tiistaina, helmikuuta 24

Dieetti- ja treenikuulumisia

On aika mennyt viime päivinä niin totaalisesti Hermeliinin sivuja värkätessä, että kuulumiset ovat jääneet vähän vähemmälle. Yritetäänpä hieman paikkailla tilannetta. Treenipuolella harjoitusmetodi on jälleen vaihtunut. Ensin oli siis kolme viikkoa lomaa ja sen jälkeen keskityin kolme viikkoa pitkiin sarjoihin palauttaakseni tuntuman salitreeniin parantamalla lomalla ruostunutta hermotusjärjestelmää (siis aivojen ja kohdelishasten välistä viestintää på finska). Tämä pitkien sarjojen jakso oli melkoista tuskaa alusta loppuun saakka. Esimerkiksi käyttämäni vastus oli jonkin verran kevyempää kuin syksyn vastaavalla jaksolla (jossa alla siis totaalilepoa 2 vkoa) eikä toistojakaan siitä huolimatta mennyt läheskään kaikissa liikkeissä yhtä montaa. Noh, tämä kunnon "romahtaminen" ihmetytti suuresti, varsinkin kun massajaksot ennen lomaa menivät ainakin voimallisesti putkeen. Sunnuntaina kävin tekemässä ensimmäisen raskaan pumppitreenin. Työstettävinä lihasryhminä olivat etureidet ja pohkeet. Jos nyt jälleen tehdään vertailua syksyn vastaavaan tilanteeseen niin yllätyksellistä kyllä, kaikki liikkeet sujuivat nyt paremmin kuin silloin (enemmän toistoja tai kuormaa). Esimerkiksi sekä pohjenousussa ja jalkaprässissä kokonaisvolyymin lisäys oli yli 15%. Jos tästä nyt vedetään jonkinlaisia johtopäätöksiä niin joko aloitin syksyllä turhan varovasti tai sitten voimataso on säilynyt keskipitkillä sarjoilla hyvin. Saattaa myös olla, että toi vaikea hermotusjakso juontaa voimatason noususta eli kun voima lisääntyy niin kestävyys huononee. Mitä sitten dieettiin tai varsinaisen dieettijakson alkamiseen tulee niin olen päättänyt jatkaa seurantavaihetta vielä kaksi viikkoa, jolloin saan seurantaa kokonaisen kuukauden kasaan. Voin kyllä tehdä jonkinlaisen väliyhteenvedon kun tuli luvattua kirjoittaa tästä seurantametodista. Seurantajaksolla pyritään siis määrittämään kehon energiatasapaino, jotta pystytään optimoimaan varsinainen dieetti. Jatkamiseen syynä ei ollut ainoastaan toi kokonaisen kuukauden kasaan saaminen vaan pyrin myös palauttamaan pumppitreenin ja kunnon ravinnon myötä lihaskuntoa. Voimahan näyttää olevan tallella, mutta lihakset ovat edelleen tyhjät ja koko jokseenkin mitätön. Paino huitelee jossain ihme sfääreissä, mutta en edelleenkään aio ottaa stressiä siitä. Syömiset ovat kuitenkin olleet järkevällä pohjalla eli todennäköisesti treeni, hiilarit ja kreatiini siellä palauttelevat kehon nesteitä kohdalleen. Noniin, olemme jälleen palanneet maailmankartalle.