Piinapenkissä

I can`t believe this!!! Sain eilen vihdoinkin tartuttua itseäni niskavilloista kiinni ja varattua ajan hammaslääkärille jo muutamia kuukausia sitten ikävästi lohjenneen poskihampaan korjausta varten. Hammaslääkäri on varmasti yksi maailman kammottavimpia paikkoja, joita tiedän! Joo, niitä karmaisevia muistoja ala-asteen kouluhammashoidosta riittää... Aamusta olin jopa ihan pirteällä mielellä; Jesh, vihdoinkin tämä asia hoituu!!! Hammaslääkärin odotushuoneessa pirteys alkoi vähitellen laantua. Aika oli klo 10 ja hermostuneena kuuntelin radiosta aikatiedotuksia. Mitä hemmettiä ne kuppaa?!! Aina sama juttu! Miksi nää tyypit on jo aamukymmeneltä 10 minsaa myöhässä?! Mulla ois muutakin tekemistä kuin hikoilla pelosta jäykkänä odotushuoneessa... "Ja Hermeliini, ole hyvä." (ollaanpas sitä kohteliata ja puhutellaan jopa etunimellä). Täti oli ihan mukavannäköinen, mua huomattavasti nuorempi typykkä. "Ja käy vaan siihen tuoliin." "Tätä mä oonkin kaivannut jo pitkän aikaa!", huikkasin yli-iloisesti lekurille, joka vastasi hymyillen, että "Et ole ainoa..*hymy*". Juu en varmaan niin, mutta eipä paljoa kollektiivinen pelko lohduta. Kerroin vaivan ja täti vilkaisee ja sanoo samantien, että nyt tarvitaan kyllä puudutusta. Täh?! Pistä nyt vaan paikka siihen lohjenneeseen kohtaan ja päästä mut kotio! Mitä vielä, ruiskua tulee oikein kaksin kappalein ja sitten alkaa se ikuisuuksia kestävä poran ujellus. "Nyt näyttää kyllä Hermis huonolta...". Vai niin, tarkentaisitko? Juu, mutta otetaanpa ensin röntgeniä ja sitten alkaa se ylisuuren levyn tunkeminen suuhuni, joka ei sinne vaan yksinkertaisesti mahdu. Nou hätä, otetaan lasten mallia. Noh, kuvat peliin ja hiki virtaa, kylmä sellainen, ja kädet puristuvat rystyset valkoisena yhä tiukemmin ristiin pallean päällä. Kyllä, mä olen aivan paskanjäykkänä. Eikä hyvältä näytä, hokee täti, ja mä intän yhä edelleen, että mitä sä nyt oikein puhut?! Ei tosiaan näyttänyt hyvältä. Kyseessä oli noin viitisen vuotta sitten juurihoidettu hammas, joka oli nätisti lahonnut siellä paikan alla täysin turvassa ulkomaailmalta. Siis aivan sama juttu kuin syksyllä hoidatettaessani vastaavaa lohkeamistapausta (paitsi että ei ollut juurihoidettu). Mä olen käynyt säännöllisesti noin puolentoista vuoden välein vakkarihammaslääkärillä (ainakin 10 vuotta sama tyyppi) ja tuhlannut sinne miljoonia euroja vain kuullakseni, että mun poskihammas on ihan paskana ja se täytyy poistaa! Siis POISTAA!!! Kokonaan!!! Tai mitä siitä nyt on ne muutamat juurenkappaleet enää jäljellä... Mä olen aivan shokissa. En todellakaan voinut itsestäni huolehtivana ihmisenä ajatellakaan, että multa jo karvan päälle kolmekymppisenä joudutaan kiskomaan huonokuntoisia hampaita suusta! Prkl! Mutta minkäs teet?! Ei niillä juurenkappaleilla paljoa protskupatukkaa pureskella ja ajanmittaa tuhoavat vielä koko leukaluun! Ei kiitos! Ja niin paljon kuin mä hammaslääkäriä ja kaikkia kirurgisia operaatioita pelkäänkin, niin annoin varata itselleni ajan hammaskirurgille. Hyvästi poskihammas. Voi hyvin. Siellä roskiksessa. Byyyääääh!!! Eipä ole ollut mun vuosi tämä. Ensin kaksi viikkoa kuolemanflunssassa, sitten kaksi viikkoa kylki "paketissa" ja nyt vielä hyvästit purukalustolle! Mitäköhän tämä elämä seuraavaksi keksii...? EDIT: Joo niin, ei poistettu vielä vaan peiteltiin nätisti väliaikaisen paikan suojiin. Poisto noin kolmen viikon kuluttua ja sitä ennen paikkaamaan yksi röntgenissä löydetty "vakavampi tapaus". Yyyyh... I`m gonna die... :(

Näin ajatteli Hermis klo 1/18/2005 04:27:00 ip.