Henkisesti sairastaminen alkaa tässä vaiheessa todella käymään hermoille ja turhautumista esiintyy asian jos toisenkin suhteen. "Huono päivä?", kysyisi joku. Ja rehellinen vastaus olisi, että hyvin huono sellainen, jota loistava ilma ja kaikki auringonpaiste vain pahentaa... Grrrr...! Sammuttakaa aurinko edes täksi päiväksi! Tässä turhautumisen hetkinä tulee mietittyä kaikenlaista, ja tänään olen jotenkin miettinyt sellaista kysymystä, että miksi vaivautua? Niin, siinäpä vasta kysymys, johon en vielä ole löytänyt järkevää tai lähinnä itseäni tyydyttävää vastausta. Saattaa tietysti olla parempi ettei vastausta tänään löydykään, sillä se saattaa olla melkoisen erilainen kuin esimerkiksi huomenna. Olosuhteiden pakosta siis. Ja asiaan vaikuttavat tekijät huomioiden. Hienot olivat myös kehosuunnitelmat, joita tämä flunssa tässä parhaan kykynsä mukaan torpedoi. Suunnitelmat mennee uusiksi, mutta kuinka laajasti, sen aika näyttää. Itseasiassa en viitsi kovin paljoa näillä asioilla päätäni vaivata. Se jos jokin masentaa tässä vaiheessa. Mietin asiat valmiiksi sitten kun niiden miettimisestä on jotain hyötyä. Teetä ja sympatiaa!