perjantaina, helmikuuta 6

Pätemisentarvetta(ko?)

Hyvät ihmiset, jos teitä salilla jokin askarruttaa niin kyselkää ihmeessä mieltä kaihertavista asioista, paitsi ohjaajilta, niin myös kanssatreenaajilta! Itse olen hyvin otettu tällaisissa tilanteissa ja autan mielelläni. Pätemisentarvettako? Vai pelkkää auttamisen iloa? Se on kai toisarvoinen asia siinä tapauksessa, että apua tarvitseva sitä saa ;) Ymmärrän tietysti myös sen, että aina ei ole helppoa lähteä kyselemään ehkä jonnin joutavilta tuntuvia juttuja keskittyneenä treeniään suorittavalta ja treenatun näköiseltä henkilöltä. Ja tietysti täytyy katsoa sopiva tilanne milloin menee kenenkään treeniä "häiritsemään". Kesken sarjaa tuskin kannattaa yrittää kysyä mitään, mutta sarjatauolla voi tiedustella, liikeneekö hetki. Omasta mielestäni paras hetki on ennen tai jälkeen treenin, mutta en missään nimessä pahastu jos kysyjiä ilmaantuu paikalle muulloinkin. Osaan kyllä hienovaraisesti ilmaista milloin ei sovi ja lupaan palata asiaan heti tilaisuuden tullen. Eilen sain ilokseni olla avuksi eräälle henkilölle, joka rohkaistui kysyäkseen vatsalihastreenistäni ja musta tämä oli todella hienoa! Keskustelu avattiin sillä, että hlö kysyi kuinka treenaan kylkiä tai vinoja vatsalihaksia. Kerroin mitä liikkeitä käytän ja millä tekniikalla liikkeet suoritan. Tämän jälkeen kävimme tekniikan ihan käytännössä pikaisesti läpi ja kehotin häntä kokeilemaan muutamia liikkeitä ja valitsemaan niistä itselleen sopivimman (mieluisimman). Olin todella iloinen, että asia tuli puheeksi, koska kyseinen henkilö on harjoitellut salilla jo useamman vuoden, mutta tekniikka on selkeästi hakusessa useissa liikkeissä liian suurien painojen vuoksi. Vinoja vatsarutistuksia hän kertoi tekevänsä lähes sata molemmille puolille sarjaa kohden. Itse saan rutistettua 20-25 toistoa kylkeä kohden. Pysäytystekniikalla ja hitailla alaslaskuilla tosin ;)