Niitä päiviä
Noniin, tänään on taas yksi NIITÄ päiviä! Niitä päiviä, kun mikään ei suju, kaikki on paskaa ja tekisi mieli vaan painua peiton alle, nukkua seuraavat 100 vuotta ja herätä sitten joskus komean prinssin suudelmaan. Tänään on niitä päiviä kun 200 grammaa Fazerin Sinistä ei tunnu missään, ja kun mieli tekisi vetää pää niin täyteen jotain myrkkyä, etteivät aivot enää toimi, eivätkä silmät räpsähdä. Niitä päiviä ei tule turhan usein; ehkä kerran viidessä vuodessa. Kääk! Miten KAIKKI voi mennä tänään pieleen?! Epäsosiaalinen minä jatkaa voittokulkuaan. En kestä mitään elollista samassa tilassa kanssani; kattimatitkin ovat saaneet tänään osansa. Lenkki oli maailman tuskallisin. Joka paikkaan sattui, enkä lyhyeltäkään lenkiltä meinannut selvitä juoksuvauhtia kotiin. Ja vettä tuli kuin aisaa. Trikoot puristivat sääriä niin, että oli pakko avata lahkeiden vetoketjut ja rullata trikoot polviin. Siinä sitten juoksin naama vääränä, koivet paljaina. Great... Ja kännykät tippuvat kissan ruokakuppiin. Ja tietysti siihen kosteaan eikä nappulakuppiin. Nyt on nappien välit täynnä gourmet tonnikalakastiketta, NAM! Tuoksukin on mitä parhain... Omat pihvit paistuivat niin sitkeiksi, että jos niitä olisin lähtenyt pureksimaan, niin leuat jauhaisivat vielä huomennakin. Sinne meni naudan sisäfileet, suorinta tietä roskikseen. Eikä tämä karmea nälkä siitä paljoa laantunut. ÄRGH! Onko mun nyt ihan pakko lähteä kiskalle hakemaan sitä Sinistä?! Tään täytyy olla hormonaalista.
Näin ajatteli Hermis klo 11/11/2004 08:50:00 ip.
3 Viestiä:
/hali/ Kyllä se siitä! Näitä päiviä joskus tulee...Mulla taas oli loistava treenipäivä - melkein 2,5 h treeniä ja olo mitä mainioin! Mitä nyt tietysti vähän etureidet piiputtaa...;)
:DDDD
Minä täällä hihittelen kustannuksellasi. Sorry. Pisti vain tuo lenkki ja kännykkäepisodi jotenkin lopulta naurattamaan, kun tajusin miten surkuhupaista tämä elämä joskus on. (Ja tuo hupaisan hoksaaminen oli todella tärkeää, viime päivät kun olen märehtinyt etupäässä surku-tunnelmissa.)
Että suakin vähän naurattais, niin kerronpa, että putosivat minultakin kerran aurinkolasit tuoreeseen koirankakkaan (heti aamusta, ja sinä päivänä ei todellakaan MIKÄÄN onnistunut). Arvaa, kirosinko tuolla hetkellä lakia, jonka perusteella niitä pitää noukkia pussiin. Ainoa - tosin hyvin laiha - lohtu tilanteessa oli se, että se oli oman koiran paskaa.
Niin, en sitten saanut oikein hyviä uutisia. Ainakaan vielä.
Paranemista on tapahtunut, mutta vain hyvin vähän, ei lainkaan samaan tahtiin, kuin tätä ennen. Vielä viikko sitten tulevaisuus näytti todella synkältä, aivan kuin nämä marraskuun koleat aamut, jolloin valo ei näytä millään uskaltavan ihmisten ilmoille. Nyt kun yksi kova hoito on taas voitettu, yritän sinnikkäästi sytyttää uutta toivoa. Ensi viikolla on uusi tutkimus, joka tarkemmin näyttää, minkä verran minussa niitä aktiivisia tautisoluja on.
Näytti mitä näytti, minä aion edelleen taistella mustia ajatuksia vastaan ja elää jokaisen hetken niin lujasti kuin vain voin. Täysillä hetkeen tarttuminen on auttanut minut läpi näiden kahdeksan kuukauden ja niin se saa tehdä myös jatkossa. Viimeksi eilen tunsin aivan lapsellista onnea, kun monen tuskaisan pahoinvoivan päivän jälkeen kykenin taas hikitreeniin. Että sitä voi viihtyä ja tuntea elävänsä ikivanhan kuntopyörän selässä! Että tavallinen puuro voi maistua hyvälle! Mitä väliä on huomisella, kun elämä on tässä ja nyt? Jos elämäni suurimpia murheita vielä joskus ovat dead linet, tuskaisat luomisprosessit ja kaikkialle ulottuva kiire, lupaan olla siinä pullamössöarjessa aivan käsittämättömän onnellinen. Sillä tämä täysillä eläminen on aivan helvetin raskasta.
t. Ninja
Moi Ninja,
Ikävä kuulla, ettei paranemista ole tapahtunut toivomaasi tahtiin, mutta jos oikein ymmärsin, niin suunta on kuitenkin ollut jatkuvasti parempaan. Ymmärrän, että jos oikein kovasti jotain toivoo, odottaa ja uskoo, niin pieni askel suuren sijaan tuntuu pettymykseltä. Jostain syystä kai tarvitset vielä lisää aikaa tähän prosessiin, oli prosessi sitten mikä tahansa; paranemis-, kasvu-, oppimis-, löytämis-, ymmärtämis- tm. prosessi.
Jään yhä vielä vain sitkeästi odottamaan niitä ihan viimeisiäkin hyviä uutisia. Ja yritetään tässä matkan varrella iloita pienemmistäkin onnistumisista, jotka ovat kokonaisuuden kannalta ihan yhtä merkittäviä kuin lopputuloskin. Tämä paranemisasiahan on vähän sama juttu kuin laihduttaminen; jokainen menetetty 100 grammaa tuo aina vaan tavoitetta lähemmäs, vaikka tulos siinä vaiheessa tuntuukin niin kovin mitättömältä.
Jaksuja ja aurinkoisia hetkiä pimeydenkin keskelle sulle, Ninja!
Lähetä kommentti
<< Pääsivulle