Tuskaa...

Kyllä viime päivät ovat jälleen kerran olleet niitä tuskaisempia treeniuraniaikana. Olisikohan sittenkin pitänyt aloittaa harjoittelu jälleen kerran hieman varovaisemmin..? Vaikka enpä tiedä, olisiko tämä olotila ollut sen kummoisempi. Lihaksisto sai kaiketi riittävästi lepoa lomalla ja on nyt täysin shokkitilassa arjen alettua. Lenkeistä ei ole tarvinnut haaveillakaan, tokkopa vielä edes huomenna. Mutta tuskaa ei esiinny ainoastaan treenatuissa jaloissa ja pakaroissa vaan myös salilla. Tänään ensimmäistä kertaa rintaa, olkapäitä ja ojentajia, ja aina vaan ihmetyttää tämä tuskan määrä. Tuskallinen treeni kaikinpuolin ja kertakaikkiaan! Jo ensimmäistä sarjaa (penkki) minipainoilla vääntäessäni ajattelin, että koska tämä hulluus loppuu ja pääsen kotiin. Hulluus loppui kestettyään tasan yhden tunnin kolme minuuttia ja 41 sekuntia. Ja uskokaa tai älkää, jokainen sekunti oli liikaa. Mutta, lopussa kiitos seisoo ja treenin jälkeen saatoin onnitella itseäni ei-niin-hyvästä-suorituksesta. Pläääh.... Kestävyys on tipotiessään. Vai ahnehdinko sittenkin liikaa painoja? Tuskin. Syyskuussa samassa tilanteessa, samalla ohjelmalla ja samoilla painoilla meni liikkeessä kuin liikkeessä viitisen toistoa enemmän. Revi tästä sitten inspistä kevään harjoitteluun ja dieettiin, RÄYH! Oli siellä salilla tänään muutakin kuin tuskaa. Osasinkin jo odottaa kisakyselyitä ja tänään tuli sitten ensimmäinen "Oletko kisoihin menossa?". Tai ihan sanatarkalleen ilmaisu oli "Harjoitteletko kisoja varten?". Tai ei nyt ihan noinkaan, koska kysymys tehtiin englanninkielellä. Ironista koko välikohtauksessa oli se, että tapasin tyypin toista kertaa (ekan kerran toissapäivänä) eli hän ei todellakaan ole nähnyt kehoani MISSÄÄN "kunnossa". Toisaalta, kun tämän jälkeen tutkin itseäni peileistä hieman tarkemmin niin saattoihan siitä kuvajaisesta syntyä mielikuva pitkään dieetillä riutuneestä fitness-kilpailijasta, joka on keskittynyt enemmän solariumissa loikoiluun kuin punttien vääntämiseen. Lihakset ovat täysin tyhjät, mutta erottuvat kuitenkin kohtalaisesti. Varsinkin treenatessa. Kiitos siis ennen kaikkea hyvän värin. Vatsa taitaa olla ainoa kohta, jota kehtaan itse katsoa häpeilemättä ;). Tuskaa siis myös peilin edessä!

Näin ajatteli Hermis klo 2/05/2004 07:08:00 ip.